Joni Termonen

Helsinki-häpeä on tragikoominen romaani nuoresta miehestä, joka muuttaa Helsinkiin opiskelemaan. Päähenkilö Sakari on sosiaalisesti kömpelö. Hänen mielessään pienet sattumukset kasvavat isoiksi ja isot kutistuvat pieniksi. Helsinki-häpeä on romaani 00-luvun lopun Helsingistä, itsenäistymisestä ja mieheksi kasvamisesta, unelmista ja kaipuusta, erikoisuudentavoittelusta ja ulkopuolisuudesta, kahviloista ja deittailusta. Helsinki-häpeä on raitiovaunujen tapaan mutkissa kirskuva kirja niille, jotka tiedostavat jossain syvällä sijaitsevan maalaisuutensa. Sitä voivat lukea etenkin ne, jotka eivät ole unohtaneet kipuiluaan nuorina aikuisina. Vertailukohtia teokselle voi löytää mm. seuraavista kirjoista: Juhani Ahon Helsinkiin, Antti Röngän Jalat ilmassa, Joris-Karl Huysmansin Vastahankaan ja Joel Lehtosen Rakastunut rampa.

Tulevaisuus näyttäytyy helposti avoimena ja tuntemattomana, mutta jälkikäteen koettu historian voimien paino houkuttaa näkemään vääjäämättömyyttä. Silloin kun elettyjen elämien tarinat muuttuvat ja murtuvat ja virta vie mukanaan, nousee kysymys, miksi emme kyenneet toimimaan toisin. Oliko tietoisuutemme totta sillä tavoin kuin sen nyt ymmärrämme? Miksi pimeys ja valo haluavat kieppua näin väkevästi keskenään? Tämä poliittinen kirjeromaani sijoittuu Ruritanian kapinan aikaan 3400-luvulle. Kahden ystävyksen kirjeenvaihdon kautta rakentuu kouriintuntuvia ja eläväisiä muistikuvia, jotka alkavat auki keriytyessään tehdä historiasta sydämen sopukoissa todellista. Haurauden ja katoavaisuudenkin sävyt saavat sijaa kokemusten värittäjinä, ja samalla ihmisyyden peili tuntuu kuiskaavan: jos katsot tarpeeksi tarkkaan, saatat nähdä jotain pelottavankin tuttua. Mihin maailma itse kutakin kuljettaa? Draaman keskellä läikehtii silti vahvana inhimillisen rakkauden alati läsnä oleva lämpö, joka sitoo merkitykset ja kokemukset ja versoo uuden puun oksiston. Jonain päivänä puu taas kantaa makeimpia hedelmiä, mitä toivoa saattaa. Mutta tämä kaikki syntyy tuhkasta, joka merkitsee jotain.