Ikonoklasmin historia tunnetaan pääasiassa kuvien, patsaiden ja pyhien esineiden tuhoamisesta. Ja näyttää siltä, että ikonoklastiset teot ovat nykymaailmassa hyvin ajankohtaisia. Mediatapahtumat, kuten Bamiyanin Buddha-patsaiden tuhoaminen vuoden 2001 alussa, kaksoistorni-iskut syyskuussa 2001 ja vuonna 2005 alkanut Muhammad-pilakuvajupakka ovat vielä tuoreessa muistissa.Kirjassaan Näkymätön näkyvässä - kuvakiellon utopia modernismista nykytaiteeseen kuvataiteilija Kalle Lampela tarkastelee kuvakieltoa luovana periaatteena. Hän esittää, kuinka saksalaisen filosofin Theodor W. Adornon (1903-1969) estetiikassa teologisella motiivilla eli vanhatestamentillisella kuvakiellolla on keskeinen rooli. Teos ilmestyy Kirjoituksia Kuvataideakatemiasta -julkaisusarjassa.Kuvakielto istuu Lampelan mukaan hyvin Adornon täysmodernistiseen taidekäsitykseen, mutta kuvakiellon mukanaan tuomalla hengellisyydellä on marginaalista merkitystä myös nykytaiteen aikakaudella. Kirjassaan Lampela etsii Theodor W. Adornon viitoittaman mustan estetiikan vastineita kuvataiteesta, modernismista nykytaiteeseen. Hän ottaa matkakumppaneikseen Adornon ei-identtisen kuvakiellon estetiikan ja toisen saksalaisfilosofin Ernst Blochin (1885-1977) marxilaisen utopia-ajattelun. Lampela tarkastelee Ad Reinhardtin mustia maalauksia, Mark Rothkon tummia kappelimaalauksia, performanssitaiteen legendan Tehching Hsiehn vuoden pituisia performansseja ja elämäntyötä sekä keskeisen poliittisen nykytaiteen edustajan, chileläis-amerikkalaisen Alfredo Jaarin teosta Kuvien suru.
