Leo Laurila

Matin haave sotilasurasta toteutuu, kun hänet hyväksytään kersantin vakanssille Karjalan tykistörykmenttiin. Matti, Leena ja pieni Sirpa muuttavat suurin odotuksin Lappeenrantaan. Aluksi keltanokkaa koetellaan ankarasti, Matti ei saa aina pidettyä suutaan supussa ylempiensä edessä, ja aresteja ja rangaistuksiakin ropisee. Vähitellen Matti alkaa kuitenkin saada arvostusta työssään. Hän on usein poissa kotoa pitkillä sotaharjoitusleireillä ja kursseilla. Se mahdollistaa myös entiset "paheet": syrjähypyt, juopottelut, valkoiset valheet ja mm. komennusrahojen pimittämisen Leenalta. Matti on toisaalta mustasukkainen vaimosta, jolla hän huomaa olevan ihailijoita. Leo Laurilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvissa romaaneissa on osuvaa ajankuvaa, sarjan kolmannessa kirjassa 1960-luvun alkupuolelta "valtion leivissä". Tuolloin kasarmit olivat puhtaasti miesten maailmaa äkseerauksineen ja veljellisine koiruuksineen.

Kirjasta Jannen ja Elisan kapina tuttu Matti, Elisan nuorin poika, joutuu lähtemään kotikylästään Koivulan Kustin ajamana. Matti rakastui Kustin kasvattityttäreen Leenaan, ja tyttö vietiin kiireesti pois kylästä. Matti kosti sen käräyttämällä Kustin pontikankeitosta poliisille, eikä enää uskaltanut jäädä kotiin. Hänen olikin syytä lähteä ulottumattomiin, sillä Kustin viha oli sammumaton. Kuusitoistavuotias pojankoltiainen etsi Helsingistä työtä ja toimeentuloa, välillä onnistui sinnittelemään kaidalla tiellä ja välillä sortui kaupungin viettelyksiin. Kuva nuoruudenrakkaudesta Leenasta haalistui, mutta ei kadonnut kokonaan mielestä. Kirjassa on osuvaa ajankuvaa 50-luvun Helsingistä, työelämästä, majoitusoloista ja ravintolaelämästä.

Tositapahtumiin perustuvassa romaanissa eletään kapina-aikaa Kuusankoskella. Elisan isä on Kymi-yhtiössä viilarina. Elisa joutuu kaksi kertaa raiskatuksi, ensin asialla on punaisten johtohahmo, kapinan jälkikuulusteluissa valkoisten poliisi. Jälkimmäisestä kerrasta syntyy poika, joka saa nimen Muisto. Janne on suuren talon nuorin poika, jonka kaksi vanhempaa veljeä alistavat täydellisesti. Janne joutuu pakkovärvätyksi kapinallisten riveihin ja osallistuu Tuohikottin taisteluihin. Hän selviää tuurinsa ansiosta, mutta kokemukset painavat mieltä loppuelämän. Humalassa Janne toistelee hetkeä, jolloin ”vieressä seisovalta kaverilta lähti puoli päätä irti ja verta tuli kuin härän kurkusta”. Kun Janne ja Elisa laittavat hynttyyt yhteen, alkaa taistelu Jannen sukutalon Mikkolan jakamisesta kolmen veljeksen kesken. Tarina päättyy Elisan lausahdukseen hänen nähdessään uuden kotinsa: ”Vihdoinkin! Kirjailija Leo Laurila vietti lapsuutensa kymmenen talon kyläpahasessa, jossa kaikki tunsivat toisensa perusteellisesti, ja sieltä kumpuavat monet hänen kirjojensa ja pakinoidensa aiheet. ”Molemmat vanhempani kokivat kapina-ajan melskeet melkeinpä pahimmalla mahdollisella tavalla”, hän sanoo. ”Kinusin aina äitiä kertomaan elämästään. Isäni ei kertonut selvin päin mitään, mutta humalassa sitäkin enemmän.” Laurilalta on aiemmin ilmestynyt romaani Viimeisestä talosta (1999). Työelämänsä Laurila vietti Karjalan Tykistörykmentissä toimiupseerina.