Espanjalainen elokuvaohjaaja Luis Bunuel sanoi katuvansa sitä ettei metsästänyt tarpeeksi. Kalevi Korven ei sitä tarvitse katua; eräpolkuja on tullut kierrettyä yli kuusikymmentä vuotta. Lääkärin ammattiaankin hän hoiti vähemmän aikaa; neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Väitöskirja teoreettisesta filosofiasta. Asustelee nykyään pystykorvansa Pojun kanssa keskisessä Suomessa. Nimittää nykyään itseään pienviljelijäksi; on sentään puutarha ja peltopläntti. Kalevi Korpi on kirjoittanut viisi eräkirjaa: "Pienoiskiväärillä", "Maa jota ei enää ole", "Pedon vuosi", "Jousella ja vähän muullakin" sekä "Meren koiria ja maalintuja". Uusimman kirjan "Saksanmetso" niminovellissa kuullaan perinteistä pystykorvan haukkua ja ihmetellään saaliiksi saatua saksanmetsoa. Nykyään sellaiseen voi tutustua edesmenneessä kymmenen markan kolikossa, jos sen sattuu jostain löytämään. Korven tarinoissa ei kuljeta A. E. Järvisen tavoin kirveen koskemattomissa erämaissa siitä syystä ettei niitä Suomessa enää ole. Ainoastaan meren ulkoluodoilla hallijahdissa Suomenlahdella tai Perämeren norppajäillä pääsee eroon ihmisen kädenjäljistä. Korpi on niitä harvoja eräkirjailijoita, jotka kirjoittavat jousimetsästyksestä ja sen saloista. Majavajoelle pääsee mukaan kevään huumaan ja luonnon heräämiseen. Ei majavajahti ole aina hiljaista kyttäämistä; siellä voi pudota virran vietäväksi tai murtaa nenänsä. Eikä Korven tarinoissa unohdeta epäonnistumisiakaan, jotka yleensä mieluusti unohdetaan. Mitä pidempään metsästää niin sitä erikoisemmiksi tuntuvat erheetkin käyvän. Kuka olisi vaikkapa ampunut kangastusta?