Tekijä kertoo pikkupojan muistikuvina, miten vuosina 1939–1945 sotien sekä puutteen ajan suuret tapahtumat heijastuivat syrjäisen kainuulaiskylän elämään. Kirja on samalla kunnianosoitus sille suomalaiselle aikuisväestölle, joka kesti vaikeat ajat kuusi vuosikymmentä sitten. Keijo Korhosen lapsuudenkoti sijaitsee Melalahdessa Oulujärven rannalla. Keijolla on kolme nuorempaa veljeä: Juhani, Pentti ja Teuvo. Isä-Korhosen työnä on kotitilanhoito, äidillä on kodin- ja karjanhoidon lisäksi opettajanvirka kylän kansakoulussa. Kirjassa Keijo Korhonen kertoo lapsuudestaan 6-vuotiaasta 11-vuotiaaksi. Hän kuvaa maalaistalon töitä ja arkea, lasten leikkejä ja osallistumista erilaisiin askareisiin. Suomen ja Neuvostoliiton aselevon astuttua voimaan puhutaan myös Melalahden kylän evakuoinnista. Tavaroita pakataan ja ruisleipiä leivotaan evääksi. Talojen ikkunoista ja pihoilta ja tienpientareilta kyläläiset seuraavat saksalaisten joukkojen poistumista Oulua kohti. Seuraavana keväänä Keijo pyrkii ja pääsee oppikouluun. Kun tulee syksy ja alkaa koulu, kodissa vietetyt poikavuodet jäävät taakse ja edessä on muutto koulukortteeriin Kajaaniin. Tohtori Keijo Korhonen, s. 1934, on ollut Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina vuosina 1974–1977. Hän on ollut ulkoasiainministerinä, alivaltiosihteerinä, suurlähettiläänä YK:ssa ja presidenttiehdokkaana. Kainuun Sanomien päätoimittajavuosien jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin. Keijo Korhonen on nykyisin yliopistonprofessori Arizonassa, sivutoimisesti cowboy ja vapaa kirjoittaja.
