Jarno Koivumäki

Hakkapeliitoista korpisotureihin luo yleiskuvan suomalaisen sotilaan taipaleesta keskiajalta näihin päiviin. Miksi kulloinkin sodittiin, miten sodittiin, millaiset olivat aseet ja varusteet, entä miten hoidettiin muonitus ja lääkehuolto? Millaisia sotilaita olivat nuijamiehet, nihdit, hakkapeliitat, karoliinit, krenatöörit, tarkk'ampujat, jääkärit, punakaartilaiset, suojeluskuntalaiset tai talvi- ja jatkosodan korpisoturit? Hakkapeliitoista korpisotureihin on kunnianosoitus suomalaiselle sotilaalle: kestetyille koettelemuksille, lujalle toverihengelle, sankaruudelle, velvollisuudentunnolle - ja loputtomalle sisulle.

Överste Osvald Rafael Bäckman tjänstgjorde som yngre adjutant för marskalken av Finland, friherre Gustaf Mannerheim åren 1942-1946. Bäckman fick observera honom på mycket nära håll och tidvis fick han också se glimtar av mannen bakom den offentliga bilden. Bäckman behöll kontakten med marskalk Mannerheim även efter hans tid som president, och blev den förste intendenten för Mannerheimmuseet i marskalkens hem i Brunnsparken 1951-1966. På ett distingerat och respektfullt sätt berättar han om sina personliga erfarenheter i Mannerheims närhet, erfarenheter som också belyser marskalk Mannerheims privata liv. Boken är rikt illustrerad, bland annat med fotografier ur Mannerheims privata album, och innehåller också bilagor om hans släktbakgrund och liv.

Eversti Osvald Rafael Bäckman toimi marsalkka, vapaaherra G. Mannerheimin nuorempana adjutanttina vuosina 1942-46. Hän sai seurata läheltä erään Suomen kohtaloihin sekä kansakuntamme tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttaneen miehen työtä. Jatkosodan raskaina vuosina Mikkelin päämajassa ja Mannerheimin presidenttiaikana Helsingissä Tamminiemessä ja Kaivopuistossa Bäckman saattoi aika ajoin nähdä myös suurmiehen julkisuuskuvan taakse. Marsalkka Mannerheim pysyi eversti Bäckmanin elämässä presidenttikauden jälkeenkin. Hän vieraili ajoittain Mannerheimin kutsumana Kaivopuiston huvilassa ja Kirkniemen kartanossa Virkkalassa. Tammisunnuntain 1951 jälkeen hänen tehtäväkseen tuli toimia upseerin uransa ohessa Helsingin Kaivopuiston kotiin perustettavan Mannerheim-museon ensimmäisenä intendenttinä vuoteen 1966 saakka. Eversti O. R. Bäckman kuuluu viimeisiin sotiemme ylipäällikköä lähellä palvelleisiin henkilöihin. Tämän kirjan sivut kertovat sotilaan ja upseerin poikkeuksellisella antaumuksella tekemästä työstä Mannerheimin läheisyydessä. Hänen hieno ja kunnioittava tapansa kertoa omakohtaisia kokemuksia merkittävien aikojen myrskyissä on nyt koottu marsalkkamme yksityistä elämää avaaville sivuille. Teoksessa on runsas kuvitus, joka on pääosin koottu aiemmin julkaisemattomista Mannerheim-museon yksityisistä kuva-albumeista. Teos julkaistaan yhteistyössä Mannerheim-museon kanssa, joka täyttää 60 vuotta syksyllä 2011.

Keväällä 1989 Suomi lähetti Namibiaan rauhanturvapataljoonan, johon kuului 886 miestä. Tuohon Afrikan viimeisen siirtomaan itsenäistymisvalvontaoperaatioon, UNTAG:iin, kutsuttiin suuremmalti osin jo ennestään rauhanturvatehtävissä olleita miehiä. Mutta joukossa oli myös ensikertalaisia. Kaikille heille vuosi eteläisessä Afrikassa sekä operaation onnistuminen – jopa YK:n historiassa ainutlaatuisesti – oli mieleenpainuva kokemus. Kirjoittaja palveli Suomen pataljoonan 2. jääkärikomppaniassa. Tuon komppanian vastuualue sijaitsi Namibian pohjoisrajalla, Caprivin käytävän länsipäässä. Alue rajoittui pohjoisessa Angolan rajaan ja etelässä Botswanan rajaan. Koko pataljoonan alue oli leveydeltään 700-800 km pitkä kaistale. Kirja kertoo rauhanturvajääkärin vuodesta päiväntasaajan eteläpuolella, sekä joukkueellisesta miehiä Buffalossa ja Grootfonteinissa. Se kertoo pohjoisen miehen suhteesta valtavaan Afrikkaan sekä erottamattomista Buffalon veljistä. Huhtikuussa 1990 suomalaisten rauhanturvaajien tehtävä, Namibian vaalien ja itsenäistämisen suojaaminen, oli täytetty.