Jotaarkka Pennanen

Romaani Pojan ja isän Moskova kertoo kahden eri sukupolven näkökulmasta tarinan Neuvostoliitosta. Vähän yli 10-vuotias Ale käy koulua ja saa ystäviä vieraassa ja eksoottisessa ympäristössä - ja ihastuu luokkatoveriinsa Natašaan. Hänen isänsä Atos Perttula työskentelee suomalaisen vasemmistolehden kirjeenvaihtajana, liikkuu sivistyneistö- ja kulttuuripiireissä ja hämmentyy monista kuulemistaan asioista. Teos on fiktiivinen, mutta pohjautuu kirjailijan lapsuudenkokemuksiin vuosina 1957-1960 Moskovassa, jossa hänen isänsä Jarno Pennanen työskenteli Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana. Romaani kuvaa laajemminkin suomalaisen vasemmistosivistyneistön tilannetta ja ajattelun murrosta Hruštšovin ”suojasään” kaudella. Uusi vaihe alkaa, kun Moskovasta on palattu Suomeen ja Ale on aikuistunut. Kuvaan tulee mukaan taistolaisuus ja sen vaikutus kulttuurielämässä sekä lopulta tunnelmat ja aatteet Neuvostoliiton loppuaikoina.

Romaani Pojan ja isän Moskova kertoo kahden eri sukupolven näkökulmasta tarinan Neuvostoliitosta. Vähän yli 10-vuotias Ale käy koulua ja saa ystäviä vieraassa ja eksoottisessa ympäristössä - ja ihastuu luokkatoveriinsa Natašaan. Hänen isänsä Atos Perttula työskentelee suomalaisen vasemmistolehden kirjeenvaihtajana, liikkuu sivistyneistö- ja kulttuuripiireissä ja hämmentyy monista kuulemistaan asioista. Teos on fiktiivinen, mutta pohjautuu kirjailijan lapsuudenkokemuksiin vuosina 1957-1960 Moskovassa, jossa hänen isänsä Jarno Pennanen työskenteli Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana. Romaani kuvaa laajemminkin suomalaisen vasemmistosivistyneistön tilannetta ja ajattelun murrosta Hruštšovin ”suojasään” kaudella. Uusi vaihe alkaa, kun Moskovasta on palattu Suomeen ja Ale on aikuistunut. Kuvaan tulee mukaan taistolaisuus ja sen vaikutus kulttuurielämässä sekä lopulta tunnelmat ja aatteet Neuvostoliiton loppuaikoina.

Aarne Orjatsalo (1883-1941) oli viime vuosisadan alun merkittävä näyttelijä ja teatterivaikuttaja, joka johti useita teattereita, suomensi lukuisia näytelmiä ja osallistui aktiivisesti ajan teatteripolitiikkaan muun muassa Työväen Näyttämöiden Liiton ensimmäisenä puheenjohtajana. Vaikka Orjatsalo koki läpi elämänsä olevansa ensisijaisesti taiteilija, hänen kannattamansa sosialistinen ideologia sekä 1900-luvun alkupuolen yhteiskunnalliset tapahtumat tempasivat hänet peruuttamattomasti mukaan politiikan pyörteisiin. Kansalaissodan jälkeen hänet leimattiin bolsevikiksi ja punapälliköksi, eikä maine ”näyttelijä-rosvopäällikkönä” ole vieläkään astunut sivuun. Jotaarkka Pennanen tarkastelee isoisänsä elämänvaiheita kokeneen teatterintekijän ja sukunsa historiaan syventyneen pojanpojan silmin. Ihaillusta ja parjatusta näyttelijästä liikkuneet legendat tuodaan esiin uudesta, hurjiakin väitteitä oikovasta ja monipuolisesti pohtivasta näkökulmasta. Impulsiivisena ja voimakkaana persoonana pidetystä näyttelijäsuuruudesta hahmottuu henkilökohtaisten kirjeiden myötä kuva näyttelijäntyöhönsä analyyttisesti ja kunnianhimoisesti suhtautuneesta humanistista, joka jaksoi yrittää, vaikka elämä eteni vaikeuksista voittoon ja taas vaikeuksiin. Elämäkerran keskeistä antia ovat myös Orjatsalon taiteellista työtä arvioivat sanomalehtikritiikit, joita on mukana runsaasti.

Ohjaaja Jotaarkka Pennanen on toiminut Jyväskylän ja Lahden kaupunginteattereiden johtajana sekä Helsingin kaupunginteatterin johtotroikassa. Hän on tehnyt vuosien varrella lukuisia kiitettyjä klassikkotulkintoja ja suomalaista teatteria uudistaneita teoksia kaupunginteattereihin ympäri Suomen. Omaelämäkerrassaan hän kuvaa teatterintekijän tietään, jolla yksityiselämän valinnat ja ilot sekä surut kulkevat yllättävällä tavalla rinnan ohjausten teemojen kanssa. Taistolaisuuden murtautumisesta kulttuurielämään Pennanen kirjoittaa osallisena olleen intensiivisyydellä kaihtamatta nostaa tarkastelunsa kohteeksi ikäviäkään asioita. Miksi niin monet nuoret älyköt ja radikaalit asettuivat tukemaan kommunismia? 1970-lukua on sanottu konsensuksen ajaksi, mutta se oli myös aikaa, joka rikkoi ihmisten välisiä suhteita ja murskasi unelman yhteisestä humanistisesta liikkeestä. Jotaarkka Pennanen kertoo elävästi lapsuusmuistoistaan sekä aiemmista sukupolvista, isoisästään, teatterinjohtaja ja punapäällikkö Aarne Orjatsalosta, ja kirjailijavanhemmistaan Jarno Pennasesta ja Anja Vammelvuosta. Pennasten kulttuuriperhe muutti 1960-luvulla Neuvostoliittoon, millä oli suuri vaikutus kaikkien myöhempään elämään. Kukaan perheenjäsenistä ei voinut enää suhtautua sosialismiin ristiriidattomasti. Pennanen pohtii myös omia rakkauksiaan, liittojaan kirjailija Annika Idströmin, näyttelijä Kristiina Elstelän ja näyttelijä Aliisa Pulkkisen kanssa: "Kun on kysymys rakkaudesta, kukaan ei osaa neuvoa, sanoo Masha Tsehovin Kolmessa sisaressa."