Juhana Vähänen

Ballaadi Arska Kurmoksesta on huikea runoelma, jossa virittyy jatkuvasti uusia tapoja sille miten kaksi säettä voi kertoa pieniä tarinoita, yhdistyä, leikkaantua, vaihtaa suuntaa. Arska kertoo ballaadeille ominaisen kaihon läpi maailmasta, joka muistetaan enää lauluissa. Arska ei kuitenkaan ole jäänyt taakse, se vain on irronnut ja lepattaa reunamilla, ja muistuttaa sieltä käsin kansanperinteen ja hourailun väkevyydestä.

Nymfaion-trilogia on Juhana Vähäsen kolmas runoteos. Laaja runollinen kokonaisuus rakentuu myyttisten luontokuvien, kielellisten havaintojen ja leikkien, kulttuurihistorian, taikauskon sekä etenkin satiirisen ajankuvan varaan. Nymfaion osoittaa, että maailma voi olla samanaikaisesti koominen, kauhistuttava ja koskettava. Vähäsen kekseliäs runokieli johdattaa suoraan tämän lohdullisen ristiriidan ytimeen.

Nuoren polven tunnustetun runoilijan kokeellinen, dialogimuotoinen proosateos, jossa Helsingissä oleskelevan venäläispariskunnan tajunnat virtaavat. "Yleisesti kieli on taattua Vähästä, eli jatkuvaa kielellisten (ja myöhemmin toivottavasti myös dramaattiosten) asentojen ja mahdollisuuksien tutkimusta." Sven Laakso

"Lähtökohta oli kuulemani kuunnelmanpätkä, monologi, jossa ranskalaismies oli joutunut jonkin maan tiedustelupalvelun vainoamaksi, luullakseni Yhdysvaltojen. Siitä vaikuttuneena kirjoitin tekstin, josta tuli ensimmäinen luku. Myöhemmin kirjoitin niin kuin yleensä kirjoitan; luen samaan aikaan mitä tahansa sattumanvaraista ja etenen nopeasti, pyrkien saavuttamaan jonkin liikkeen ja muutoksen. Kakadu on sukua Ron Sillimanin Sunset Debris -teokselle, ainakin tavassaan käyttää kysymyslauseita ja palata toistuvasti samoihin aiheisiin ja sisältöihin." - Juhana Vähänen

Haluan maata, aivan sama mitä. Juhana Vähäsen runokokoelman Avaa tule alussa on vanha Väisälä ja laaja valkoinen pöytä. Sen lopussa on jotakin muuta. Ennen kaikkea on kysymys siitä minkä kautta kuljetaan, mitä muistetaan ja ketä ajatellaan. Avaa tule on eräänlainen narsistinen ja koominen yksinpuhelu, kuin kirje, jossa pyritään selvittämään yhä uudelleen, mitä tapahtui ja mitä oikeastaan haluttiin. Runot puhuvat tuttua kieltä vilpittömästi ja konstailematta. Tarkastelu on merkittävää. On se sitten yksityiskohtaisten japanilaisia maljakoita kuvaavien ekfrasisten sarja tai vain kuvaus mistä hyvänsä. Runoissa puhutaan toistuvasti katsomisesta, kuvaamisesta ja katsotuksi tulemisesta. Avaa tule on häiritsevä ja hurmaava runokokoelma. Välillä sen runot nojaavat kieltoihin, välillä ne rakentuvat pelkistä loputtoman tuntuisista oletuksista. Läsnä on kuitenkin myös jokin, jota voisi kutsua hengeksi, tunteeksi. Vähäsen muisteleva kieli kutsuu, vetoaa, suostuttelee, puhuu suoraan ja allegorisesti, tähtää, työntää pois ja on ehdottoman rakastettavaa.