Kari Alaniska

”Olivat miehissä porisseet, että on sillä vaikia luonne, mutta se siitä änkyrästä on sanottava, että homman häätyy olla sillä kyllä verisä. Ei kait tuommosta metässä laukkomista kukkaan muuten jaksa.” Kalastus- ja metsästyskertomuksia ja valokuvia Peräpohjolasta sekä tiukkaa argumentointia luonnonsuojelun puolesta. FT Kari Alaniska teki väitöskirjansa Kemijoen lohikannan tuhosta. Sittemmin hän on pitänyt jatkuvasti esillä kalateiden rakentamisvaatimusta Kemijokeen. Tässä kokoelmassa on pääpaino kuitenkin metsästys- ja kalastuskertomuksissa, joissa hän kuvaa omaa luontosuhdettaan toiminnan kautta.

Kari Alaniskan ajattelussa yhdistyvät historia, yhteiskuntakritiikki, paikallistuntemus ja luonnonsuojelu tavalla, joka pakottaa lukijan ottamaan kantaa. Hän ei pyri konsensukseen, koska nostaa esiin ristiriidat, joita harva haluaa nähdä. Tyyli voi ärsyttää, mutta siksi se toimiikin: vääjäämättömän rehellinen ja tinkimätön ääni, joka on näinä aikoina harvinaista. Käsillä oleva kirja on jatkoa hänen edelliselle teokselleen. Mukana on nyt lisää muistoja nuoruuden kalastus- ja metsästysretkiltä eli kertomuksia, joissa luonnon sekä ihmiselämän rytmit sekoittuvat usein huumorin, joskus haikeuden kautta. ”On kirjoja, jotka vaativat lukijalta hiljaisuutta ja keskittymistä. Vähiten siksi, että ne olisivat vaikeaselkoisia, koska niissä puhuu ihminen, joka ajattelee itse. Kari Alaniska kuuluu tähän harvinaistuvaan joukkoon. Hän ei selitä maailmaa lukijalle valmiiksi, vaan kutsuu tämän mukaansa sellaiseen kulkuun, jossa sanat ovat polkuja, eivätkä päätepisteitä.” - Ari Savikko

Kemijoen lohesta tuli pikavauhtia historiaa, kun vesirakentajien taloudellisen hyödyn tavoittelu voitti kalastuksen, kulttuurin ja luonnon arvot. Eri puolilla maailmaa on rakennettu onnistuneita kalateitä. Kaikkialla ei ole valittu joko sähköä tai kalaa. Viisaasti toimimalla Kemijoellakin olisi voitu saada molemmat. On todettu, että jokaiseen ongelmaan löytyy kyllä oikea ratkaisu. Kysymys onkin aina siitä, kenen kannalta ja millä hinnalla? Kirja perustuu Kari Alaniskan vuonna 2013 Oulun yliopistossa hyväksyttyyn väitöskirjaan Kalojen kuninkaan tie sukupuuttoon. Kemijoen voimalaitosrakentaminen ja vaelluskalakysymys 1943–1964. Väitöskirjassaan Alaniska tutki, miksei Kemijokeen tehty voimalaitosrakentamisen yhteydessä kunnollisia kalaportaita. Kiinnostavaa on myös se, miksi Kemijoen ensimmäinen voimalaitos rakennettiin jokisuulle, Isohaaraan. Alaniska myös vertaili Oulujoen, Kemijoen ja Iijoen ensimmäisten patojen rakentamista ja niiden vaelluskalakantojen kohtaloa. Samat virheet käytännössä toistuivat. Näitä jokia yhdistää se, että valjastaminen tuhosi nopeasti niiden merkittävät kalakannat. Tämä vaikutti Itämeren lohipopulaation heikkenemiseen, mikä on vaikuttanut suoraan Tornion–Muonionjoen vaelluskalakantoihin. Voimayhtiöiden suhtautuminen kalastukseen ei muuttunut lohijokia valjastettaessa. Sodan jälkeisessä Suomessa ei luonnonsuojelu kiinnostanut, kun haluttiin turvata tuotannon ehdot. Talouskasvu perustui luonnonvarojen suruttomaan käyttöön, eikä siinä yhteydessä ympäristökysymyksillä ollut mitään sijaa. Luonnonsuojelullinen näkökulma ohitettiin tietoisesti myös Kemijoen lohen kohdalla. Minkäänlaisesta ympäristöpolitiikasta ei Suomessa voitu edes puhua vielä 60-luvulla. Nykypäivän esimerkkejä samasta asenteesta näkyy pyrkimyksissä ulottaa vesirakentaminen ja kaivokset jopa suojelluille alueille. Kuka määrittää haitan ja hyödyn keskinäisen suhteen silloin, kun vaarana on korjaamattomien virheiden tekeminen. Milloin ihminen ottaa opiksi?