Lauri Lajunen

Luumäellä Jurvalan taajaman läpi kulkeva osa vanhaa valtatie kuutta on nimetty Itsenäisyydentieksi. Itsenäisyydentie on osa keskiaikaista Ylistä Viipurintietä, joka kulki Hämeenlinnasta Viipurinlinnaan. Noin 10 kilometrin pituinen historiallinen tie kulkee Salpausselän harjulla ulottuen Luumäen Sarvilahden alueelta Kankaan hautausmaan läheisyyteen. Sen ympäristössä on useita Suomen itsenäistymisen historiaan liittyviä merkittäviä kohteita. Myöhemmin Itsenäisyydentien nähtävyyskohteisiin on lisätty Taavetin länsi- ja pohjoispuolella sijaitsevia, toisen maailmansodan aikaisia linnoitustyökohteita sekä Väliväylän uittoreitti. Kohteet sijaitsevat noin 45 kilometrin pituisen pyöräilyreitin varrella. Itsenäisyydentie-hankkeen toteuttivat yhteisvoimin Luumäen kunta, paikkakunnan yritykset ja yhteisöt sekä paikalliset historian harrastajat. Suuri osa Suomen eliölajeista on kulkeutunut maahan Kaakkois-Suomen kautta. Alue on toiminut ja toimii edelleen porttina tulokaslajeille. Etelä-Karjalan luonto kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, jossa puut kasvavat suuriksi ja eliölajeja on runsaasti. Tämä kirja kertoo eteläkarjalaisesta, maaseutumaisesta ja yrittäjähenkisestä Luumäen kunnasta, sen vireistä kylistä, kunnan historiallisista paikoista ja niiden muistomerkeistä sekä Luumäen rikkaasta ja alati muuttuvasta luonnosta.

Kaipaatko virikettä ulkoiluun? Lukuisilla upeilla kuvilla maustettu luontoretkeilykirja kutsuu niin lapsiperheitä isovanhempineen kuin nuoria tai kaveriporukoita ulkoilemaan ja havainnoimaan luontoamme. Mielenkiintoisia asioita voi bongata jo kotiovelta, omasta pihasta tai lähipuistosta. Tarkkaillaan kohteita kaikilla aisteilla, katsellaan, kuulostellaan, tunnustellaan ja haistellaan. Kirja innostaa tutkailemaan pieniä ja vaatimattomia eliökunnan kohteita sekä suuria ja vaikuttavia luonnonilmiöitä tai sitä, miten luontomme on syntynyt ja kehittynyt omanlaiseksi, ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Kirjan monipuolista sisältöä täydentävät kohteista faktatietoja kertovat tietoruudut. Omia havaintoja ja tietoja voi testata kirjan lopusta löytyvän tietovisan runsaiden kysymyksien avulla. Lähdetään siis ulos luontoon, retkelle tai muuten vain, katselemaan ja tarkkailemaan sekä tekemään kiehtovia löytöjä luontoympäristöstämme.

Kolopesijät ovat kiehtova osa Suomen luonnon moninaisuutta. Vuonna 1977 valokuvaaja Hannu Hautala teki suurtyön kolopesijöiden tuntemuksen ja suojelun hyväksi. Hänen teoksensa Kololinnut ja muut pökkelöpesijät oli paitsi uraauurtava luontovalokuvakirja myös tietoisku ja hätähuuto metsiemme kolopesijöiden ahdingosta. Tämä teos on kunnianosoitus viime vuonna edesmenneen Hannu Hautalan työlle ja samalla päivitys ja laajennus kolopesijöiden tilanteesta ja kirjosta. Ahdinko jatkuu monen lajin kohdalla, mutta kaikeksi onneksi myönteisiäkin muutoksia on tapahtunut, ja ne saavat kirjassa osansa. Teos esittelee kolojen pääasialliset tekijät, tikat, ja tikkojen koloja käyttävät muut lajit, nisäkkäät mukaan lukien. Hannu Hautalan hienosti nimeämä lajiryhmä ”pökkelöpesijät” on itseoikeutetusti mukana. Linnunpönttöjen ripustaminen on jo vuosikymmeniä ollut luonnosta kiinnostuneiden ihmisten tapa auttaa kololintuja. Sen merkitystä lintukannoille käsitellään monen lajin kohdalla. Aiheen laajennuksena tässä kirjassa ovat mukana myös muun muassa rakennusten koloissa ja onkaloissa, kiviraunioissa ja lintujen itse kaivamissa maakoloissa pesivät lajit - harvinaisuuksia unohtamatta. Tämä kirja on ennen kaikkea valokuvateos, joka esittelee eri lajien kannoissa tapahtuneita muutoksia ja kertoo kolopesijöiden biologiasta uusimpien tutkimusten valossa.

Moni suomalainen henkilö, luontokohde, eläin tai rakennus on saanut nimeensä määritelmän 'kansallinen' tai etuliitteen 'kansallis-'. Tiedot näistä kansallisista aarteista ovat tähän asti olleet varsin hajallaan erilaisissa teoksissa ja lähteissä. Suomen itsenäisyyden sadas juhlavuosi herätti Suomen kansalliskuvat -kirjan tekijöissä ajatuksen koota ja esitellä Suomea ja suomalaisia kuvaavat tunnukset sanoin ja kuvin yksissä kansissa. Myös maakunnalliset tunnukset ovat osa kansallista omakuvaamme ja maakuntia luonnehtivat ja erottavat tunnukset ovat tärkeitä aluetietoisuudelle. Tärkeimmätmaakuntien symbolit, vaakunat, saatiin usein vanhojen maakuntien vaakunoista, mutta uusiakin tarvittiin. Kunkin maakunnan luontoon liittyviä tunnuksia ovat nisäkäs, lintu, kala, kasvi, kivi ja järvi. Lisäksi maakunnallisiin tunnuksiin voidaan lukea maakuntalaulut. Runsailla värikuvilla kuvitettu teos kokoaa yhteen koko maamme kuvan.