Juhani Kahelin

Kirjassa kerrotaan pikkulapsena orvoksi jääneen Ainon sekä Pielaveden Taipaleen kylässä syntyneen Reitun elämän tarina. Kuinka he loivat elontantereen Savon salolle, Rillan maille. Kuinka he saivat nähdä elämäntyönsä tyhjiin raukeamisen, arvottomuuden tunnon ja yksin jäämisen. Tarina on pohjimmiltaan valoisa ja opettava: kuinka kannattaa elää, myös nykyoloissa. Elon ymmärtäminen yhtä aikaa vakavasti ja kevyesti, asettuen ja irtautuen, itsellisesti, mukautuen mutta ei alistuen. Kirjassa seurataan myös Ainon ja Reitun jälkipolvien elonkulkuja. Löydämme heistä saman asenteen: yhtä aikaa vakavasti ja kevyesti, mukautuen mutta ei alistuen. Hupaisana näyttäytyy Reitun ja Ainon perillisen tekoset eduskunnan töissä ja töiden liepeillä. Hänen aatelmansa eivät aina istuneet stasimaiselta vivahtavaan työkulttuuriin. Ehdotus eduskunnan kirjallisuuskerhoksi kuitattiin kahvikupposella. Kirjassa kerrotaan erilaista historiaa, erilaista nykyhetkeä ja tähytään tulevaan toisin silmin. Kirjassa otetaan kantaa myös ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Läpäisevä teema on ihmisten kasvava sivullisuus maailman rakentamisessa. Sivullisuuden tunne ilmenee, nuorilla varsinkin, tarpeettomuuden ja tyhjyyden tuntoina, mielen ja mielekkyyden katona. Aino kurottui orpouden yli. Kuinka tänään hoituvat orpouden ja masennuksen tunnot. Terve mieli kumpuaa itselähtöisestä tekemisestä. Ihmisten oma itsellisyys on tärkeämpi kuin holhonnaksi koettava ja palveluina tarjottu apu tai ulkoa tuotu hyvinvointi ja etuudet. Tämän opin saimme myös Reitun ja Ainon tarinasta. He rakensivat tantereensa itse. Omaksi koettu tekeminen edellyttää olennaisia muutoksia nykykäytäntöihin. Alueiden kaavoituksesta ihmiset on sysätty syrjään. Voiko ratkaisu olla muu kuin kaavoitustoiminnan lopettaminen. Entä niinsanottu vihreä siirtymä. Yhä enemmän ihmisiä ajetaan näiden siirtymien tieltä pois, mm. tuulivoiman rakentamisessa. Tarvitaan uudenlaista tiedettä ja uudenlaista politiikkaa. Esimerkkejä löytyy sieltä täältä. Somalinainen valmistui tohtoriksi. Maahanmuuttajanuoret tekevät mieluummin musiikkia kuin kuuntelevat päihdeopetusta.

Kirjan teema pelkistyy kahteen sanaan: herkkyyden kato. Se onvastalääke maailman raaistumiselle. Ihmisen usko oman tekemisen merkitykseen. Kirja alkaa retkellä osin kuvitteelliseen impivaaraan. Retki symboloimatkaa Kalevan maille. Vergilius on lähdössä oppaaksi kuten muinoin Dantelle manalaan ja taivaan portaille. Kirja henkii irtiottoa ideologioista, politiikan puhunnoista, osintieteistäkin. Herkkyyksien henkeä löytyy taidenäyttelyistä, elokuvista,kirjoista, tieteiden ja taiteiden tapahtumista, metsien hoitamisestaomin käsin, luonnon muotoilusta. Vallitsevaa kieltä, sanastoa ja käsitteitä arvioidaan alkuelementteihinhakeutuen. Kirjassa vilahtelevat käynnit maailman etäkolkissa: kuubalaistyttösokeritehtaan raunioilla, flamingot Atacaman suolajärvillä, teleskoopit Andien huipulla, avioparin tyyneys Tahirin aukion museossa, Tutankhamon Kuninkaiden laaksossa, pallopelit Sansibarin rannoilla, kannabisviljelmä Kanadassa, Tyko Brahen jäljillä Venin saarella, tupakki USAn ulkoministeriön rapuilla, impivaara Suomessa.

Kirjan virikkeet ja aihepiirit tulevat maailmalla liikkumisesta, omista tai muiden matkoista eri maanosiin, maihin ja paikkoihin: Amerikan mantereen maat, Atacama, Meksiko, Kanada, New York, Kuuba, Britannia, Afrikka, Tansania, Italia, Ostia, Pompeji, Matera, Rooma, Pariisi, Tanska, Viro, Lappi. Millainen ympäristö virittää luovuutta, kirja kysyy ja tarjoilee vastauksia. Ihmisten ajattelu on altis lukkiutumaan. Maailma on totinen ja vihainen. Lukkiumien avaamiseksi kirja korostaa leikkisyyttä arjessa, työssä, taiteissa ja tieteissä. Mielikuvituksen ja ajattelun on saatava karkailla yli totunnaisten rajojen ja käsitteiden. Kuvittelua maailma kaipaa. Totisuutta vierastan, leikkisyyttä halajan, kirjoittaja sanoo. Leikkisästi kirjoittavia on ollut kautta aikain: Ovidius, Boccaccio, Cervantes, Rabelais, More, Montaigne, Swift, Kivi, Viita, Huizinga, Keskiajan syksy ja Leikkivä ihminen. Pohjavireenä kirjassa samalla on vankka asiakeskeisyys, kaihtamatta tiedon ja tieteen syvyyksiin ulottuvia kysymyksiä. Kirjoittaja arvelee olevansa sukua Leonardolle, jonka kiinnostuksella ei ollut rajaa. Leonardo piirsi ja piirsi, mietti ja mietti, kokeili ja kokeili, syntyi Mona jota miljoonat rientävät katsomaan puoli vuosituhatta myöhemmin. Niin tässäkin kirjassa aiheet ja esittämistapa virtailevat maan syvyyksistä tunturin laelle, ihmisen esi-isistä Jätkäsaaren kalseuteen. Kirjalle on suunnitteilla jatkoa. Seuraavien osien aihepiireinä ovat 1) tieteen ja yliopiston maailma, 2) kirjallisuuden ja kulttuurin maailma.