Liisa Kaski

Kekrin aattona metsänreunaan ilmestyy tuntematon, oudosti pukeutunut mies. Eteläsuomalaisen kylän syrjässä yksin elävä Valpuri tulkitsee hänet kiertäväksi kerjäläiseksi ja ottaa kestikseen, niin kuin tapa on. Pahoin kylmettynyt mies viipyy Valpurin tuvassa viikon päivät. Aika ajan ulkopuolella, vanhan ja uuden vuoden välissä, muuttaa molempien elämän. Vuosia myöhemmin Valpuri kertoo tapahtuneesta dominikaaniveljelleen Sigfridille, joka on ohikulkumatkallaan poikennut lapsuudenkotiin. Kuka muistaa sen, mitä me unohdamme, kysyy vuodenkiertoa rytmittävien pyhien ja runolaulukulttuurin kasvatti veljeltään, joka lukutaitonsa turvin seisoo jo uuden, toisenlaisen maailman kynnyksellä. Liisa Kaski on kansanrunouteen, myytteihin ja luontosuhteen historiaan perehtynyt folkloristi, filologi ja tietokirjailija. Marras on hänen esikoisromaaninsa.

Rakkauden jumalatar Afrodite, suuri metsästäjä Artemis, pimeän kuun jumalatar Hekate ja äiti maa Gaia...tunnetko kaikki antiikin maailman mahtavat jumalattaret? Antiikin maailmassa jumalattaret olivat läsnä kaikkialla ja heidän valtansa oli ihmisten näkökulmasta rajaton. Taivaan kuningatar, tienristeysten jumalatar, tyttölasten suojelija ja muut suuret jumalattaret ansaitsivat kaikkien kuolevaisten kunnioituksen ja palvonnan. Mutta millaisia nämä jumalattaret olivat ja miksi he tuhansia vuosia myöhemmin elävät edelleen keskuudessamme? Mikä antiikin Kreikan mytologiassa kiehtoo ihmisiä aikakaudesta toiseen? Antiikintutkija Liisa Kasken kirjoittama ja sarjakuvataiteilija Apila Pepitan kuvittama kirja piirtää muotokuvat kolmestakymmenestä jumalattaresta vanhojen kreikankielisten alkuperäislähteiden pohjalta. Teoksen kiehtovat kertomukset herättävät jumalattarien hahmot eloon ja saavat lukijan pohtimaan niiden merkitystä niin omana aikanaan kuin tänä päivänä. Liisa Kaski on myyttiseen tietoon erikoistunut antiikintutkija, folkloristi ja tietokirjailija. Aiemmissa teoksissaan hän on tarkastellut itämerensuomalaisia eläinmyyttejä ja ruokaperinteemme syväkerrostumia.

Hampputofu, härkäpapu, kaurajogurtti, naurisleipä - mitä kasvisruokia esivanhempamme söivät? Suomessa on kerätty villivihanneksia ja juotu kauramaitoa vuosisatojen ajan - karjalanpaisti ei ole koko totuus perinneruoastamme. Perinnevegeä ammentaa entisaikojen ruokapöytien parhaimmistosta ja lähestyy yhteistä ruokaperintöämme ilmastolle ja eläimille lempeästä näkökulmasta. Kirja tarjoaa yli 50 kasvisruokareseptiä, jotka voi toteuttaa kokonaan vegaanisina. Ainekset löytyvät lähikaupasta tai -metsästä. Ruuanlaiton ohessa teos kertoo esivanhempiemme ruokakulttuurista ja eri ainesten taustoista. Tärkeään osaan nousevat vanhat viljelykasvimme härkäpapu, herne, nauris, ohra ja hamppu.

Avastusretk vanade taimetoitude juurde toob välja põnevaid fakte rahva toitumisest läbi ajaloo. Kas teadsite, et taimsed piimad on iidvana leiutis? Soomes ja Eestis on joodud kaera- ja kanepipiima juba sadu aastaid ning rukkijahust on valmistatud hapurokka. Meie toidupärimuses on olemas ka kaerakile, kodune vaste kaerajogurtile, mida osatakse valmistada veel tänapäevalgi. Lõuna-Eestis on hinnatud kõrgelt kanepiseemneid ja nendest valmistatud kanepitempi. Mitmeid roogasid on vanarahvas aga keetnud ja hautanud ubadest, hernestest ja läätsedest. Lisaks korilaste ürgsetele toitudele ja siinsele talupojaköögile tõstab raamat uhkelt lauale ka välismaised toidud, millel on kindel koht meie toidupärimuses, nagu riisipuder kuivatatud puuviljadega, piparkoogid eksootiliste maitseainetega ja mandlipüreesupp safraniga. Toiduainete päritolu ja kultuuriajalugu lahti harutavad artiklid tuletavad meelde, et nii sool kui ka kartul, meie igapäevased toiduained, on tegelikult võõra päritoluga. Retseptide kõrval pakub raamat ka põnevat lugemist toidukultuurist ja selle kujunemisest Eestis ja lähiümbruses. Olulise osa raamatust moodustavad Tuuli Mathiseni fotod, mis äratavad ellu toidud, mis on tänaseks juba unustuse hõlma vajunud.

Porfyrioksen Sielullisten vahingoittamista vastaan on laajin antiikin ajalta säilynyt eläinsuhteiden etiikkaa käsittelevä teksti, antiikin rikkaan eläinkeskustelun summaus. Se on filosofiystävälle osoitetun kirjeen muotoon laadittu tutkielma siitä, miksi eläinten syömisestä pidättäytyminen on viisauteen pyrkivälle ja omaa todellista itseään kunnioittavalle ihmiselle välttämätöntä. Teos on kirjoitettu 200-luvun lopulla. Filosofian ohella Sielullisten vahingoittamista vastaan tarjoilee avokätisesti antiikin uskontohistoriaa, etnografiaa ja antropologiaa, jopa lukuisia runofragmentteja, joita ei tunneta muualta. Monipolvisessa tutkielmassa käsitellyksi tulevat muun muassa uhraamistapojen historia, muunlajisten eläinten kielellisyys, liuta kasvissyöntiä vastustavia perinteisiä argumentteja, myöhäisantiikin demonologian perusteet sekä kysymys oikeudenmukaisuuden ulottamisesta aina kasvikuntaan asti. Runsaiden sitaattiensa ansiosta teos valottaa myös useiden sellaisten kreikkalaisfilosofien eläinajattelua, joiden aihetta koskevat tekstit ovat muilta osin kadonneet. Suomennoksen lisäksi teoksessa on kaksi Porfyrioksen ajattelua kontekstualisoivaa ja teosta analysoivaa kirjoitusta: Tua Korhonen tarkastelee yhtäältä Porfyrioksen filosofista taustaa ja sitä henkistä maaperää, jossa uusplatonismi syntyi, ja toisaalta teoksen jälkivaikutusta renessanssin ja uuden ajan alun kasvissyöjiin. Miira Tuominen taas kuorii esiin Porfyrioksen teoksessa hahmottuvan etiikan ytimen, ajatuksen oikeudenmukaisuudesta muiden elävien olentojen vahingoittamattomuutena.

Esivanhempamme suhtautuivat luontoon kunnioituksella ja turvautuivat eläinten apuun elämän ratkaisevina hetkinä. Meille periytyneet ikiaikaiset uskomukset vaikuttavat edelleen siihen, miten suhtaudumme eri eläinlajeihin. Myyttiset eläimet esittelee valokuvin 40 Suomen luonnossa esiintyvää eläintä ja kertoo eri lajeihin liitetyistä myyteistä. Kaunis teos inspiroi hakemaan voimaa pohjoisesta luonnosta. Metsä miulle mielen antoi,susi suuren ymmärryksen.