Juha Varto

Arts universities have conducted, supervised, evaluated, and analysed research based on artistic activity. In the early days of this artistic research, a question arose: Can a work or act of art itself be artistic research? This question is a serious one that concerns our idea of research. This also leads to a less serious issue that describes our relationship to art: Although art is an important part of life, and although it delights and shocks us and makes our lives sweet and enjoyable, it is never on a par with other human actions. Art is always individual, and we can never be certain that it is indispensable even to the artist in question. Who says that art is not just a mistake, the joke of a lifetime, or an indiscretion? A human skill is never predictable, firm, or steady. Artistic research is a young, open discipline, that is constantly leading to new discoveries. It is based on artists' professional skills and on methods that have so far been applied in practice but not considered in theory. With this book, we are taking a step forward to add theory to practice, but we are not adding just any theory...

Taideyliopistoissa on tehty, ohjattu, arvioitu ja analysoitu tutkimusta, joka on perustunut taiteelliseen toimintaan. Taiteellisen tutkimisen ensimetreillä esitettiin kysymys, voiko jokin taideteko tai -teos olla taiteellista tutkimista. Tämä on vakava kysymys, joka koskettaa käsitystämme tutkimisesta. Tämä on myös vähemmän vakava kysymys, joka kuvaa suhdettamme taiteeseen: vaikka taide on elämän tärkeä osa, ilahduttaja, järkyttäjä, sulostuttaja, sen asema muiden ihmistoimien joukossa ei ole koskaan samanarvoinen muiden toimien kanssa. Taiteeseen liittyy aina yksittäisyys, minkä vuoksi emme voi olla varmoja, onko se tarpeellista tai välttämätöntä, edes sille yksilölle, jonka taidetta se on. Sehän voi olla vain jonkun erehdys, suuren luokan vitsi tai mielen hairahdus. Yhden ihmisen taito ei ole ennustettava, varma ja vakaa. Tutkimuksena tämä uusi alue on yhä alussa, avoin ja etsivä. Se perustuu taiteilijan ammattitaitoon, menetelmiin, joita on koeteltu toistaiseksi vain toiminnassa. Olemme astumassa uuden askeleen, jonka jälkeen koettelu tapahtuu myös teoriassa, mutta ei missä tahansa teoriassa...

Perinne väittää, että vihan kierre on katkaisematon. Kierre saa kasvunsa isien pahoista teoista, joita jokainen sukupolvi on omalla tavallaan jatkanut, kehitellyt, uudistanut, tehnyt taidokkaammaksi: uskonnot, valtiomuoto-ideaalit, omistusoikeuden jako, moraali, oikeus, koulu, kauppa, yksilön elämää määräävät instituutiot ja yleensä rakenteellinen valta ovat seurausta isien synneistä. Meidän syntimme on valmis maailma. Onko tilaa kasvaa ihmiseksi? Onko keinoja kasvattaa niin, että maailmassa olisi sijaa moninaisuudelle ja erilaisuudelle, aukkoja, joista uudet sukupolvet pääsisivät läpi kertaamatta isiensä syntejä? Juha Varto on kuvataiteiden tutkimuksen ja opetuksen professori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Society has become educative. Even those areas of life that have nothing to do with growing up or education have become part of the pedagogic revolution, with the probable aim of defeating original sin once and for all. The army, working life, competitive sports, family, intimate relationships, health, religion and art have become pedagogic projects. The authors intention is to highlight topics and forms of speech in education. Even without education, everyone naturally becomes something, but some do not cope, and some turn into outcasts. In most cases, the reason for this lies in abstract issues, in what is missing, and, especially, in things left unspoken. The question about the childhood is always tied to adulthood, for which child education actually aims. This is the very question that is always left unasked. Are we the adults into whom the current and future children should grow? And if we are not, who are?

In the 20th century, individuals were random beings that only blocked the debate on progress. Progress became a main part of the agenda, growing from the evil seeds of the Enlightenment. Progress requires wider perspectives: philosophers declared what is universal. Great men knew how to exploit progress: others should give away their lives and their happiness for something greater, nobler and more general. To forget that you are a singular individual became a virtue. Dostoyevsky remarked that "the progress is not worth a single tear of a child". So many tears were shed that it is a wonder that the world was not washed away in them. But the tears of singular human beings never form a tidal wave. The author dives into the unspoken sources of human singularity: the experience, body and flesh. A dance with the world becomes more important than progress, or "common good". We simply don't know enough to deny the value of the wisdom that appears in unique situations of life.

Artistic research is the research of singular events, identified as an individual's creative moments. Such moments are open to others' interpretations but are still unique. The unique is naturally related to time. Temporality is essential to all events, but it is not possible to study temporality as such in science, for it is indeed the standardisation or objectification of temporality that makes research science. Each point of departure in research originates from an event, which can be described with a verb: painting, writing, designing, negotiating or the like. Thus, action is selected to describe temporal nature, The result of this action is usually a document, such as a painting, a poem, the minutes of a meeting or a description. Naturally, the document is not what we are interested in here, for it is a mere object: we are interested in the event which yields the document. Juha Varto critically opens up our common preknowledge of the basics of artistic research.

Klassikon paluu Juha Vartolta ja Osuuskunta Elan Vitalilta. Jo ensimmäisen kerran ilmestyessään tämä, Juha Varton Tampereen yliopistossa vuonna 1990 pitämiin etiikan luentoihin perustuva, teos muutti suomalaista etiikan tutkimusta ja järkähdytti palauttamattomasti akateemis-hegemonisen analyyttisen filosofian pahasti hapettuneita ja laskevan ajattelun varaan perustettuja perustuksia. Kuinkahan on nyt, vuosikymmeniä myöhemmin...? Teoksessa esitetyt etiikan luennot esittävät uudenlaisen vaatimuksen eettiselle pohdinnalle: Klassinen ihmiskeskeisyyden vaatimus on aiheuttanut etiikassa vääränlaisen mittakaavan. Ihminen on ollut kaiken mittana ja tästä on ollut seurauksena, että ihmisen omin, kyky ajatella ja pohtia ajattelunsa tuloksia, on tullut korvaamaan kaikkea muuta todellisuutta. Kartesiolainen ajatteleva subjekti on uskonut ajattelevansa hyvin koko maailman ja välittänyt vähät itse maailmasta, maasta ja muusta todellisesta. Mutta tämän umpikujan voi vielä murtaa: ihmisessä on olemassa myös kohta, jossa maailma tulee ihmiseen, kosketuspinta, jota ei voi ajatella pois ja joka voittaa kaikki ajattelun tulokset. Jokainen meistä voi kuunnella tarkemmin omaa kokemustaan ja löytää siinä kaiken tyhjänpäiväisen keskeltä myös kohdan, joka vakuuttaa teorioita ja muiden ajatuksia paremmin. Teoksen lähtökohtana on Juha Varton Tampereen yliopistossa vuonna 1990 pitämät etiikan luennot jotka julkaistu vuonna 1991 saman nimisenä teoksena (ISBN 951-44-2989-3), julkaisijana Tampereen yliopiston jäljennepalvelu.

Tässä kirjassa suomalaisen fenomenologisen tutkimuksen johtava hahmo ja Taideteollisen Korkeakoulun kuvataiteen tutkimuksen professori Juha Varto etsii kreikkalaista eetosta. Filosofia ei ala tyhjästä vaan sitä edeltää pitkä historia, jonka voi vasta jälkikäteen ymmärtää filosofian historian aluksi. Kysymykset maailman synnystä ja ihmisen erityisyydestä ovat aiheina monissa runoelmissa ja eepoksissa, lukuisilla lainlaatijoilla ja kronikoitsijoilla jo ennen kuin mitään alettiin kirjoittaa muistiin. Ne eivät vielä ole filosofiaa. Filosofian alku oli vasta edessäpäin. Mutta kun se alkoi, se nojasi noihin pohdintoihin.

Elokuvan suhteesta kirjallisuuteen on ilmestynyt vain vähän tutkimuskirjallisuutta. Saattaa olla, ettei kysymys ole akateemisen tutkimuksen aiheena kovinkaan sattuva. Muusa, joka vastaa elokuvasta, on monessa mielessä puettu lainavaatteisiin eikä aina tunnista edes itseään katsellessaan muusien kokoontumista. Elokuvan viihteellisyys myös häiritsee: ratkaisevasti suurin osa elokuvista on viihdettä, joka ei pysty esittämään taiteen vaatimusta. Ne vähät teokset, jotka tässä viihteen valtavirrassa osuvat kirjallisen kulttuurin perinteeseen, eivät ehkä ole kuvaavimpia ja tyypillisimpiä. Hyvin erityisessä mielessä ne ehkä eivät edes ole tärkeimpiä. Mutta aihe on silti kiinnostava. Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteen tutkimuksen professori Juha Varto käy läpi eräitä kirjoja ja elokuvia. Hän näkee hyvin erilaisia suhteita. Elokuvan kerronta on usein herkempää, vativampaa kuin sanan. Mutta sekään ei ole koko totuus...

"ELÄMÄN KUVIA" ON FENOMENOLOGINEN JA FILOSOFIS-EETTINEN TARKASTELU AIKAMME ELOKUVAN, ELÄMISMAAILMAN JA MORAALIN KOMPLEKSISEEN ILMENEMISEEN. Elokuvien todellisuus on joskus elämää selvempää. Elokuvissa on monia moraalia koskevia kannanottoja, jotka ovat terävämpiä ja lähempänä kokemusta kuin filosofiset kannanotot. Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteen tutkimuksen professori Juha Varto kirjoittaa ajattelevista ohjaajista ja vakuuttavista elokuvista, joita kannattaa lähestyä aivan vakavissa aikeissa. SISÄLLYS: 1. Loistava Hollywood, 2. Elämä on julmuuden teatteri, 3. Tutkia, kuvata, 4. Ohjaaja katsoo kulman taakse, 5. Kolonialismin ies, 6. Rakastaa ja maksaa, 6. Tutkimus halusta, 7. Jospa voisimme olla ihmisiä, 8. Katsella ja olla näkemättä. 9. Kalpea elokuva, 10. Kuinka visuaalinen toimii?, 11. Salaisuudet levällään, 12. Reaktio elämänä, 13. Runollinen todellisuus. MUKANA OHJAAJAT: *Jacopetti ja Prosperi *Pier Paolo Pasolini *Liliana Cavani *Marco Ferreri *Ventura Pons *Catherine Breillat *Philippe Vallois *Ferzan Özpetek *Bruno Rolland *Julian Schnabel *Gregg Araki *François Ozon *Sébastien Lifshitz Ilmestymisaika 10.2007

Teos esittelee Ventura Ponsin tuotannon keskeiset elokuvat, joista monet on palkittu kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Teos on myös fenomenologis-filosofinen tarkastelu elokuvan etiikasta. Juha Varto on Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteen tutkimuksen professori.