Jorma Veijola

Elämää Etelä-Kymenlaaksossa suuren laman aikanaSotavuosien jälkeen suomalaiset olivat eläneet lähes koko ajan öljykriisejä lukuunottamatta taloudellisen nousun ja hyvinvoinnin lisääntymisen aikaa. 80-luvun lopussa kasvu vain nopeutui. Sitten kaikki muuttui. Ensimmäiset merkit antoi vaihtotaseen vaje. Vienti saatiin kasvuun ja tuonti laskuun ihmisten ostovoimaa vähentämällä, mutta hinta oli kova. Ostovoiman leikkaus ajoi kotimarkkinat lamaan. Mahdollisuudet ostaa elintarvikkeita, muita tuotteita ja palveluita vähenivät, konkurssit yleistyivät, työttömien määrä ylitti puolen miljoonan rajan, satatuhatta ihmistä kärsi nälästä, valtion velka ulkomaille lähes kuusinkertaistui, tuloverotus nousi ennätyslukemiin. Suomen lama oli kansainvälistä huippua. Lamaa kiihdytti itämarkkinoiden katoaminen Neuvostoliiton romahtaessa ja kansandemok- ratioiden kadotessa. Neuvostoliitossa oli nälänhätä. Etelä-Suomessa murroksen huomasi parhaiten ”punaisten torien” muodostumisena. Samalla kun ostovoimaa leikattiin niiltä, jotka kuluttivat kotimarkkinoilla rahansa, käännettiin tuloja niille, jotka mieluummin sijoittivat rahansa tuottaviin sijoituksiin, vaikka ulkomaille. Vielä 1990 Etelä-Kymenlaaksolla meni hyvin. Kotka vietti juhlavuottaan ja Haminassa alkoi Tattoo-aika. Satamat uudistuivat, valtatien rakentaminen eteni ja uusia asutusalueita kaavoitettiin. Laman mukana kehitys pysähtyi. 99-luvun alussa suunnitelmat Karhulan Kanjonin kattamiseksi, Kyminlinnan kehittämiseksi ja Merihotellin rakentamiseksi olivat melko pitkällä. Lähes yhtä pitkällä ne ovat tälläkin hetkellä 30 vuotta myöhemmin. Kunnat selviytyivät, kaikkien asukkaiden kohdalla ei olllut aivan yhtä hyvä tilane. Ostovoiman kadotessa monet yrittäjt olivat ajautuneet konkurssiin, työntekijät työttömiksi ja samanaikaisesti yhteiskunnan tukiverkkoa oli hekennetty. Lama näkyi arjessa. Lasten osalta se näkyi päiväkodeissa ja kouluissa. Ne, jotka pahimpana lamavuotena olivat 10-vuotiaita, ovat nyt parhaassa työiässä, 37-vuotiaita. Läpi kovien vuosien -teoksessa on kuvattu ihmisten arkielämää Etelä-Kymenlaaksossa. Taustaa on haettu Suomen ja muuun Euroopan tapahtumista.

1960-luku oli muutoksen vuosikymmen, jolloin vanhasta maatalousyhteiskunnasta siirryttiin teollisuusyhteiskuntaan. Ensimmäiset tietoyhteiskunnan merkit alkoivat tuolloin jo oireilla. Vuosikymmen alussa oli paljon vanhaa vielä jäljellä: ”Lapsuudenkotina oli ensimmäiset 11 vuotta Enso-Gutzeitin vuokra-asunto. Talo oli puinen, kaksikerroksinen ”pytinki”. Kodissa oli tupakeittiö ja kammari, puulämmitys, kylmä vesi tuli kraanasta, sähkövalot oli ja ulkovessa. Saunassa käytiin kerran viikossa Huovisen yleisessä saunassa, joka oli nykyisen Wanhan Fiskarin kohdalla. Muuten peseminen tapahtui keittiössä olleessa vadissa. Nukkuminen tapahtui kammarissa, vanhemmilla kaksoisheteka ja lapset nukkuivat vuodesohvassa, jonka istuinosa aukaistiin toiseksi vuoteeksi” Vuosikymmenen lopussa tilanne oli jo toinen. Muutos näkyi myös vaatetuksessa; ”Siihen aikaan tyttöjen suuri muotivillitys oli ”Brigitte Bardot” puvut. Asuihin kuului - olisikohan minulla parhaimmillaan ollut kuusi alushametta. Ne kaikki alushameet oli tärkätty ja silitetty, siitä johtuen ne ”seisoi” päällä. Alushameiden päällä oli ”Pepita” ruutuinen hame, missä oli brodyyrit ja se oli tiukka vyötäröstä. Puvuissa oli avonainen kaula-aukko, missä oli pitsiä”. Satelliitien ja tietokoneiden lisäksi myös televisio muutti maailmaa. ”Radiota kuunneltiin paljon, ennen kuin sitten vuonna -59, kun myö saatiin telkkari. Meillä oli silloin kulman ensimmäisiä telkkareita. Silloin kaikki kulman kakarat istu iltaisin meillä kattelemassa telkkaria. Pari vuotta tuota ennen, jos halus kattella telkkaria, niin mentiin tuohon Keskuskadun ja Koulukadun risteyksessä silloin olleeseen kuppilaan. Se oli vähän hienompi paikka. Siellä oli sellaiset punaiset nahkatuolit ja olemus oli hienostuneempi. Sinne me mentiin ja tilattiin joku teekupponen ja kateltiin tuntitolkulla telkkaria siellä.” Talouselämän kehittyminen mitätöi pientiloilla elämisen mahdollisuudet ja aiheutti muuton Ruotsiin ja Etelä-Suomen kaupunkeihin ja kasvavan työttömyyden. Samanaikaisesti teollisuudesta ja palveluelinkeinoista leipänsä saavien elintaso koheni, asunto-olot paranivat, ruokatavat ja vaatemuoti muuttuivat, autot, muut kulkuvälineet, ulkomaan matkailu ja omat kesämökit yleistyivät. Vapaa-aika tarjosi mahdollisuuksia niin vanhojen kuin uusien urheilumuotojen harrastamiseen mutta valitettavasti myös alkoholin ja huumeiden käyttöön. Moni sortui märkien vuosien aikana. Muutos oli jyrkkä. Tämä kirja kertoo ihmisten elämästä Etelä-Kymenlaaksossa 1960-luvulla ja siihen vaikuttavista asioista.

TYÖLÄISELÄMÄÄ ETELÄ-KYMENLAAKSOSSA 1944 - 1948Suuret ikäluokat syntyivät jatkosodan jälkeiseen Suomeen. Ongelmat olivat suuret: asuntokurjuus vallitsi, ruoasta oli pulaa, liikenneolot olivat ränsistyneet, sotakorvaukset ja saksalaissaatavat täytyi maksaa, siirtoväki asuttaa, oli sopeuduttava elämään muuttuneessa Euroopassa, Suomessa, Etelä-Kymenlaaksossa. Puilla lämmitettävä hella oli ainoa lämmönlähde. Se ei talvella jaksanut pitää huonetta yön yli edes kohtuulämpimänä, jos maitokannu unohtui liian lähelle ulkoseinää, se oli aamulla jäässä. Katossa oli yksi yleisvalaisin ja muistelen, että meillä olisi ollut myös horjahteleva jalkalamppu. Vesi kannettiin kaivosta sisään ja likavesi kannettiin ulos. Pihan perällä oli huussi. Saunaa ei ollut, käytiin kerran viikossa yleisessä saunassa. Näin kertoi Erna. Eila muisteli ensimmäistä työpaikkaansa, jonne meni 1947, heti kansakoulun päätyttyä. ”Ensimmäinen työpaikka oli Munsaaren osuuskaupassa, Työ oli asiakkaiden palvelua ja hiljaisina aikoina pussitettiin takahuoneessa jauhoja ja sokereita samoin tehtiin isosta voipalasta puolen kilon ja kilon paketteja. Maitoa ja kermaa myytiin suoraan asiakkaiden omaan kannuun.” Työtä tehden ja parempaan tulevaisuuteen luottaen näistä vuosista selvittiin. Pian päästiin taloudessa sotaa edeltäneseen aikaan, sosiaaliturva koheni huimasti, terveydelliset olot paranivat, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus kehittyi. Kulttuurielämä oli vireätä. Suuri lapsimäärä kertoo voimakkaasta uskosta parempaan tulevaisuuteen. Työn ja toivon vuodet -teoksessa on kuvattu ihmisten arkielämää, työelämää ja poliittista elämää Etelä-Kymenlaaksossa. Taustaa on tarvittaessa haettu muun Euroopan tapahtumista.

Toukokuun alussa 1918 historian kulku pysähtyi ja kääntyi Etelä-Kymenlaaksossa. Runsas vuosi aikaisemmin Sosialidemokraattisella puolueella oli ollut enemmistö eduskunnassa ja senaatissa. Se oli hallinnut suuremmissa kaupungeissa ainoaa järjestysvaltaa, poliisia. Työväenlehdistö oli ollut runsaslukuinen ja hyvin toimitettu, sadoilla työväentaloilla aktiivista kulttuurielämää. Nyt kaikki oli poissa. 80 000 ihmistä oli vankileireillä, lehdistö lakkautettu, työväentalot ja muu omaisuus takavarikoitu, kaikki toiminta kielletty. Mikä oli johtanut kehityksen tähän? Millaista oli ollut ennen elämä Etelä-Kymenlaaksossa, millaista se tulisi olemaan tämän jälkeen? Oliko enää tietä eteenpäin? Oliko työtätekevien ihmisten oikeuksia mahdollista puolustaa?