Leo Makkonen

Runoilija ei ole profeetta, mutta hänen sanansa voivat olla profeetalliset. Arkkipiispa Leon ajatukset tästä maailmasta ja elämästä ihastuttavat ja havahduttavat." Heräsin päiväänvakaanapäättäväisenätietoisena siitä, mitä teense oli illuusio elämästä"

Runoilijan sanat seisovat jalat tukevasti maassa mutta samalla ne onnistuvat nousemaan pilviin ja tavoittelemaan taivaita. Ajatukset maailman tilanteesta, työstä, ihmisistä, uskosta, toivosta ja rakkaudesta pulppuavat runoilijan kynästä kohti uusia ulottuvuuksia." Piirrän viivaa ikoniopettajani käskystähän on perinteinen ja perusteellinenhän vaatii lisäälisää viivojaja minä kun tahtoisin maalata jo värejä"

Leo Makkonen katsoo ympärilleen, kauas ja korkealle, mutta luotaa samaan aikaan ihmisyyden tavoittamattomia syvyyksiä. Tiukkaan punnitut ruonot hehkuvat aforistista tarkkanäköisyyttä. Runoilijan sanat ovat kuin säkeiden keinu; vuorollaan lempeitä, vuorollaan viiltäviä. Kaiken pohjalla lämmin kerros huumoria, rakkautta ja kaiken armahtavaa lohtua. "Äänettömyydestä etsin itseäniomaa ääntänirauhaani sielun syvyydestä"

Ilmastonmuutosta, ekologiaa, pakolaisuutta, uskoa, toivoa ja rakkautta. Elämää ihmisenä ihmisten joukossa. Suurisydäminen välittäminen virtaa runoilijan kynästä paperimeren aalloille hauraankauniiksi säkeiksi." Olen kastunut syksyn sateessaolen palellut marraskuun kosteudessaolen kahlannut talvisessa lumessasyvässä, valkoisessa ja puhtaassasinun lämmin käsi kädessäni"Leo Makkosen eli arkkipiispa Leon runokokoelma saattaa lukijansa syvällisten ja herkkien ajatusten äärelle.