Lea Tajakka

Valikoimatta siinä olen,ääriviivoitta,huojumattaKämmenellä aukinainen ilma,valon koko massa. Elämän hentous ja voima, elämän virran säikeet ja katoavaisuus, mitä hetki pitää sisällään, mikä muuttuu liikahduksissamme. Olemassaolon ihme ja kysymys: erotammeko sen? Verson aika on tutkielma hetken kasvusta ja verson olemuksesta sen monissa eri olomuodoissaan. Samalla mukana on pintoja törmäyksiin olevaisen kanssa.

Kuvioidun maanvuosisadat jonossahavisuttavat. Synnyttävät äitejäänkirjailemaan liinojaan. Voimakkaita ja hauraita elonhetkiä, silputtuja unia ja huolimattomia taskuja, niitä kiinnepisteitä, joihin hetkeksi onnistun asettumaan tarkkailemaan. Radiossa sanottiin, että teatterialan opiskelijoiden pitäisi saada opintokokonaisuus havainnoinnista. Mitä oppisin sellaisella kurssilla itse havainnoimaan? Minusta tuntuu, että vastaus on: liekki ja jano. Ne myös tässä kokoelmassa tekijäänsä riivaavat. Niissä riittääkin pohdittavaa, mutta kiinni ei saa, ne vain solahtavat ja ovat koko ajan, läpi elämän. Runot kasautuvat tässä kahden varsinaisen teeman ympärille ja puhuvat siellä täällä ovelia sivujuoniaan. Kirjoittaja: Lea Liinu Tajakka, fil.lis., ohjaaja ja toimittaja - kokonaan karjalainen juuriltaan.