Jörn Donner

Jörn Donners bok SuomiFinland (2017) väckte uppmärksamhet som ett inlägg i den fortgående debatten om republiken Finland. Nu fortsätter och avslutar Donner sina tankar om Finland och landets ställning i världen i en andra och avslutande del. Avsikten är densamma, polemisk (han kallar boken paskill, smädeskrift) med en viss melankolisk insikt även om de goda sidorna i denna ”lottovinst” att vara finländare. Det beror på vad man jämför med: en autokratisk och korrupt regim i öster, en välordnad men osäker välfärdsstat i väster. För Donners del är det ”sista striden”, eftersom han tycker sig nu ha sagt vad han anser om republiken, ända sedan Nya boken om vårt land (1967) och de två Perkele-filmdokumentärerna (1971, 2017).

Hurja ja kohtalokas rakkaustarina Venäjän ja Suomen rajalla 1918, väkivallan ja kuoleman varjossa. Venäläinen Alexander pakenee Petrogradin kaaosta Suomen puolelle jääneeseen huvilaansa keväällä 18. Lokakuun vallankumouksen jälkeen raja on suljettu ja hän ylittää joen uimalla. Huvilassa häntä on vastassa nuori nainen ase kädessä. Hajaannuksen aikana laittomuudet rehottavat eikä kehenkään voi luottaa. Rajakomendantti alkaa hieroa kauppoja oleskeluluvasta länteen pyrkivän Alexanderin kanssa. Myös nainen, Anna, on hänen otteessaan ja saa kirjoittaa puhtaaksi kapteenin saamia salaisia dokumentteja. Alexanderin ja Annan välille syttyy intohimoinen suhde, jota leimaa kaiken tilapäisyys.

Jörn och Rafael Donner skriver brev till varandra. Brev om existentiella frågor och kriser, brev om familj och relationer, om arbetsliv och karriär, om varför det blev som det blev. Dessa brev publiceras nu i en intim, filosofisk samling. Rafael tog initiativ till brevväxlingen för att lära känna och förstå sin far, och därigenom sig själv, bättre: ”Det är entydigt så att jag måste få veta vem min far är, för annars vet jag inte vem jag är själv.” Han beskriver själv boken som "En brevväxlingsbok om oss, om mig, om (Jörn), om livet och döden." I breven ställer han frågor till sin far. Jörn svarar eftertänksamt och uppriktigt, och reflekterar över sitt liv. Läsaren får ta del av djupa tankar och intressanta minnen i en intensiv dialog mellan två skrivande människor.

Kirje Rafael Donnerilta lukijalle: Kuusitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee suuri elokuvaohjaaja. Syy: joko teini-iän hybris/teinin suuret luulot itsestään tai alemmuuskompleksi. Tai ehkä molemmat yhtä aikaa. Ryhdyin opiskelemaan elokuva-alaa. Vähitellen tajusin, ettei suureksi ohjaajaksi tuleminen ole helppoa eikä kovin mukavaakaan, mutta jääräpäisenä ihmisenä en luovuttanut. Ja olihan minulla ehkä jotain kuvaamisen arvoista: isäni Jörn Donner. Minulla oli access, dokumentaristin Graalin malja, ja syntyi suunnitelma dokumenttielokuvasta. Siitä tulisi minun magnum opukseni: henkilökohtainen, intiimi teos ikääntyvästä julkkisisästä ja eksistentiaalisesti hämmentyneestä pojasta. Jotain kuvattiinkin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin että voin tehdä teoksen isästäni vain hänen omilla ehdoillaan, kielen välityksellä. Idea virisi henkiin toisessa muodossa: kirjeenvaihtokirjana meistä, minusta, hänestä, elämästä ja kuolemasta. Kirja on kirjoitettu itsekkäistä syistä. Se ei missään nimessä ole isänmurha. Minun vain on saatava tietää, kuka isäni on, sillä muuten en tiedä, kuka itse olen.

2017 är även året då Finland fyller 100 år. Något Jörn Donner firar med en ny bok om Finland, sådant han ser landet idag. Men vad ska vi egentligen känna inför vår jubilerande nation, som författaren själv väljer att likna vid en liten fågel, en mask eller en fluga i världens stormar. Är Finland ett bortglömt paradis eller en plats man helst ska lämna? Jörn längtar bort, medan Donner längtar tillbaka.

"Kun Mannerheimia seuraa, on kuin ajaisi takaa varjoa. Mannerheimin aikalaiseksi on hänen eri elämänvaiheissaan yhtä vaikeaa tekeytyä kuin on eläytyä omaan nuorempaan minäänsä. Se on matka selkä edellä päin huomista, kasvot käännettyinä kohti sitä mikä on ollut." Donneria on pitkään ajanut pyrkimys ymmärtää Mannerheimia nykypäivän näkökulmasta. Ensin syntyi tv-dokumenttisarja, nyt on kirjan vuoro. Donner pyrkii tuomaan esiin oman näkemyksensä ja korostaa, että mitään kattavaa lopullista totuutta ei ole eikä tule. Ehkä juuri se tekee Mannerheimista niin kiehtovan.

Jörn Donner har haft en nära vänskap med Ingmar Bergman under fem decennier. Som kritiker, chef för Svenska Filminstitutet, regissör och producent av filmer för bio och TV. I Bergman:PM återger författaren minnesbilder, fragment av vad författaren sett och upplevt i sin relation till Ingmar Bergman och hans filmer. Boken handlar även om Jörn Donners förhållande till Sverige samt kulturlivet och dess personligheter under hans tid i landet.