Karoliina Niskanen

Jos meri vielä tyyntyyPalkitun kirjailija Karoliina Niskasen Sillinpyytäjä on aistivoimainen ja tummasävyinen romaani tyttärestä ja isästä, kauniista hurjasta miehestä, joka ei osannut olla maalla, mutta ei löytänyt rauhaa mereltäkään.Kalastusaluksesta astuu kaijalle mies, ylväs kuin kotka ja kaunis kuin saari. Kihartunut meriparta peittää leuan, nenä piirtyy veistoksena maisemaan, pää hipoo taivasta. Lapset kiipeävät vuorollaan miehen selkään, mies laukkaa laiturilla, huojuu ja hirnuu. Ihmisiä kerääntyy ympärille kiittelemään. Sitten sillinpyytäjä lähestyy rannassa kasvavaa haapaa, pysähtyy vain kivenheiton päähän Frejan piilopaikasta, laskee kauppiaan pojan harteiltaan ja katsoo suoraan kohti.Syksyllä vuonna 1994 Freja kuulee uutisista, että autolautta on uponnut yöllisessä myrskyssä Itämerellä. Yli 800 ihmistä on kateissa jossakin aaltojen armoilla, ja Frejan puhelin alkaa soida. Uutinen onnettomuudesta nostaa pintaan muistot eräästä toisesta haaksirikosta. Meri on haudannut ihmisiä ennenkin.Kiitetyn kirjailijan kolmas romaani on ravisuttava, lyyrisen kaunis kuvaus kalatehtaan kupeessa isättä kasvaneesta Frejasta sekä tulisieluisesta Torstista, Saukko-laivaston taitavimmasta dikselin käyttäjästä. Se kertoo katoavasta elinkeinosta, saariston säilyttämistä salaisuuksista ja niistä, jotka lähtevät eivätkä palaa.Karoliina Niskanen (s. 1987) on Kajaanissa asuva näyttelijä, muusikko ja palkittu kirjailija. Hänen kolmas romaaninsa Sillinpyytäjä kertoo sukupolvelta toiselle periytyvästä aaltojen pauhusta.

Äidit elävät aina. Karoliina Niskasen romaanissa kahden naisen ja äidin tarinat punoutuvat yhteen, kun sota syttyy ja he joutuvat luopumaan siitä, mikä on heille kalleinta. Muamossa naiset eivät ole vahvoja eivätkä heikkoja, naiset vain ovat. Miniä ahkeroi karjalaisen maatilan askareissa ja tuntee kehossaan synnytyspoltot, mutta Anoppi patistaa jatkamaan töitä. Lypsyä ei jätetä kesken. Miniä synnyttää yksin navetassa ja leikkaa itse napanuoran niin kuin hänen Muamonsa ja Buabonsakin ovat tehneet. Ja niin Miniästä tulee Äiti.Anna tuijottaa homepilkkuja katossa ja miettii, miten hän joutuikaan tähän suomalaiseen taloon Pohjanmaalle. Huora, äiti oli sanonut. Min mamma. Ei olisi pitänyt suostua tanssiin, ei katsoa silmiin, tarttua käteen. Anoppi keskeyttää Annan ajatukset houkuttelemalla syömään ja katsomaan vauvaa, mutta Anna ei halua. Pitäköön anoppi lapsen.

Hurja ja herkkä esikoisromaani hylätyiksi tulleista ja rakkaudettomuuden runtelemista Inkeri Suominen istuu parvekkeella, ja hänen vastasyntynyt vauvansa nukkuu päiväunia. Juuri tänään on sopiva päivä aloittaa, harmaa ja lokkien kirkunan kyllästämä. Tänään Inkeri avaa läppärin ja alkaa kirjoittaa. Hänen on päästävä kertomaan tarinansa sille, joka voisi auttaa löytämään Tilhin, hänen kadonneen pikkuveljensä. Tilhi tuli osaksi Suomisen perheen elämää heiveröisenä ja hauraana sijoituslapsena, vähän omituisena linnunpoikana, jolla oli oranssi irokeesi ja luiset siivet. Inkeri itse oli vasta 12-vuotias, mutta hän näki tarkasti, enemmän kuin aikuiset. Senkin, miten Tilhin silmät paloivat pelkoa. Tilhi on kertomus unohdetuiksi tulleista ihmisistä ja rikkinäisistä perheistä. Karoliina Niskasen esikoisromaanin kertojanäänessä voi kuulla kaikuja kirjailijan musiikki- ja teatteritaustasta. Vakavasta aiheesta huolimatta kerronnassa on kepeyttä ja rytmiä, jopa riehakkuutta. Niskasen sanat osuvat maaliin varmasti, täsmällisesti ja jälkensä jättäen.