Jyrki Kiiskinen

Äiti on kuollut, miten isä pärjää? Näin alkaa aikuisen pojan paluu elettyyn elämään. Vaimo on synnyttämäisillään ja isä elinpäiviensä reunalla, yhä takertuneena kovakätiseen auktoriteettiinsa, jolla hän on perhettään hallinnut. Tilanne repii esiin muistoja: suuren sormenjäljen ruokapöydän maalipinnassa, isän opettamassa poikaansa uimaan ja päivän, jona pikkupojat innostuivat vaaralliseen leikkiin laiturilla. Mitä oikeasti tapahtui tuolloin? Oliko isoveli pikkuveljensä hengenpelastaja vai katala murhaaja? Jos myrkyllinen miehen malli on hänessäkin, iäti siirtyneenä isältä pojalle, voiko ketjua katkaista? Arvoituksellinen kertoja tarkkailee lähietäisyydeltä päähenkilöään ja menee ihon alle. Kiihkeärytmisenä vyöryvässä kertomuksessa perheensisäiset tapahtumat sekoittuvat Raamatun kohtauksiin.

Persialainen 700-luvulla hahmottunut runomuoto gazeeli nojaa toistuvaan sanaan, poljentoon ja parisäkeisiin, jotka muodostavat runon sisällä oman merkityksensä. Sana vie runoilijaa ja poimii maailmasta palasia eri ajoista ja paikoista. Paul Cezanne maalasi yhä uudelleen samaa vuorta, Jyrki Kiiskinen palaa saman sanan äärelle ja tutkii sen avaamaa horisonttia. Näkyy yöllä valvova isä, roskapussi ja tiskiharja, mutta myös mytologian sankareita, katedraali ja kosmonautti; panssarivaunu ja auringossa mätänevä norsu. Lukemattomia yksityiskohtia, aina erilainen maailma, monta pientä maailmaa. Ja niiden taustalla sanomattomiin jäävä olemisen kokonaisuus, jota kohti runo kurottaa. Palkittu kirjailija, taiteilijaprofessori Jyrki Kiiskinen on julkaissut runokokoelmia, romaaneja ja lastenkirjoja sekä lukuisia suomennoksia.

Tragikoominen hahmo, muuan Kiiskinen, elää kuten kuka tahansa: vailla ideologisuuden rasitteita, politiikan onttoutta. Asuntoratkaisut kiinnostavat, vanhenevasta äidistä kannetaan huolta. Kiiskisen päivät ovat tavallisia ja absurdeja. Maailman tapahtumat eivät kosketa häntä, vaikka uutisia tunkeutuu kasvojen eteen taukoamatta, kaikkea ympäristötuhosta korruptioon ja formula 1-kilpailuista kansanmurhaan. Uskomattoman herkällä banaaliudella kuvattu Kiiskis-arki monistuu niin runojen sisällä kuin peilautumalla teoksessa juoksevaan lähes päättymättömään uutisvirtaan. Mutta tarvitaanko maailmassa mukana olemiseen joku toinenKiiskinen? Pysäyttääkö edes läheisen kuolema ajattelemaan koko maailman haurautta?

Äänen murros on kuin kammottava tarina äänen, kielen ja merkityksen jauhautumisesta koneiden, teknologian ja rahan myllyssä. Ystävyydestä hampaiden harjaamiseen – kaikki tuttu on vaarassa sakkaantua toistoksi, mitattavaksi, samanarvoiseksi. Siis arvottomaksi. Kokoelman neljä osaa toistavat samankaltaisia aiheita, samankaltaisin sanoin, mutta erilaisin strategioin. Ensimmäisen osan kuin älypuhelimen ruudulla liukuvia sanamassoja yritetään toisessa osassa muokata ja hallita lyhyen muodon ja variaatioiden kautta. Kolmas osa käyttää samaa materiaalia vapaampaan, fragmentaariseen muotoon, jonka vaarana on yhä vain merkityksen katoaminen. Neljäs osa etsii vastausta klassisesta sonettimuodosta. Voiko runon kieli pelastautua kaiken merkityksen tylsistymiseltä? Jyrki Kiiskisen vavahduttava teos on tärkeä muistutus siitä, mitä maailma on vaarassa menettää.

Runoilija vaaran rinteellä kuvaa maailmaa jokapäiväisten tapahtumien ja esineiden kautta. Katujen äänet, mainokset, ihmiset ja Runebergin patsas alkavat elää ekspressioina, vapaina todellisuuden kahleista. Se mikä on tuttua käy oudoksi. Se mitä runoilija haluaa on se mitä hän vihaa.