Kaarina Kailo

Bathing culture is picking up steam across the world, like a Bear waking up from its winter den. Kaarina Kailo's seventh book/anthology on the sauna introduces sauna lovers to the traces of a pre-Christian culture where women were in the ceremonial center. The book explores the matriarchal traces and shamanistic wisdom traditions of the sauna, revealed as the embodied Mother-house of birth, death and rebirth. Its rituals, songs and healing practices blend practical etiquette and sacred ecology. The book focuses on agrarian sauna rituals that were held during seasonal and life cycle events. They carry traces of the magic ecology of the past. In this study you learn about ecologically and socially sustainable beliefs that have been part of Finnish mythology and cosmology. Included are examples of the Finns' and Karelians' uses of imitative magic and the role of gifting relations with the spirit world. The book is aimed at anyone interested in getting the most out of sauna experiences and it has useful ritual knowledge for sauna therapists. It includes incantations, magic formulas, spells and prayers addressed to the elements and spirits. Practical instructions, medical advice, herbal knowledge and sauna rules are included to help bathers make the most of the sauna experience.

This book explores spiritual and sacred practices in Finnish saunas and Native North American sweat lodges through a comparative study. It also sheds light on ancient traditions from Ireland and Galicia, tracing their evolution and shared spiritual features. The book further analyzes gendered rituals, woman-centered lifeways, and cyclical worldviews rooted in rebirth and regeneration. This book shows how these practices reflect a deep, cross-cultural matrix of symbols celebrating Heaven and Earth. It presents the Delaware Sweat Lodge and Big House as prototypes of sacred structures for world renewal and their connections to sauna cultures worldwide. By defining key concepts from patriarchal, feminist, and Indigenous perspectives, this book challenges normative, unquestioned notions of the sacred and the divine. The book's interdisciplinary approach will appeal to students, scholars, and researchers of gender studies, Indigenous studies, cultural studies, religious studies, philosophy, and anthropology interested in a better understanding of how ancient rituals hold ecological significance for addressing today’s planetary crises and social imbalances, revealing like-mindedness across diverse faith traditions.

Stories of the primordial woman who married a bear, appear in matriarchal traditions across the global North from Indigenous North America and Scandinavia to Russia and Korea. In The Woman Who Married the Bear, authors Barbara Alice Mann, a scholar of Indigenous American culture, and Kaarina Kailo, who specializes in the cultures of Northern Europe, join forces to examine these Woman-Bear stories, their common elements, and their meanings in the context of matriarchal culture. The authors reach back 35,000 years to tease out different threads of Indigenous Woman-Bear traditions, using the lens of bear spirituality to uncover the ancient matriarchies found in rock art, caves, ceremonies, rituals, and traditions. Across cultures, in the earliest known traditions, women and bears are shown to collaborate through star configurations and winter cave-dwelling, symbolized by the spring awakening from hibernation followed by the birth of “cubs.” By the Bronze Age, however, the story of the Woman-Bear marriage had changed: it had become a hunting tale, refocused on the male hunter. Throughout the book, Mann and Kailo offer interpretations of this earliest known Bear religion in both its original and its later forms. Together, they uncover the maternal cultural symbolism behind the bear marriage and the Original Instructions given by Bear to Woman on sustainable ecology and lifeways free of patriarchy and social stratification.

Monet kansanrunot kuvaavat karhunpeijaisia, jotka ovat säilyneet lähes tähän päivään saakka suomensukuisilla kansoilla. Niihin liittyvä häiden, kuoleman ja uudelleensyntymisen dialektiikka juontaa kaukaa muinaishistoriasta. Suuren Äidin ja Karhun palvonta ajoittuvat molemmat jokseenkin samalle aikajanalle ja heijastuvat edelleen monissa karhukarnevaaleissa kautta Euroopan. Molempia luonnehtii esivanhempien ja vainajien palvonta sekä syklinen ajanlasku, elämän ja kuoleman, hedelmällisyyden ja luonnon kuihtumisen vuorottelu. Saunapyhäkkö sekä hikoilumaja omaavat nekin hienovaraisia kytköksiä alku-uskontoon, jossa maailmanjärjestys luotiin ja uusinnettiin yhä uudelleen symbolisessa kohtutemppelissä Suuren Karhun tähtikuvion sekä symbolisen karhunpesän edustaessa elämän alkulähdettä ja ajast-aikaa/tilaa, jonka avulla muinaisuuden ihminen löysi suuntansa ja vuotuiskierron kiinnepisteet. Karhumytologia sisältää lukemattomia kansainvälisiä karhutarinoita ja kansantaruja, joiden erottaminen historiallisesta muinaisuudesta on iso haaste. Kaukaa historiasta juontavia tarinoita karhujen kanssa avioituneista neidoista sekä karhunjumalattarista löytyy myös kautta maailman. Arkeomytologia ja sukupuolentutkimus ovat mullistaneet muinaisuuden tutkimuksen uusilla tulkinnoilla esipatriarkaalisista, jopa matriarkaalisista kulttuureista. Karhumytologia ja Suuri Äiti nostaa esiin matrikulttuurisen menneisyyden. Se osoittaa muun muassa arkeologisten löytöjen, Venus-figuurien yhteyden toiseen vähän tutkittuun, varsin mystiseen aiheeseen – elämänvoiman ja uudelleensyntymisen karhu-uskontoon. Tietokirja punoo näiden löydösten ja ilmiöiden välisistä yhteyksistä kutkuttavan katsauksen alkukantaiseen pyhäkköön, luolakarhun pesään, eri kulttuurien hikoilumajoihin sekä niille yhteiseen feminiinisen elämänvoiman symbolikieleen.

Rohkea tietokirja sijoittaa "Pohjolan mytologian" saunan maa-ilmaan muinaisen luonto- ja metsäkansan mikrokosmoksena. Pohjolan tietäjäemot heräävät ruususen unestaan: matriarkaalisia myyttejä vertailevan teoksen lähtökohtana on Kalevalan sankarimiesten täydentäjänä Pohjolan naiskulttuuri ja vastavuoroisuuden luontoyhteys: löylyt heitettiin myös vainajille ja tontuille. Ilman, Tulen, Maan ja Veden jumalattaret saavat uudet kasvot. Kirjailija on kuvittanut kirjan omilla tilkkutöillään, antaen kasvot saunan haltijoille sekä Tulen, Ilman, Veden ja Maan emoille ja jumalat/tarille osana vastavuoroista luontokansojen maailmankuvaa. Dosentti Kaarina Kailo (Ph. D. Toronton yliopisto) on kosmopoliitti tietokirjailija, kulttuurintutkija ja ite-taiteilija.

Dosentti Kaarina Kailon tuore poikkitieteellinen tutkimus esittelee uudesta näkökulmasta suomalaisten ja suomensukuisten kansojen haltijoita ja jumalattaria sekä kansanrunoissa heijastuvaa luontosuhdetta. Hän lähestyy mytologiaa merkittävänä sosiaalisena mekanismina, jolla pohjoiset kansat ovat välittäneet perinne-ekologista tietoa sukupolvelta toiselle ylläpitäen luonnon tasapainoa. Kirja esittelee samalla alkuperäiskansojen, ekologisen feminismin ja modernin matriarkaatti- tutkimuksen teorioita ja tutkimusmetodeja, joiden päämääränä on edistää luonnon itseisarvoa ja ekososiaalisesti kestävää tulevaisuutta varsinkin huomioiden ilmastonmuutoksen uhat. Suomalaisen kansanperinteen naishahmot ovat jääneet Kalevalan miessankareitten varjoon. Kailo arvioi uudelleen suomalaista shamanistista maa-ilmankuvaa patriarkaalisten stereotyyppien ja tarkoitushakuisesti muunneltujen kaksinapaisten naishahmojen tuolla puolen. Hän nostaa näkyviin suomalaisten jumalatar- hahmojen esikristilliset yhtäläisyydet ja yhteydet suomensukuisten kansojen Kultaiseen Naiseen (Zolataja Baba) ja Pohjolan muihin suuriin äitijumaliin Freyjasta Gullveigiin ja Louheen. Lisäulottuvuutena Kailo analysoi vanhoja perinneaineistoja, jotka välittävät viestiä mystisestä muinaisesta Naisten Maasta (Terra Feminarum), josta on uutta todistusaineistoa. Suurta äitiä, matriarkaalista Pohjan akkaa, huoritellaan Kalevalassa ”pohjolan porttona” - ja tuetaan piilotajuista naisvihaa. Kailo haluaa rikkoa myyttisen lasikaton ja tehdä tilaa naisystävällisemmille kertomuksille, jotka ovat vapaita myyttisestä huorittelusta. Kirjan viestinä ja teesinä on mm. tarve luoda uusia ajattelutapoja, arvoja, ja uusi ihmisyyden normi (homo donans), jossa painopiste siirtyy kilpailullisesta ja eriarvoistavasta vaihtotaloudesta kulttuurisesti ”äidilliseen,” kaikkien sukupuolten sisäistämään ihmisyyden normiin. Tämä maa-ilmankuva on luonnehtinut monia menneisyyden yhteiskuntajärjestelmiä, ja kuvaa monia nykyisiäkin sukupuolten tasavertaisuuden matrikulttuureja.