Köppänen alkoi veisata hiljaisella, kirkkaalla äänellään. Oi jeesus ota sylihis nyt meidät pienet turvihis, virsi alkoi. Sanni kuunteli, aluksi vastahakoisesti, mutta sitten jokin alkoi tuntua tutulta. Jokin sanoissa... tai sävelessä... Mumma on laulanut tuota mulle! Sanni huudahti. Soikoon ilovirtemme! Riemastui Köppänen ja taputti tassujaan yhteen. Veisataan yhdessä. Ja niin he veisasivat. Köppänen sydämensä pohjasta silmät tuikkien, Sanni haparoiden sanoja ja säveltä etsien. Kun he pääsivät loppuun, Köppänen vaati uusinnan. Ja sitten vielä yhden. Eikä se tuntunut Sannistakaan hassummalta.