Leena Kellosalo

"Yö aukeaa kuin simpukka" TAIVAALTA SATAA MUSTIA ORVOKKEJA on tunnustetun kirjailijan neljäs runokirja. Teos sukeltaa unen hurjiin syövereihin ja hehkuviin avaruuksiin. Säkeissä liikutaan Viipurin ja Tampereen maisemissa, sukuhistoriassa, elokuvissa ja haltioituneissa näyissä.

"Minulla oli Tammelassa neljä lemmikkiä:/ kana, etana, tilhi ja rotta/ kanan tappoi terveydenhoitoviranomainen/ etana teki liian pitkän hopealiukumäen ja kuivui/ tilhi luuli ikkunaa taivaaksi ja taittoi niskansa/ arsenikki-immuuni rotta söi naapurissa varfariinia"TULIKÄRPÄSIÄ TAMMELAN YLLÄ on kertovimmillaankin täyttä runoutta. Se liikkuu tilanteiden ja hetkien logiikalla suon kuoriaisista rannan yökkösiin, leikkaa ruohonjuuritasolta kosmisiin näkymiin ja takaisin. Ytimekkäimmilläänkin nämä tekstit pystyvät tuottamaan legendan mittaisen epiikan tuntua ja käsittelemään vaikeimpiakin aiheita aina sikiönlähdetyksestä ahdisteluun. Vaan olkoon muotona muutaman säkeen tiheikkö tai kahden sivun mittavuus, kokonaisuus pysyy yhtä moninaisena kuin hallittunakin. Tampereen lisäksi ollaan Viipurissa ja siellä jossakin. Suvun vaiheet, keskinäinen yhteys ja elinpiirit kirjavine henkilöineen sitovat näitä elämän ja kuoleman runoja, jotka eivät jähmety surusta vaan sykkivät värejä ja jännitettä.

HEVOSENPÄÄSUMUSSA on ajankuvaa, sukusaagaa ja pitelemätöntä surrealismia. Evakkoisoäiti saapuu Laukontorille kuumailmapallolla, Lauri Viita vavahtelee mielisairaalatoipilaana ja tyttö oppii yksinäisyyden Pyynikin kulkutautisairaalassa. Kokoelma vie Pispalan uittotunnelista Vihnuksen rotkoon ja Pariisin Punaiseen Myllyyn, kynttilävärjäämöstä tiilikatoille, Guggenheimista pullokuonodelfiineihin ja galakseista galakseihin. Tämä on Leena Kellosalon toinen kokoelma. Liisa Enwald arvioi, että esikoisteos LEONARDO SAI SIIVET (ntamo, 2015) "läväyttää silmiimme näköalan, joka ulottuu maan tasalta taivaisiin, kohdusta avaruuksiin ja vuosimiljardien takaa meidän sotaisaan teknologia-aikaamme, vieläpä tulevaisuuteen. Teemarakenne on selkeä. Kuvakieli purskahtelee ekspressionistisen runsaana. Rytmileikit osoittavat verbaalista taidokkuutta. Kellosalon keskeiskuvasto on perilyyristä, modernistista ja silti omintakeisesti kutoutuvaa." Nyt päästään vielä kauemmas ja vielä lähemmäs: "Nousevat silvotut perhosetjotka isoäiti puhaltaa ehyiksiNeitoperhot, Sinisiivet, Apollotoppaiksi matkalle kaikkeuden sieluunHän juo viiniäottaa hellästi miehensä suupielestä natsanja tumppaa sen Arabian lautasenkeltaiseen ruusuunhiilloksen kidasta tupruaa savuaIsoisä nukkuu kattotiili pään allavarpaat Hevosenpääsumussa antaa ajan kuluatänäänhuomenna"

Nainen elää symbioosissa luonnon kanssa. Luonto tihkuu symboliikkaa ja myyttisiä aineksia. Leonardo -korento istuu naisen polvelle. Sen silmistä avautuvat muinaisuuden portit, 300 000 000 vuotta ja ikuisuus. Korennon verkkosiivet havisevat tuulessa kuin Leonardo da Vincin suunnittelemat Ison Linnun siivet. Rannalla nainen kohtaa Magdalan Marian ja hänen kauttaan naisen tuhatvuotisen häpeän historian. Leena Kellosalon esikoisrunokokoelmassa aika on maisema, joka kätkee sisäänsä niin ihmisen raa’an historian kuin äärimmäisen kauneudenkin, pahoinvoinnin ja luonnon koskemattomuuden. Naisen ahdistus purkautuu arkikuvauksissa. Elintila avautuu pienille hyönteisille, mittaamattomille galakseille ja kohtaloaan uhmaavalle ihmiselle.