Kaarina Valoaalto

Postuumina julkaistava teosÄimän käki(2021) on kursailematon ylistys suomalaiselle maaseudulle. Trumpetin töräysten ohella pelloilla puhaltaa preerian tuuli ja pörräävät paarmat. Runoilijan rehevä ilmaisu tavoittaa luontevasti agraarikulttuurin eri kerrokset sekä autioituneiden seutujen melankolisen tyhjyyden. Runot puhuvat kaiken sen puolesta, mikä edusti ennen elämää, ja on nyt ”Poissa käytöstä”. Kaarina Valoaalto (1948-2021) oli pitkän linjan runoilija ja maaseutuaktiivi. Äimän käkion hänen yhdeksästoista kirjansa

Palkitun Valoaallon uudessa kirjassa on runoa ja proosaa, taiteilijamuotokuvia ja kaikenkarvaista kirjallista eloa ja oloa. Valoaalto on löytäjä, joka tarkastelee maailmaa sekä ruohonjuuritasolta että kosmisesta perspektiivistä..

Kokoelma kuljettaa lukijan kirkkaasta nuoresta keväästä syksyyn, Keski-Suomen metsäteiltä Meksikoon, "levähdyspaikkojen roskiksista" "valkeiden öiden rakoihin". Kaarina Valoaallon tuotantoa on kuvattu nasevaksi, oivaltavaksi, humoristiseksi, älykkäitä huomioita tihkuvaksi, proosaa ja runoa toisiinsa leikkaavaksi, korkeaa ja matalaa, hienostunutta ja karkeaa, koomista ja vakavaa sekä räväkkää ja herkkää yhdistäväksi. Patsastuma matriarkaatin jalustassa, Valoaallon 17. teos, on kaikkea tätä, "ja pistää siihen vielä parit viserrykset päälle".