Minä olen Sakari Suuri, Suomen leijona, jonka kynnet raapivat taivasta. Kolmekymmentäluvun alussa, parikymppisenä, tein päätökseni ryhtyä taiteilijaksi. Ikään kuin sinettinä päätökselleni muutin kutsumanimeni Erkistä Sakariksi. Pääsin jumalien keinuun väliin taivaan ja maan.* * *Isäni veli, kummisetäni Sakari Tohka on aina kuulunut elämääni. Lapsuudenkodissani kasvoin hänen veistostensa ja maalausten keskellä, ja ne ovat seuranneet minua nykyiseenkin kotiini. Jäädessäni pois työelämästä suunnittelin kirjoittavani hänen elämänkertansa. Kun pandemia alkoi, ilmestyi Sakari yllättäen uniini ja kehotti ryhtymään toimeen biografian aikaansaamiseksi. Runsas kotiarkisto kirjeitä, näyttelyesitteitä, muistiinpanoja, luonnoskuvia ja valokuvia toimi pohjana Sakari Tohkan omaelämänkerralliselle tarinalle: taiteellinen lahjakkuus ja vahva usko luomisvoimaan vie sekä Sakarin että lukijan 1930-luvun lama-ajan työttömyyteen, 1940-luvun sotien kauhuihin, 1950-luvun jälleenrakennusaikaan ja lopulta luonnehtimaan taiteilijan yksinäisyyttä ja varhaista kuolemaa.