Jyri Vartiainen

Jyri Vartiaisen kolmas romaani Kirous vaeltaa taajaman synkässä lumessa ja sateessa, rakkauden ja samanaikaisen menetyksen alakuloisessa maastossa. Sen kaksi kertojaa eivät ole oikein missään, elleivät sitten ihmissuhteissa jotka ovat tuhoisia ja ehkä ylitsepääsemättömiä. Kirouksen ensimmäinen kertoja vaeltaa Rottansa kanssa lumisessa kaupungissa vailla päämäärää, vailla paljonkaan yhteistä. Loskanharmaan kahvihetkensä mittaan he löytävät verisen puukon, joka viimein voisi merkitä jotain, aloittaa jotain, päästäisi maailmaan mukaan. Riittääkö yksi veritahra siihen, riittääkö Rotta kertojalle jolla voisi ehkä olla edes jonkinlainen elämä? Toisessa osassa kirjoitetaan menetetystä suhteesta menetetylle ihmiselle, Katariinalle, jolla on niin oma elämä että kertoja ei siihen mahtunut. Pettymyksen ja surun läpi avautuu kokonainen maailma, kaupunki joka jäi vihamieliseksi ja oma perhe joka tunkee liian lähelle. Jyri Vartiaisen kieli laulaa. Se noudattaa omia lakejaan, huutaa, valaisee voimalinjojen alaista harmaata maisemaa uskomattomalla herkkyydellä. Kirouksen kaksi rinnakkaista ihmiskohtaloa näyttävät itsepintaisen rakkauden ja menetyksen koko voiman.

SYÖKSYHAMMAS on tekijänsä ensimmäinen säetaideteos mahtavan KOOTUT RUNOT I--III hankkeen (2021--2024) jälkeen. Häkellyttävän massiivisella teossarjalla "suoraan huipulta" (SS/KSML) debytoineen runoilijan ilmaisua on kuvailtu "vavahduttavaksi" (RUNOGRAFI) kyvyksi tuottaa "eletyn elämän luonnoksia" (TULI & SAVU) ja palauttaa "lukijan usko runouteen" (SÄRÖ). Uuden kirjan tekstit ovat aiempaa keskimäärin tuplasti pidempiä ja entistäkin taitavammin eri sfääreissä ja sanastoissa liikkuvia.

"Kahvia suonissa/ jalat käyvät, suu käy/ kuin liukuen alas puusta/ putoan iltapäivään." Tekijän runoja on kuvailtu "eletyn elämän luonnoksiksi" (TULI & SAVU). KOOTUT RUNOT (ntamo 2021) oli "aloitus suoraan huipulta" (SAVON SANOMAT / KESKISUOMALAINEN) ja KOOTUT RUNOT II "vavahduttamisen" taidetta (RUNOGRAFI). Sarjan viimeinen KOOTUT RUNOT III on suppeampi mutta edeltäjiensä tapaan palkitseva teos. Jälleen tyypillisesti muutamasta tusinaan ja korkeintaan pariinkymmeneen säkeeseen kasvavat tekstit vievät mukanaan todistamaan vuoroin jotakin kivettyneen lailla vakiintunutta mutta ensimmäisen kerran lausuttua ja vuoroin jotakin hehkuvaa ja häviävää tähdellisyyttä. Ote on tyypillisesti huoleton ja lennokas, mutta rekisteri ulottuu leiskuvasta sysipimeään.

Vuodenvaihteen jälkeen löydetyssä jouluarvassa ei ole voittoa, oma jalkapallojoukkue häviää kaikki ottelut ja pihalla käyskentelee alakuloinen pappi. Toisaalta vanhan, verkkovirtaan kytkettävän vibraattorin hienous vangitsee ja snookerpöytä on yhtä pitkää salaisuutta. Jyri Vartiaisen uudessa lyhytproosateoksessa Sanon vielä tämän pienet asiat muuntuvat viehkeiksi ja arvoituksellisiksi. Kuntopyörä jököttää keskellä huonetta kuin toteemieläin, jäänmurtajien syksyinen jylhyys hiljentää kulkijan ja aiemmin mitättömältä tuntunut vaahtera saa uskonnolliset mittasuhteet. Vartiaisen kieli on jälleen täydellisen erehtymätöntä ja poikkeuksellisen herkkää nyansseille. Sanon vielä tämän osuu arjen ja unennäön väliseen kohtaan, jonka heti tunnistaa mutta jolle ei aiemmin ollut sanoja. Äkkiä mikään ei ole liian vähäpätöistä ja kaikessa hehkuu outo loiste.

"Maisema nousee/ sen karvat./ Ylitse lentävän/ härvelin ääni.""Vähäeleisyys" ja "avoimia kysymyksiä" jättävyys liitettiin tekijän säetaidedebyyttiin KOOTUT RUNOT (ntamo 2021). Paljon kiitosta kerännyt teos oli kriitikoiden mukaan "aloitus suoraan huipulta" (SAVON SANOMAT / KESKISUOMALAINEN). KOOTUT RUNOT II rakentuu edeltäjänsä tapaan neljästä kokonaisesta tekstikokoelmasta. Yhdessä nämä kirjat sisältävät lähes puolentuhatta runoa. Runsauden lisäksi kirjoituksissa häkellyttävät ja riemastuttavat mihinkään nurkkaan maalautumaton ilmaisu, jatkuvasti itsensä uudelleen keksivä poljento ja kyky liikkua vakavan ja kepeän, mietteliään ja ryöpsähtävän, vauhdin ja asetelman välillä.

Äidin puhelut toisen kaupungin sairaalasta pistävät vieläkin pasmat sekaisin. Tädin parturi-kampaamossa työskennellessä ei oikein tiedetä, onko tämä työpaikka vai välivaihe, kun tuli sitä latinaakin luettua. Kaupassa ollaan kuitenkin varmoja - vaikkei oikein tiedetä miksi - että kalatiskin miehen kanssa on maattava. Jyri Vartiaisen lyhytproosateos Pölyllä on kasvot lähestyy erilaisia työn ja työttömyyden tiloja, joita jatkuva haaveellisuus halkoo ja rytmittää. Ajatukset sinkoavat arvaamattomin tavoin lähiympäristön ärsykkeisiin ja lapsuuteen,mikä nyt milloinkin sattuu olemaan tärkeää ja lumovoimaista. Teos kuvaa monisävyisesti arjen rinnalla kulkevaa mielikuvituksellista ja fantasmaattista ainesta, joka rikkoo yritykset sopeutua toisten ehtoihin. Vartiainen on lyhyen muodon mestari. Pölyllä on kasvot-teoksen tyyli sallii jokaisen lauseen jokaiselle sanalle sen kaipaaman painon. Vartiaisen proosa on yhtäaikaisesti välitöntä ja täysin hiottua, se raivaa lukijalle tilan, jossa voi vaeltaa yhä uudelleen kyllästymättä.

Nämä tekstit eivät ole aineksiltaan tai muodoltaan järin epätavallisia. Mutta kun kirja puhuu pilvestä, joka "ei vie tilaa/ sohaisee taivasta ja/ katoaa". Tai kun se mainitsee sinusta, joka "hiivit tilanteisiin". Tai kun se pysähtyy toteamaan: "Siinä on jotakin massiivista/ kun ihminen kävelee." Silloin se uusii aistimistamme ja ajatteluamme tavalla, jonka sille mielihyvin suomme. Se tekee tekonsa niin hyvin. KOOTUT RUNOT on neljä runokokoelmaa yksissä kansissa. Romaanikirjailija yllättää todellisella säeluomien runsaudensarvella. Nämä runot luovat pitävän vaikutelman loppumattomuudesta: ne pohjustavat katsomista, sanomista ja tekemistä niin, että niiden asemiin kaipaa takaisin yhä uudelleen.

Kolme lasta viettää kesänsä varastelemalla herkkuja kaupasta, pelaamalla kolikkopelejä ja vaeltelemalla samoja reittejä kotikaupungissaan. Tehtaan piippu tupruttaa savua, vanhan raviradan puiset penkit lahoavat, heidän salamajansa alla vilistää rottia, vaikka kukaan ei ehkä niitä ole nähnyt. Aikuiset ovat jossain kaukana silloinkin kun he istuvat viereisessä huoneessa. Seuraa toinen kesä ja kolmas. Tulee uusia kavereita, uusia haluja, mutta samat paikat, sama kuumuus, sama päämäärättömyys vallitsee, ja kukaan ei oikeastaan tiedä miksi tätä kehää kierretään. Jyri Vartiaisen neljäs romaani Kolme kesää on vavahduttavan herkkä tarina lapsuudesta ja siihen liittyvästä melankoliasta. Vartiainen kuvaa loisteliaasti lasten maagisia tiloja, pikkukaupungin pysähtynyttä kesää, leikin varjolla syntyvää väkivaltaa ja tunteita, jotka ovat läsnä mutta joita ei vielä tunnisteta.

Sinä näytät tärähtäneeltä, ystävä sanoo. Matkoiltaan päähenkilöä tapaamaan tullut ystävä ottaa esille nauhurinsa. Hän tahtoo kuulla linnut. Puutarha ympärillä on tukahduttavan kuuma, ainoastaan vuorijalava kykenee säilyttämään rauhallisuutensa. Ystävykset noudattavat aikansa käytöstapoja, kunnes yltyvät kinastelemaan. Jyri Vartiaisen toinen pienoisromaani on kirja erityislaatuisesta ystävyyssuhteesta. Kaupungintalon puutarhassa itsepintaisesti istuvien toverusten sisäinen maailma paljastuu lukijalle kiihkeiden yksinpuhelujen ja arvaamattomien dialogien muodossa. Vartiainen tarkentaa huomionsa ystävyyden intiimiin ulottuvuuteen. Havainto liikkuu lapsuusajasta ja ihmissuhteiden ongelmakohdista ohikiitäviin ärsykkeisiin ja takaisin pyörryttävällä tavalla. Pitkälle edenneen leikin rytmi hakataan käyntiin yhä uudelleen; syntyy musiikkia.

Kämäräinen ja Tytti. Mies ja vaimo. Pieniin arkisiin tekoihin tulviva outous. Jyri Vartiaisen esikoisteos, pienoisromaani Aurinko on voimallinen tarina luonnosta ja seksuaalisuudesta, taiteesta ja ihmisestä syvissä alataajuuksissaan. Inhimillinen ja vieras kiertyvät omintakeiseksi maailmaksi. Kieli uomii olemista kuin auringossa kuumuva kivi. Aistitussa tuntuu suloisen ja depressiivisen vuorovaikutus. Rakkaus, joka pakottaa kasvot irvistykseen.