Jean Genet

Jean Genet kirjoitti näytelmän Kaihtimet Algerian sodan riehuessa kuumimmillaan. Se ilmestyi vuonna 1961 ja aiheutti skandaalin sekä kolonialismille myönteisessä lehdistössä että katsomossa. Sen jälkeen kesti kaksikymmentä vuotta ennen kuin se esitettiin uudestaan. Useat kriitikot ja ohjaajat ovat pitäneet sitä Genet’n mestariteoksena. Genet kuvaa Kaihtimissa kapinallisten kehitystä anarkisesta väkivallasta kansallisen ylpeyden tuntoon, yksittäisten algerialaisten (ja varsinkin varkaiden ja huorien) elämää sekä siirtomaaherrojen ja sotilaiden kummallista maailmaa. Kaihtimet on mainio esimerkki 1960 -luvun avantgardeteatterista. Varsinaisen dialogin lisäksi Genet’n vähintäänkin levottomat näyttämöohjeet ja välipuheet puolustavat teoksen julkaisemista kirjana. ROGER riisuu kenkänsä joissa ei ole enää anturoita: Minun anturani ovat hävinneet ja minä kävelen paljaalla jalkapohjilla. Isänmaa ei kuitenkaan ole kiinni minun anturoissani vaan se on minun vatsassani. Jos haluan sen ympärilleni, minä pieraisen.

The two plays collected in this volume represent Genet's first attempts to analyze the mores of a bourgeois society he had previously been content simply to vilify. In The Maids, two domestic workers, deeply resentful of their inferior social position, try to revenge themselves against society by destroying their employer. When their attempt to betray their mistress's lover to the police fails and they are in danger of being found out, they dream of murdering Madame, little aware of the true power behind their darkest fantasy. In Deathwatch, two convicts try to impress a third, who is on the verge of achieving legendary status in criminal circles. But neither realizes the lengths to which they will go to gain respect or that, in the end, nothing they can do--including murder--will get them what they are searching for.

The clients of a French brothel act out their fantasies while a revolution rages in the city

An English translation of Genet's symbolic drama which was first performed in Paris in 1959

Genet's sensual and brutal portrait of World War II unfolds between the poles of his grief for his lover Jean, killed in the Resistance during the liberation of Paris, and his perverse attraction to the collaborator Riton. Elegaic, macabre, chimerical, Funeral Rites is a dark meditation on the mirror images of love and hate, sex and death.

Regarded by many critics as Jean Genet s highest achievement in the novel certainly one of the landmarks of postwar French literature. The story of a dangerous man seduced by peril, Querelle deals in a startling way with the Dostoyevskian theme of murder as an act of total liberation."

Querelle, merimies, sävähdyttää Brestiä. Bretagnelaisen satamakaupungin sumun ja graniitin harmauteen sekoittuu veren ja himon puna. Tavallinen päivien kuohu häiriintyy maineikkaassa La Feriassa, jossa merimiehet, muurarit, ilotytöt ja parittajat kohtaavat. Querelle kulkee tietään hymyillen, kohtalontähteensä luottaen. Querelleen sortuu moni mies ja nainen. Onko Querelle myös meissä, saaliineen ja uhreineen?

Dieser schockierende Roman um den Matrosen und Mörder Querelle ist das Tagebuch eines Verdammten, den nichts retten kann, es sei denn die Objektivierung des Entsetzens durch Sprache. Jean Genet spricht das Intimste und das Öffentlichste aus, die Verwandlungen der Grausamkeit in Entzücken und des Entzückens in Grausamkeit, die Riten der Mörder, Opfer und Henker, die miteinander identisch sind. Jena Genet, der "dämonische Rhetor" (Jean-Paul Sartre), entblößt sich in diesem Roman ganz, er protestiert gegen die Tabus - er ist frei.