Idalla on niin paha olla, että hänen on pakko viillellä itseään. Toimistopäällikön musikaalisessa perheessä Poppelitiellä vallitsee näennäinen harmonia, mutta tämä pikkuporvarillinen idylli on vain kulissi, jonka takana tapahtuu niin hämmentäviä asioita, että Idan sisin on jatkuvassa räjähdysvalmiudessa. Räjähdyshetkellä Ida on 29 vuotias. Seuraavat vuodet Ida elää alituisessa henkisessä helvetissä. Hän on tänä aikana psykiatrisessa hoidossa yli 70 kertaa eri sairaalaosastoilla. Hän on vaativa ja kärttyisä potilas, sillä hän tuntee, ettei häntä useinkaan ymmärretä. Ja jos epätoivo kasvaa liian suureksi, viiltele hän sekä käsivarsiaan että kehoaan. Sen on tehtävä kipeää, sillä veri on saatava ulos kehosta. Idan kohtaama hoitohenkilökunta ei useinkaan ole kiinnostus potilaista yksilöinä, mutta heidän joukostaan löytyy kaksi poikkeustapausta. Näillä kahdella on sekä halua kuunnella että auttaa eteenpäin. Ja nämä näkevät, että myös Idalla itsellään on riittävästi tahdonvoimaa ja sitkeyttä, niin että hän pystyy puhumalla ja analysoimalla omaa tilaansa pääsemään tämän vaikean elämänjakson ylitse. Ida on tänä päivänä nainen täynnä tarmoa ja energiaa. Nainen, joka voi sanoa: ”Toisinaan ilo on viedä jalat altani!” Tämä dokumenttiromaani antaa ainutlaatuisella tavalla kuvan naisesta, joka on käynyt psykoosin ja eheän mielen rajamailla.
