Kaija Saarelma

Kirjani sisältää 18 novellia ja yhdeksän "lautasliinatarinaa."

Toisinaan elämä ei suju hyvin tai suunnitellusti, terveys takkuilee tai eteen saattaa tulla odottamaton risteys tai pakollinen pysähtyminen. Ne panevat kipuilemaan ja turvautumaan ammattiauttajan neuvoihin. Yleislääkärinä, kolmekymmentäviisi vuotta perusterveydenhuollon eturintamassa, olen ollut mukana moninaisissa arkielämän käänteissä. Olen saanut kulkea ihmisten rinnalla kohdusta hautaan, ilossa ja tuskassa niin vastaanotolla kuin kodeissa. Näistä kokemuksista ja elämyksistä ovat syntyneet novellini "Solmukohtia".

Kirjani koostuu matkablogistani. Kirjoitin sen vuonna 2006. Matkailimme silloin mieheni kanssa kolme kuukautta ummikkoina merkkien valtakunnassa, Kiinassa. Pyrimme kohtaamaan ennakkoluulottomasti kiinalaisia, jotka osuivat retkiemme varrelle. Tukikohtamme oli Yunnanin maakunnan maailmanperintökohde Lijiangin kaupunki. Omatoimimatkailu on täynnä sattumuksia, vastahankaakin, mutta etupäässä riemullisia kokemuksia. Kiinalainen tervehtii sanomalla "Ni hao!" Se tarkoittaa Sinä hyvä. Se on positiivinen tervehdys ja kutsuu vuoropuheluun.

Kirja sisältää kaksikymmentä taide-esseetä. Pohdiskelun ja näkökulmien lähtökohtana ovat niin vanhojen mestarien maalaukset kuin tilataide ja digitaalinen taide. Tutkin taidetta toisaalta kuvataiteen harrastajan ja toisaalta lääkärin näkökulmasta.

Tuttu maisema näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo eri vuodenaikoina, läheltä tai kaukaa. Keskiöön nousevat uudet, yllättävätkin yksityiskohdat ja maiseman tutut elementit saavat näkökulmasta riippuen tuoretta painoarvoa. Samoin tapahtuu, kun ikääntyessä tutkii elämäänsä. Poikkean Punavuoren Roballa kello- ja kultasepänliikkeeseen korvakoruni ongelman takia. Kelloseppä tutkailee häneltä ostamaani korua ja jututtaa siinä ohessa minua. Häntä kiinnostaa menneisyyteni ja puuhasteluni. Kerron kirjoittavani omaelämäkerrallista kirjaa. Mies valpastuu, nostaa katseensa korusta, tempaa luupin silmästään ja tuijottaa minua. Hän sanoo hymähtäen: ”Pukeudut boheemisti punaiseen lippalakkiin, mutta mitä sinun elämässäsi on niin merkillistä, että siitä kannattaa kirjoittaa kirja?” Mykistyn hetkeksi, mutta vastaan: ” Totta! Lippalakki on suoraan Pariisin Montmartrelta ja mitä elämääni tulee, ainakin se on ainutkertainen!”