Kaarina De Wolff

Sitä on liikkeellä on kokoelma elämänmakuisia novelleja arkisista asioista ja sattumuksista, tunteista ja joskus noloistakin muistoista.

Pieniä nostoja on kymmenen novellin kokoelma naisten arjesta ja vähän lastenkin; unelmista, toiveista ja pettymyksistä. Jokaisella on taakkansa, joillakin raskas, toisilla hieman kevyempi nostaa ja kantaa.

Jo lapsesta lähtien sisarukset olivat erilaisia, toinen oli määrätietoinen ja itsenäinen, toinen ujo ja mukautuva. Tiet erosivat nuorina. Toinen karisteli kotimaan tomut ja päätyi Kaliforniaan, toinen jäi elämään turvallista Suomen arkeaan. Mutta kirjeet kulkivat tiuhaan. Eräänä päivänä Amerikan-siskolta tuli viesti: se on menoa nyt, parantumaton syöpä. Voitko tulla apuun? Kauan oli sisko pidätellyt lääkärille menoa. Tohtori Ho oli päättänyt tehdä hänestä syöpähoidon koekaniinin. "Vahva tyttö, sekoitetaanpas sinulle kunnon cocktailit!" Siskolla ei ollut vakuutusta, minkäs teet. Vanha sisu oli kuitenkin tallessa, ei siis ihme, että Suomen siskon kanssa menivät sukset ristiin pahan kerran. Seuraava kevät oli Amerikan-siskon viimeinen. Siitä alkoi kirjoittajalle uudenlainen uurastus: amerikkalainen byrokratia, vainajan asioiden järjestely, tavaroiden ja talon myynti. Siinä sivussa aviomiehen mielialat, auton metsästys, presidentinvaalikampanja, uudet ystävät sekä omat tunteet ylitse kaiken muun. Suru, kiukku, itsesyytökset, rakkaus, muistot. Rakkahin sisko on muistelmateos kirjoittajasta ja hänen erikoisesta sisarestaan, sairaudesta ja kuolemasta, tunteiden kirjosta sisarusten välillä. Siihen kietoutuvat Los Angelesin rumuus ja kauneus, pihojen yllä pörräävät helikopterit sekä naapurista kuuluva autistisen pojan hyrinä.

Kesällä 1994 suomalaiset "liikemiehet" tekivät invaasion pienelle Ahvenanmaan saarelle. Tapio, Bosse ja Mikko ottivat hoitaakseen ränsistyneen lomakylän Husössä. Kokemusta kavereilla kyllä riitti, ei kuitenkaan juuri tältä alalta. Kinattiin ja pullisteltiin. Ainoa palkollinen, Eero-kokki, sai heti tarpeekseen. Onneksi hätiin rientänyt Alpo adidas-jäljitelmäshortseissaan pelasti tilanteen kuuluisilla kurmee-keitoksillaan. Hän oli melkein sokea, mutta se ei kokin tahtia haitannut... Ystävät ja vieraat kohelsivat mukana sen kun taisivat. Jussi-poika ystävineen valmisteli suurta taide-elokuvaa, leipoi sämpylöitä naama jauhoissa ja opetteli suhtautumaan elämään ja oolannin kieleen. Kesä oli lämmin ja romantiikkakin kukki kallionkoloissa. Kaarina de Wolff kuuluu suuriin ikäluokkiin, kirjoittelee eläkepäiviensä ratoksi. Työikä hupeni mielenkiintoisissa tehtävissä ammattijärjestössä, tilaa ei tällöin ollut kirjoittamiselle. Eläkkeelle jäätyään hän on julkaissut kirjan talonrakentamisesta naisen näkökulmasta(Oma tupa ja takka, Pilotkustannus 2006). Toinen kirja, Oolantia suomeksi on viihdyttävä sekoitus faktaa ja fiktiota.