Kari Selkimo

Aatteiden paloa Ruskealan pitäjässä on viides teos vuosina 2014-2021 julkaistujen Ruskealan pitäjän historiakirjojen sarjassa. Yhtenä pyrkimyksenä on nytkin ollut saada mahdollisimman monen entisen Ruskealan pitäjän yhteiskunnallisen vaikuttajan ”nimet kirjoihin”. Tämä uusin kirja mukaan lukien on henkilöhakemistoissa eri yhteiskuntapiirejä edustavista Ruskealan pitäjän asukkaista mukana yhteenlaskettuna jo reilusti yli 2 500 henkilön nimet. Jokainen etsivä löytää kyllä niistä oman perheensä tai sukunsa edustajia. Aiemmin on kuvattu sitä, mitä ihmiset aikanaan tekivät työkseen. Nyt kuvataan mahdollisimman objektiivisesti sitä, mitä he ajattelivat monesti toisilleen varsin vasta- kohtaisten aatteiden keskellä. On kirjoitettu Ruskealassa asuneiden ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen tarpeista, jotka he saattoivat tyydyttää liittymällä sellaisiin yhteisöihin, joiden jäsenet ajattelivat samansuuntaisesti kuin he itse. On siirrytty siitä, mitä ihmiset tekivät siihen, mitä he ajattelivat eli aatteisiin ja mielialoihin. Keskiajalta peräisin oleva sääty-yhteiskunta oli vanha ja sitä seuraava nykymuotoista yhteiskuntaa edeltävä esimoderni yhteiskunta uusi. Sen tekivät uudeksi uudet ideologiat ja niiden voima oli murskaava. Niissä oli nyt ihmisten tasa-arvon elementtejä, jotka edeltävältä aikakaudelta tyyten puuttuivat. Ihminen on sosiaalinen ”pienlaumaolento”, joka viihtyäkseen hakee samanhenkisten lajitoveriensa seuraa. Näin syntyvät aatteet ja aatteelliset yhdistykset, kunhan niille vain löytyy sopivia ja kykeneviä johtajia. Näin kävi myös Ruskealan pitäjässä. Kirjassa on Ruskealan aatteiden piiriin n.v. 1860 - 1940 kuuluneiden enemmän tai vähemmän aktiivisesti toimineiden yli 500 henkilön tietoja.

Tässä kirjassa kuvataan niitä entisessä Ruskealan pitäjässä satakunta vuotta sitten eläneitä ihmisiä, jotka saivat rahan liikkeelle eli käsityön ja kaupan alan isoja ja pieniä yrittäjiä. Heidän toimensa kumpusivat perinteisestä maa-taloudesta ja nousevasta teollisuudesta, joita tässä yhteydessä oli tyydyttävä vain taustoittamaan keskittymällä talouselämän kiehtoviin kiemuroihin. Oli yksityisyritteliäisyyttä, osuus- ja pankkitoimintaa. Millaista olikaan arjen askarrus Ruskealassa silloin, kun nykyaikaan edes lähimain verrattavaa liike-elämää ei vielä ollut olemassa. Ei ollut kauppahalleja, supermarketteja eikä ostoskeskuksia ravintoloineen ja baareineen. Ostosmatka kylän lähikauppaan oli valtava sosiaalinen tapahtuma. Siellä haluttiin tavata ja myös tavattiin naapureita, ystäviä, kylänmiehiä ja -naisia, kuultiin viimeisimmät paikka-kunnan juorut ja valtakunnan vaiheet. Siinä kuin sivumennen tuli tehtyä ne ostoksetkin. Silloinen yhteiskunta pyrki ehkä tiedostamattaan rakentumaan tälle ihmisläheisyydelle säilyttämällä pienyrittäjien markkinapaikat. Maaseudulla yli sata vuotta sitten kaupalliset toiminnot olivat useimmiten ”perheyrityksiä” kotona tai liiketiloissa. Mistä pitäjän myllyt, sahat, kaupat ja verstaat saivat pääomaa toimintaansa? Siihen vastataan kuvaamalla paikallisen elinkeinoelämän infrastruktuuria, materiaalitoimintoja ja rahaliikennettä. Kirjaan pätee aiempien tutkimuksien toive, että se palvelisi niitä nykyisiä sukupolvia, joiden edeltäjiltä jäi tahtoen tai tahtomattaan, tietäen tai tietämättään kertomatta jälkeläisilleen, millaista oli heidän omana aikanaan kokea niin pyhän kuin arjen elämän rikkautta.

Tässä kirjassa kuvataan niitä Ruskealan pitäjässä toista sataa vuotta sitten autonomisen Suomen Suuriruhtinaskunnan (1812-1917) aikaan syntyneitä ja asuneita, jotka tuolloin muuttivat kotimaastaan. Juuri näitä ihmisiä ei oikeastaan pitänyt edes olla olemassa, ainakaan heidän ja heidän jälkeläistensä kohtaloista ei ole missään pitäjän historiassa aikaisemmin kerrottu. He muuttivat pois maasta, usein aivan nuorella iällä ja sille tielle monet jäivätkin. Nämä Ruskealan pojat ja tyttäret läksivät omalla päätöksellään, vanhempiensa luvalla tai ilman sitä. Venäjälle muutot alkoivat vuoden 1820 paikkeilla, Amerikkaan noin vuonna 1870 ja päättyivät pääosin Suomen itsenäisyyden alkuun.(Tässä kirjassa ei nyt siis käsitellä lainkaan pakkoluovutetulta Karjalan alueelta tynkä- Suomeen tapahtuneita vuosien 1940 ja 1944 sotaevakuointeja, jotka olivat maansisäisiä väestön hallinnollisia joukkosiirtoja rauhanteon ja alueluovutuksen jälkeen.)Sukututkimus on monelta jäänyt siihen, että haettuja esivanhempia on yksinkertaisesti vain ”kadonnut” kirjoista. Ruskealasta ulkomaille muuttaneista ei yhtenäistä tietoa ole ollut. Nyt nuo kadonneet sukulaiset löytynevät tämän kirjan sivuilta, oli muuttosuunta sitten ollut Venäjälle, Amerikkaan tai muille mantereille. Kaikkien kirjassa kuvattujen maasta muuttaneiden kohtalot eivät ole kovin kauniita. Ehkä niiden etäisyys yli sadan vuoden takana kuitenkin keventää lukijan tuntemuksia. Ja onhan mukana myös onnellisesti päättyneitä tarinoita. Kirjassa on Ruskealasta Venäjälle ja Amerikkaan lähteneen yli 800 henkilön tietoja.

Karjalan rata Viipurista valmistui v. 1894 Matkaselkään asti. Risteysasema Matkaselästä tuli v. 1921 Suojärven radan liikenteen alettua. Aseman 50-vuotisjuhlat jäivät tunnetusta syystä pitämättä v. 1944. Ruskeala-kirjallisuudessa on arvioitu Matkaselän aseman henkilökunnan määräksi noin 70 rautatieläistä. Mutta tässä tutkimuksessa on koossa lähes 250 rautatien palveluksessa eri aikoina ollutta: Matkaselässä yli 200 henkilöä, lisäksi Ruskealan Kaalamossa ja Jänisjärvellä n. 40 rautatieläistä. Rautatieläisperheiden osuus 1930-luvulla oli jo yli 5 % pitäjän väkiluvusta. Nyt seutu on tyhjillään, mutta kirjan loppuluvuissa kerrotaan mielenkiintoisista mahdollisuuksista liikenteen kehittämiseen. Risteysaseman kautta kulki sotavuosina satojatuhansia siviilejä ja sotilaita. Matkaselkä oli portti länteen ja veräjä itään. Jotta tämä läpikulku sotatoimialueella onnistui, tarvittiin siihen kaikkien Matkaselän rautatieläisten ympärivuotinen ja ympärivuorokautinen työpanos. Tässä kirjassa on edetty aseman toimintoja taustoittaen ja näitä rautatien piirissä olleita ihmisiä kuvaten. Heidän työlleen omistettakoon näin jälkijunassa tämä kirja.

Kuinkahan moni onkaan savolaisten esivanhempiensa vaiheita etsiessään joutunut jättämään koko hakemisen sikseen, kun jäljet katoavat jonnekin idän suuntaan ellei suorastaan itärajan taakse. Näiden kadonneiden sukulaisten jäljillä on tämä sukututkimus, josta löytyy sekä viitteitä että faktaa savolaiselta kotiseudultaan muuttaneista. Kirjassa selvitetään Hoffrén-sukuun liittyvien maansisäisiä muuttoja niin Laatokan Karjalaan kuin Karjalan kannakselle kolmelta vuosisadalta ennen näiden alueiden pakkoluovutusta ja evakuointia vuonna 1944. Rajan ylittävät muutot eli emigraatio k äsittää tässä kirjassa sukuun kuuluvien muutot lähinnä vain Pietariin, koska sen kauemmas Venäjälle ei Suomesta juuri lainkaan lähdetty. Runsas taustatieto kulloisenkin ajan ja muuttokohteen kuvauksena auttaa lukijaa eläytymään niihin olosuhteisiin, joissa muutot aikanaan tapahtuivat. Suomalaisten itäisistä muutoista yleisellä tasolla on toki julkaistu runsaasti muistelmakirjoituksia ja tutkimuksia. "Ei kaukana Karjala vaan pitemmällä Pietari" erottuu edellisistä menemällä muuttajien yksilötasolle kokonaisuuden silti yhden suvun puitteissa säilyttäen. Tuloksena on Hoffrénien sukututkimusten sarjassa niin aiheeltaan kuin muodoltaan erityinen ja ainutkertainen näkökulma.

Historiallisista syistä emme ole halunneet muistaa, että louhos oli aluksi 130 vuotta venäläinen enklaavi eli saareke keskellä Ruskealaa. Suomalainen kausi alkoi v. 1896, mutta louhosta johtivat silloinkin muut k uin paikkakuntalaiset omine taloudellisine intresseineen. Kirjan yli 200 hengen henkilögalleriassa historian hämärästä nousevat upporikkaat venäläiset aateliset, itsepäiset suomalaiset kirkkoherrat ja omanarvontuntoiset ruotsalaiset insinöörit. Pääosassa ovat silti vuorenlouhijat, kiven rahtaajat ja ahtaajat, rautatieläiset ja laivurit, mutta myös alueen tilalliset, tilattomat ja maaorjat. Sekin selviää, mikä osuus eräällä merikapteenilla tai sanskriitin kielen professorilla oli louhoksen omistuksissa. Samalla avautuvat myös ajalle tyypilliset säätyläisverkostot, joiden toimissa ei paikkakunnan omilla asukkailla ollut sanansijaa. Ruskealan maisema muuttui, ja hieman ihmisetkin sen mukana. Pintaa syvemmälle on tässä kirjassa tultu ympäristöä taustoittaen mutta ihmisiä kuvaten.