Kimmo Pyrhönen

Tampere ja rautatiet -kirja juhlistaa 150-vuotiasta Hämeenlinnan-Tampereen-Turun rautatietä. Kirjassa on sanoin ja kuvin kerrottu rautatiestä ja sen vaiheista Tampereen alueella. Tampere on mielenkiintoinen ja tärkeä rautatien solmukohta. Sen teollinen historia on alkanut jo ennen rautateitä, mutta tämän uuden kulkumuodon myötä alkoi sisämaakaupungin nousu, joka laajensi teollisuuden mahdollisuuksia nopeutuneiden kuljetusyhteyksien ansiosta. Vesiliikenne oli pitkään osana kuljetusketjua kesäaikana, mutta rautatie kuljetti läpi vuoden. Ensimmäiset yhteydet olivat Helsinkiin ja Turkuun, joissa kummassakin oli merkittävät merisatamat. Kun rautatie pohjoiseen oli rakennettu, oli vielä vuorossa radat Porin ja Rauman satamiin. Teollisuuskaupunkiin syntyi merkittävä veturiteollisuus, ja parhaimmillaan kolme veturitehdasta rakensi vetureita ja moottorivaunuja rautateille – unohtamatta raitiovaunu- ja metrotuotantoa. Vilkkaat ratapihat ovat toiminnassa ympäri vuorokauden. Kappaletavarajunat ovat vaihtuneet kokokuljetuksiin, höyryveturit ovat vaihtuneet ajan saatossa diesel-, sähkö- tai hybridivetureihin. Tampereelta on paljon paikallista tieto- ja kuvakirjallisuutta, mutta rautateihin keskittyvä kirja on tätä ennen puuttunut. Teos esittelee Tampereen rataosat ja nykyisen kaupungin alueella olevat liikennepaikat. Omat lukunsa saavat veturitehtaat, sivuraiteet ja jopa kapearaiteiset rautatiet. Kirjassa esitellään lyhyesti myös raitiotie omana järjestelmänään. Kirja avaa rautateiden maailmaa ja historiaa, mutta paljon jää kertomattakin. Vaikkapa junamatkustamisesta tai henkilökunnasta saisi helposti oman teoksen. Kirja on kuin junanlähettäjän lähtömerkki tutustumismatkalle rautateiden maailmaan. Kirjan tekijä Kimmo Pyrhönen on tunnettu tietokirjailija ja rautatiealan asiantuntija, joka on julkaissut useita tietoteoksia joukkoliikenteestä.

Tampereen kaupungin liikennelaitos on kokenut historiansa aikana monenlaiset ajat. Sodan jälkeisenä pula-aikana aloitettiin kaupunkiliikenteen kunnallistaminen ja sähköistäminen. Trollikat eli tamperelaisittain rollikat tai lankavaunut tekivät tuloaan, ja sähköjohtimia viriteltiin katujen ylle. Kasvavan maaltamuuton myötä Tampereen väkimäärä kasvoi huimasti. Syntyivät suuret, kuuluisat lähiöt kuten Tesoma, Lentävänniemi, Peltolammi ja Multisilta. Niihin piti laajentaa joukkoliikennettä, ja alkoi suurten autosarjojen hankintojen aika. Kaupunkibussit olivat manuaalivaihteisia ja melko karuja, mutta niillä kuljettiin töihin ”Mansen” tehtaisiin ja muihin työpaikkoihin. Syntyi Y-vuorojen linjasto. Ne olivat ylimääräisiä linjoja, jotka keräsivät työntekijät miltei kotiovilta, ja kuljettivat heidät tehtaan porteille ja pihoihin. Osaa linjoista käyttivät myös koululaiset. Ja illalla sama toistui kotiinpäin. Hervannan suurlähiö poiki nivelbussien ajan Tampereelle. Nämä haitaribussit toivat kapasiteettia, mutta harvensivat joidenkin linjojen vuoroväliä. Seuraavaksi TKL oli kehittämässä telibusseja kaupunkiliikenteeseen ja toimi uranuurtajana myös matalalattia-autojen kehittämisessä. Teknillinen johtaja Juhani Valanto oli hankkeessa aktiivisesti mukana ja innovoi autojen sisäväritykseen melkoisen värikirjon matkustajien iloksi. Myös autojen ulkomaalaus sai yksityiskohtia. Alkoi matalalattiaisten onnikoiden aika. Yhteistariffiliikenne oli helpotus matkustajille. Jo 1990-luvun puolivälissä pääsi samalla lipulla kulkemaan useamman liikennöitsijän linjoilla. Tämän jatkumona on nykyinen Nysse-liikenne, joka myös yhteinäisti kaikkien linja-autojen ulkoasun TKL:n tuttuun sinivalkoiseen väriin. Linjojen suunnittelu ei ole enää TKL:n vastuulla, se on vain yksi toimija muiden Nysse-liikennöitsijöiden joukossa. Nimi muuttui Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitokseksi ja sen pieneneminen kilpailutusten vuoksi jatkui. Toimintaa on tehostettu monin tavoin ja innovointiakin on jatkettu seuraten muun muassa sähköbussien kehitystä ja käynnistämällä superbussihanketta. Tämä kirja esittelee sanoin ja kuvin kaikki TKL:n autot sen alusta eli vuodesta 1948 vuoden 2024 loppuun, jolloin liikelaitos muuttui Tampereen Kaupunkiliikenne Oy:ksi. Siitä alkaakin kokonaan uusi tarina...

Kirja on tarkoitettu tiedonjanoisille lapsille ja nuorille, mutta sopii myös aikuisille. Kirja kertoo erilaisista höyryvetureista ja niiden käytön historiasta. Kirjasta tulevat tutuksi monet vetureiden käyttötarkoitukset sekä lempinimet aina Ankasta Ukko-Pekkoihin ja Prinsessaan. Kirja kertoo vinkkejä, mistä vetureita voi löytää ja kertoo myös taulukoissa teknisiä tietoja niiden nopeuksista, koosta, iästä jne.

Junatietoa junioreille – Höyryveturit -kirja on suunnattu tiedonjanoisille lapsille ja nuorille, toki kirja sopii myös aikuisille. Kirja kertoo erilaisista höyryvetureista sekä vetureiden käytön historiasta. Kirjaa lukemalla tulevat tutuiksi monet vetureiden käyttötarkoitukset sekä suomalaisten vetureiden lempinimet Ankoista Ukko-Pekkoihin ja Prinsessaan. Kirjassa annetaan myös vinkkejä, mistä höyryvetureita voi edelleen löytää. Teknisistä yksityiskohdista kiinnostunut lukija saa erillisistä taulukoista tietoja vetureiden nopeuksista, painoista ja iästä. Värikuvia, taulukoita.

Lättähattu on yksi tunnetuimpia rautateidemme ilmiöitä yhdessä Ukko-Pekka -vetureiden kanssa. Lättähatut tulivat liikenteeseen vuonna 1954 ja niiden liikennekenttä laajeni nopeasti ympäri rataverkkoa. Niillä liikennöitiin loppukevääseen 1988 saakka. Tämän jälkeen ne ovat toimineet aktiivsesti nostalgialiikenteessä eri puolilla Suomea. Lättähattu tuli kilpailemaan linja-autojen kanssa. Ne palvelivat paikallisliikenteessä pysähtyen tasoristeyksiin perustetuille seisakkeille, osalle vain jos oli nousevia tai poisjääviä matkustajia. Ne palvelivat kuitenkin myös kylät, kauppalat ja kaupungit ja pisimmät lättäjunien reitit olivat satojen kilometrien mittaisia. Junat toivat tullessaan termin kiskoauto tai kiskobussi, mikä on kalustolle varsin kuvaavaa. Lättäkalustolla on kuljetettu suomalaisten koko kirjo herroista narreihin ja myös monet Interrailaajat. Matkustajien lisäksi lätällä kuljetettiin matkatavaraa, maitotonkkia ja postia. Onpa niillä ajettu pikajunia, laivajunia ja jopa kiitotavarajunia. Edullinen, kevyt ja ketterä lättähattu on tuonut samat ominaisuudet myös nostalgialiikenteeseen ja ne ovat suosittuja myös nostalgiaa hakevien matkustajien keskuudessa. Monilla on muistoja junamatkustamisesta nimenomaan lättähatussa. Kirjan ensimmäinen osuus esittelee lättähattujen eli Dm6- ja Dm7-junien sekä niiden liitevaunujen käyttöhistoriaa. Jälkimmäinen osuus esittelee nostalgialiikennettä museoliikennöitsijöittäin ja kertoo sen, mitä lättähatuille kuuluu aktiiviuran jälkeen. Kirjan koko 170 x 240 mm, sivuja 83

Rautatiemaisemia Suomesta - Railway Landscape in Finland -kirja on suomen- ja englanninkielinen kuva- ja tietokirja (koko/size 297 x 210 mm, 210 sivua/pages, 282 kuvaa/pictures.) All texts are also in english! Kirjassa esitellään Suomessa liikkuvaa kalustoa tietolaatikoin niin rautateiltä kuin raitioteiltä ja metrostakin. Kirjassa käydään luvuittain mm. rautatien historiaa Suomessa, vuodenaikojen vaihtelut, rautatieasemien historiaa ja näkymiä niin kaupunkiraiteille, ratapihoille kuin luonnonkauniisiin maisemiin. Museojunat ja kansainvälinen liikenne ovat saaneet omat lukunsa, samoin sillat ja tunnelit sekä monet muutkin rautateiden yksityiskohdat. Kirjan kuvat ovat vuosilta 1987-2021 ja ne kuvastavat osaltaan rautateiden muutosta. Teksti ja kuvat ovat Kimmo Pyrhösen, joka on tunnettu joukkoliikennealan tietokirjailija ja harrastaja.

Nuori Kimmo Pyrhönen lähti seikkailemaan junilla loppukesästä 1989. Siitä syntyi päiväkirjamerkintöjä ja niistä tarina, jossa matkataan Savon, Keski-Suomen ja Pirkanmaan alueella myös Turussa piipahtaen. Millaista oli dieselinkatkuinen liikenne, mitä mistäkin löytyi? Kirjan alussa lukija johdatetaan ympäröivän maailman tapahtumiin ja ajankuvaa lisätään musiikilla. Kirjan mukana pääset mielikuvamatkalle, jossa punalakkiset junasuorittajat hoitavat junaliikennettä, raskaat linjadieselit jymisevät juniensa kanssa ja toisaalta IC-vaunusto ja liikematkailu nostivat päätään. Kalustotiedot ovat erillisenä kertomustekstin välissä. Kirjan 85 sivulla on paljon ajankuvaa ja valokuvia.

Jyväskylän ja Pieksämäen välinen rata oli viimeinen lenkki ketjussa, jolla saatiin pohjoisempi poikittaisyhteys Suomen halki. Maailmanhistoriallinen tilanne 1910-luvulla sai Venäjän kiirehtimään radan rakentamista. Suomi itsenäistyi tässä murroksessa ja nuori valtio rakensi radan loppuun. Puhjenneessa sisällissodassa radalla oli taas tärkeä rooli. Yhteydestä muodostui tärkeä kuljetusväylä Itä- ja Länsi-Suomen välille ja se on sitä yhä. Vaikeat maasto-olosuhteet tekivät rakentamisesta vaikeaa radan läntisellä osuudella, mutta toisaalta se tarjoaa tänä päivänäkin junamatkustajalle näkymiä monimuotoiseen maisemaamme. Pönttövuori on tärkeä osa radan identiteettiä. Pitkä tunneli oli valmistuessaan ainutlaatuinen ja junamatkustajille jopa pelon aihe. Se kirvoitti monet tarinat ja vitsit. Kirja vie sinut tutustumaan tähän rataosaan, sen historiaan ja nykyisyyteen, seisakkeille ja asemille. Karttojen, kuvien ja tekstien myötä pääset lukumatkalle radan päästä päähän.

Huru 13 on ollut vahvojen tunteiden ja superlatiivien veturi. Se oli vahvin, nopein, epäluotettavin, pidetyin ja vihatuin veturisarja. Hankintavaiheista alkaen sen historia on ollut mielenkiintoinen aina piirustuslautavaiheista romutuksiin ja museointiin saakka. Käytön loppukin on vertaansa vailla; täysin liikennekelpoiset veturit poistettiin kerralla liikenteestä. Tämä kirja kertoo kuinka dieseltekniikka alkoi voimalla syrjäyttää höyryvetureita, minkälainen oli dieselvetureiden kulta-aika ja kuinka sähkövoima tuli ja syrjäytti dieselit. Dr13-veturit tekivät arjen työtä viidellä vuosikymmenellä, vuodesta 1963 vuoteen 2000. Kirjan kirjoittajat Ari Julku ja Kimmo Pyrhönen ovat eläneet lapsuutensa näiden vetureiden äärellä ja ovat nyt onnistuneet kokoamaan niistä poikkeuksellisen perusteellisen ja kiinnostavan tietoteoksen.

Tämä teos esittää kuvin ja tekstein kauppa-autotoiminnan ja autojen kehityksen. Kirja raapaisee niin kauppiaan kuin asiakkaankin arkea, joka kohtaa vain pysäkeillä. Kauppa-autotoiminta alkoi Suomessa 1932 ja eli kulta-aikansa 1960- ja 1970-luvuilla. Sen jälkeen toiminta on nopeasti supistunut.

Kuvateos, joka vie lukijansa Hyvinkäällä ja Hyvinkää-Hanko-radalla 11.-12.8.2012 vietetyn rautateiden 150-vuotisjuhlan tunnelmiin. Kirjan on toimittanut Kimmo Pyrhönen. Kuvituksena ovat pääosin tunnetuimpien alan harrastajien hienot otokset. Teos on suomen- ja englanninkielinen.

Huru 12 -dieselveturisarja oli käytössä Valtionrautateillä 1959-1990. Sarjasta muodostui pidetyin ja arvostetuin dieselveturi niin käyttäjien kuin asianharrastajienkin silmissä. Ajovuosiin mahtuu kaikenlaisia sattumuksia. Tämä kirja raapaisee näitä veturi veturilta, mutta kertoo pääpiirteissään myös veturin hankinta- ja käyttöhistoriasta. Teoksessa esitellään jokainen sarjan veturi.