Jukka Parkkinen

Apilatien aapisen tekstit tarjoavat samaistumiskohteita. Kiinnostavat hahmot innostavat ja kannustavat kaikkia oppilaita harjoittelemaan lukemista ja kirjoittamista. Kirjainten opetus etenee jaksoittain ja sitä on rytmitetty uudella tavalla. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, ettei kaikkien kirjainten ja tavujen opiskelussa tarvita yhtä paljon aikaa. Kirjainjaksojen välissä on kertausaukeamat. Eriyttäminen jatkuu myös kirjainjaksojen jälkeen. Kevätpuolella vasen sivu on tarkoitettu lukemisen alkuvaiheessa oleville ja oikea sivu edistyneille lukijoille. Kuvat, tekstit ja niihin liittyvät tehtävät on rakennettu niin, että niistä on helppo antaa sopivaa luettavaa ja kotitehtäviä lukemaan opetteleville, harjoitteleville ja taitaville lukijoille. Apilatien aapisen tekstejä lukiessaan jokainen saa lukupalkkaa sekä uusia elämyksiä ajattelun ja keskustelun tueksi.

Apilatien lukukirjan monipuoliset ja lasta kiinnostavat tekstit kehittävät sujuvaa lukutaitoa, luetun ymmärtämistä ja erilaisten tekstien tuottamista. Ensimmäisessä jaksossa on aapisen kevään tapaan sekä helppo että vaativampi teksti. Kuvasarjat opettavat sanastoa ja kuvanlukutaitoa. Kirjastopysäkit sisältävät monilukutaitoa vahvistavia tekstejä kuten runoja, lastenkirjallisuutta, asiatekstejä ja sarjakuvia. Kaislarannan kirjoittajakoulussa opitaan tuottamaan monimuotoisia tekstejä: kirjoittamaan päiväkirjaa, kertomuksia, vuorokeskusteluja ja asiatekstejäkin. Lukukirjassa seurataan Kaislarannan tapahtumia. Siiristä tehdään kirjastoauto, Masa ryhtyy lukukoiraksi ja lomakotiin muuttaa kirjailija Kettunen, joka pitää kirjoittajakoulua sekä Kaislarannan väelle että Mäntylän koulun ystävyysluokalle. Lomakodissa vierailevat aapisesta tutut hahmot ja Tukholman matkalta seuraan liittyvä Rosa-papukaija. Lukukirjan tekstit koukuttavat lukemaan ja tarjoavat lukijalle mieluista lukupalkkaa.

Simo Puupponen, kirjailijanimeltään Aapeli, oli 1940- ja 1950-lukujen merkittävimpiä ja omaperäisimpiä pakinoitsijoitamme. Perinteisen humoreskin pohjalta Aapeli kehitti sanomalehtipakinoittensa rakennetta novellimaisiksi esikuvanaan Anton Tšehov. Suorat ajankohtaiset poliittis-yhteiskunnalliset aiheet väljenivät vähitellen ajattomammiksi kritiikeiksi suvaitsemattomuutta, ahneutta ja pikkuporvarillisuutta kohtaan. Aapelin tyylitaituruus tuli esille kuvauksen keskityksessä ja kielen eri rekisterien käytössä. Hänen empaattinen ja altruistinen tarkastelutapansa ei osoittanut vaan näytti. Tyylissään hän oli kohtuuden taituri, joka oli luonut omakseen eleettömän ja puheenomaisen ilmaisun. Matti Kuusen mielestä Aapeli on päätänsä pitempi muita ikäpolvensa pakinoitsijoita. Elämäkerta Aapeli - aika hyvä kirjailijaksi seuraa nuoren Simo Puupposen määrätietoista itsensä kehittämistä kirjoittajana ja hakeutumista sanomalehtimiehen kutsumusammattiin. Hän oli tuottelias ja nopea kirjoittaja, joka kirjoitti heti valmista tekstiä. Hän otti rohkeasti kantaa poliittisina vaaran vuosina sotasyyllisyyteen, asekätkentään ja Valtiollisen poliisin toimintaan, mutta oli aina myös marginaalissa olevan pienen ihmisen puolella.1960-luvun alussa Aapeli jätti sanomalehtipakinoinnin ja keskittyi romaanien ja pakinakokoelmien kirjoittamiseen. Hänen tunnetuimpia proosateoksiaan ovat Siunattu hulluus, Meidän Herramme muurahaisia ja Pikku Pietarin piha. Ne ovat menestyneet myös näytelmä-, televisio- ja elokuvaversioina. Lämminhenkinen, optimistista filosofiaa ja humaania ymmärrystä tuotannossaan välittänyt kirjailija on jäänyt ainutlaatuiseksi ilmiöksi suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän oli osoittelemattomuudessaan osuva ja niukkasanaisuudessaan laaja. Hänellä oli taitoa, voimaa ja lahjakkuutta särkeä ne rajoitukset, jotka pahimmin kahlitsevat suomalaista pakinoitsijakuntaa. Jukka Parkkinen on palkittu kirjailija, joka on julkaissut kymmeniä teoksia. Hänen tuotantonsa kattaa niin runoja, romaaneja kuin asiaproosaakin. Hän on kirjoittanut elämäkerran myös Yrjö Kokosta (Yrjö Kokko - sadun ja luonnon runoilija, WSOY 2003).

Amalia-täti, Otso ja konstaapeli Oiva Karhunen ovat maailmanympärimatkalla. Kaupungit, maat ja maanosat vaihtuvat tiuhaan, ja niiden nähtävyyksiin tutustutaan omaperäisesti - välillä aivan kirjaimellisesti. Mutta matkailu avartaa, muutakin kuin Oivan vyötäröä. Onneksi tädillä riittää asennetta, serkkuja sekä terveyssisaria. Varoitus: älä kokeile tätä omilla matkoillasi. Älä ainakaan ihan kaikkea. Otson Karhukirjeitä on aikaisemmin ilmestynyt neljän kokoelman verran: Karvoselle, Karhumäestä, kesäleiriltä ja kaamoksesta.

Neljäs kokoelma Otson kuulumisia Karhumäestä. Kun Amalia-tädillä on tassunsa pelissä, tapahtuu kaikenlaista – myös suhteessa konstaapeli Karhuseen. Takakansi Otso raportoi jälleen Karhumäestä, jonka kaamoksessa hän ehtii puuhata Amalia-tädin kanssa monenmoista moottoroidusta mattopyykistä elokuva-avustajina esiintymiseen. Amalian ja konstaapeli Oiva Karhusen suhteeseen tulee säröjä tädin uuden harrastuksen – painonnoston – takia, ja Oiva syventyy kulttuuririentoihin kokolaturi Aarian Oopperan kanssa. Mutta lopulta kaikki järjestyy, kun tädillä on tassunsa pelissä. Kirja on Karhukirjeiden neljäs kokoelma. Aikaisemmin Otson kuulumisista on kerrottu kirjoissa Karhukirjeitä Karvoselle, Karhukirjeitä Karhumäestä ja Karhukirjeitä kesäleiriltä. Ennakkotieto Neljäs kokoelma Otson kuulumisia KarhumäestäOtso raportoi jälleen sattumuksista Karhumäessä. Amalia-täti on alkanut harjoitella Naisvoimisteluseura Karhunpalveluksen painonnostojaostossa, mutta ehtii siinä sivussa sukeltaa tekniikan maailmaan, kirjoittaa muistelmiaan ja osallistua Me Karhut -lehden muuttumisleikkiin. Otso ja täti käyvät moottoroidulla mattopyykillä ja esiintyvät avustajina ohjaaja Aki Karhumäen elokuvassa – siis muun muassa. Konstaapeli Oiva Karhunen pitää naisten painonnostoa luonnonjärjestyksen vastaisena ja syventyy kulttuuririentoihin kokolaturi Aarian Oopperan kanssa Verbin oopperassa Aita. Amalia-täti esiintyy kuin Oivan uusi seurustelusuhde ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka kiinnostaakin, ja paljon. Mutta kaikki järjestyy, kun tädillä on tassunsa pelissä: hän purkaa kihlauksen purkamisen ja kaamos loppuu lumisateeseen. Karhukirjeiden neljäs kokoelma on yhtä hervotonta ilotulitusta kuin aikaisemmatkin – Karhukirjeitä Karvoselle, Karhukirjeitä Karhumäestä ja Karhukirjeitä kesäleiriltä.

Mikä kummitus pelottaa pieniä karhuja eniten? Tietysti Baskervillen karhukoira. Karhulapsi Otso on edelleen tätinsä hoidossa Karhumäessä ja lähettää sieltä kirjeitä kaverilleen Karvoselle. Amalian poliisisulhanen on lähtenyt Käpälämäkeen, joten Otso ja Amalia voivat tehdä mitä lystää. He käyvät sammutusretkellä Letkunperällä, osallistuvat katastrofiharjoituksiin ja hoitavat juoksevia asioita tädin kellarissa. Lisäksi tarinoidaan suvun merirosvosta ja käydään päiväkodin vanhempainillassa, jossa Amalia sylkee lasiin. Arvaatteko muuten, mitä Amalia-täti painaa? Toistasataa kiloa varjossa.

Karhulapsi Otso on päässyt tätinsä hoitoon Karhumäkeen siksi aikaa, kun verokarhuäiti ja tiekarhuisä viipyvät urantekomatkoillaan. Tädin luota Otso kirjoittelee ystävälleen Karvoselle ja kertoo kuulumisiaan, joita ei ihan vähän olekaan. Amalia-tädillä on joka aamuksi uusi ohjelma, jonka mukaan lähdetään kiertelemään maistiaisia, sivistymään museoon, huutamaan paloruiskua tai myymään kakkuja Karhunpalvelus-seuran hyväntekeväisyysmyyjäisiin. Amalia on hauska ja suurpiirteinen täti, joka antaa viettää syntymäpäiviäkin tavallista useammin. Täti on joutunut kerran poliisin piirittämäksi. Hän on päässyt motista ehjin nahoin, mutta eikös vain konstaapeli Karhunen yhtenä iltana taas istu tädin luona kuuntelemassa kokolaturi Aarian Oopperaa. Parkkismaisen velmuilevaa kirjesatua elävöittää Pia Westerholmin letkeä kuvitus.

Romaanissa Suvi Kinoksen seitsemän enoa (1995) Suvi varttui 6-vuotiaaksi Nallikallion kirkonkylässä viiden enonsa hoidossa; kaksi enoista eli Asser ja Isaskar ovat enkeleitä. Sarjan tässä osassa hän aloittaa koulun ja Pälvi-täti saa vauvan, Kertun, joka on Suvin ensimmäinen serkku. Lisää serkkuja on tulossa, samoin häitä, ja vähitellen sukukuviin saadaan enojen rinnalle uusia jäseniä. - Sarjan toinen osa.