Kai Aulio

The Purple loosestrife (Lythrum salicaria) is a controversial plant, regarded both as a Friend and a Foe. In Europe, where the plant is native and commonly found in wetland landscapes, its beautiful purple flowers are admired both in nature and when introduced into gardens. However, in North America, where the plant was introduced by immigrants in the early 1800s, L. salicaria has become a pest, conquering vast areas and displacing native plants. The exceptional success of the newcomer in the New World is primarily attributed to its escape from natural enemies. In the original habitats, the purple loosestrife is controlled and kept in check by plant-eating insects, especially beetles. In America, the alien plant can flourish, and the resources spared from defence are invested in extra growth and reproduction. As a result, the purple loosestrife now occupies all the US states except Florida. Besides the escape of enemies, the purple loosestrife has merits of its own. Hybridization between plants from various origins results in new genomes, enhancing the vitality of the alien. The purple loosestrife tolerates harsh environmental conditions, including dryness and flooding. On the warming planet, the species is one of the beneficiaries of climate change. The newcomer is an undeniable competitive stress factor for native biota. However, the long-term ecological impacts of the purple loosestrife may be relatively minor. In several regions, it has become an established part of wetlands. The abundant riches the flowers provide are a priceless gift for pollinating insects, benefiting agriculture during dry seasons. The purple loosestrife plant is valuable in providing compounds used in medical preparations. Although the purple loosestrife is not an agricultural weed, due to its damage to natural biota, the plant is included in the list of the 100 most deleterious alien organisms in the world. Besides the Americas, the plant has now been established – and is considered a worrisome alien – in Africa and Oceania.

DELFIINIT ovat lykk it ja sosiaalisia merinis kk it , jotka tekev t delfinaarioissa temppuja hymyilev ksi tulkittava ilme naamallaan. Ilme kuitenkin pett . Altaisiin vangitut el imet ovat usein aggressiivisia ja vahingoittavat itse n ja joskus hoitajiaan. Tragediat ja julkisuuskampanjat ovat muuttaneet yleis n suhtautumista. Suosion hiipuessa ja lakien kiristyess monia delfinaarioita on lakkautettu. Yli 50 maassa toimii kolmisen sataa delfinaariota, joissa el tuhansia delfiinej . Uusia delfinaarioita avataan suuressa mitassa en Kiinassa. Kielteinen julkisuus ja v hentyneet k vij m r t ovat pakottaneet delfinaarioita suuntautumaan opetukseen ja lajien suojeluun. Yleisin laji pullokuonodelfiini ei ole uhanalainen. S rk nniemen nelj n delfiinin surullinen kohtalo ulkomaisissa laitoksissa on tyyppiesimerkki hyv ksik yt n aiheuttamasta el inten pahoinvoinnista. Lakkautettavien laitosten delfiinien vapauttaminen meriin on vaikeaa, sill vankeuteen tottuneet el imet eiv t selvi omillaan ilman pitk sopeuttamista. Vapautushankkeita ja delfiinien el kep ivien suojelualueita kehitell n, joskin tarpeeseen n hden liian v h n.

Kauneudestaan kuuluisa rantakukka on maailmalla laajalle levinnyt kosteikkokasvi, jonka merkitys luonnolle on merkittävä sekä hyvässä että pahassa. Eniten huomiota alun perin eurooppalainen kasvi sai kulkeuduttuaan ihmisten mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa meillä harmittomasta kaunottaresta on tullut todellinen riesa. Tulokas levisi nopeasti rantauduttuaan itärannikolle Massachusettsiin vuonna 1831. Länsirannikon Kalifornian rantakukka saavutti jo 1895. Tuorein valloitus on Louisiana, josta laji tavattiin ensi kerran vuonna 2018. Voimakkaana kilpailijana rantakukka syrjäyttää alkuperäistä kasvistoa ja eläimistöä. Kilpailukyvyn salaisuuksia ovat suuri siementuotanto ja kasvin koko. Risteytymisten kautta syntyneet muodot kasvavat jopa kolme kertaa eurooppalaisia rantakukkia kookkaammiksi. Yhdysvalloissa rantakukan istuttaminen, siirtäminen ja kaupittelu on kiellettyä parissakymmenessä osavaltiossa. Luonnossa haittalajia pyritään rajoittamaan tuomalla Euroopasta rantakukan luontaisia vihollisia, kasveja syöviä lehtikuoriaisia. Rantakukka sopeutuu ilmaston muutoksiin säätelemällä tarkoituksenmukaisesti kasvu- ja kukinta-aikataulujaan.

EKOTURISMI JA ELÄINTEN HYVINVOINTI esittelee YK:n julistaman Kestävän matkailun ja kehityksen vuoden (2017) hengessä viime aikojen tieteellisessä kirjallisuudessa, viranomais- ja asiantuntijaraporteissa sekä uutistapauksissa julkaistuja tietoja luontoa kunnioittavan matkailun ja erityisesti matkailuun liittyvien eläinkohtaamisten vaikutuksia niin turisteille kuin eläimillekin. Luontomatkailun ja sen tiukimmin rajatun muodon ekoturismin nimissä harjoitetaan mitä moninaisimpia toimintoja, joista hälyttävän suuri osa loukkaa eläinten oikeuksia. Esimerkiksi suositut ja harmittomina pidettävät norsuratsastukset, delfiiniuinnit ja haisukellukset aiheuttavat kohde-eläimille häiriöitä. Villitykseksi noussut selfie-kuvien ottaminen eläinten kanssa on valitettavan usein eläinrääkkäystä, joka voi pahimmillaan tappaa luontokappaleen. Kestävän luontomatkailun onnistumisen ydin on matkanjärjestäjien, oppaiden ja turistien luontotietoisuuden ja vastuullisuuden lisääminen. Opastus ja neuvonta ovat onneksi lisääntyneet, ja tätä nykyä tunnetaan paljon myönteisiä esimerkkejä luontoa kunnioittavasta ja samalla myös luonnonsuojelua ja paikallista väestöä hyödyttävästä ekoturismista