Liisa Keitaanpää

Eletään 1960-luvun loppuvuosia. Vastavalmistunut naisopettaja pakenee hankalaa elämäntilannettaan pohjoiseen ja päätyy Saamen lasten asuntolakoulun kansankynttiläksi. Lapissa hän huomaa muuttaneensa maailmaan, jossa kaikki on toisin kuin hänen vauraassa ruusutapettikodissaan. Mutta pakko on selvitä. Romaani on rakkaustarina, yllättävä, intohimoinen ja kivulias matka. Järjellä selittämätön lento poikki taivaankannen. Etelän naisen ja kolttamiehen rakkaustarinassa kohtaavat monenlaiset maailmat, unet ja uskomukset, näyt ja näkemykset, mystiikka ja magiikka.

Liisa Keitaanpään romaani on komea kuvaus vahvatahtoisista naisista, jotka joutuvat kuohuvan 30-40-luvun kuluessa kohtaamaan todellisuuden niin Stalinin Neuvostomaassa kuin Lännen kultamaillakin; ja sotavuosien Suomessa myös saksalaisen varuskunnan liepeillä. Sodan jälkeen naiset joutuvat palaamaan tuttuun sukulaistaloon, ja jokaiselle koittaa henkilökohtainen tilinteon aika. Vahvasti dokumenttipohjainen romaani on aito ja voimallinen kuvaus naisista (ja miehistäkin) historian pyörityksessä.

Liisa Keitaanpään kolmas teos on mahtava romaani, joka kertoo juuri ennen sotaa syntyneitten lasten kasvusta sodan ja sotakorvaus- ja jälleenrakennusvuosien lävitse kohti nuorta aikuisuutta, 60-luvun kynnykselle. Romaanin maisemat ovat satakuntalaisia, mutta itse tarina yleispätevä ja samaistumiskohteita runsaasti tarjoava, myös nuoremmille lukijoille. Kasvutarina kerrotaan yhden tyttölapsen kautta, mutta henkilöitä löytyy niin sodan ja sotakorvausten uuvuttamista miehistä aina puutteeseen tottuneisiin naisiin, kavereihin, tovereihin ja työväenliikkeen ruohonjuuritason kehitykseen ns. vaaran vuosina. Teoksesta ei jää puuttumaan mitään, vahvasti dokumentaarinen teos tarjoaa tunne-elämyksiä riemusta riitaan, rakkaudesta väsymykseen. Sillä tällaista se oli, ja tällaista elämän pitää ollakin.

Liisa Keitaanpään toinen novellikokoelma kertoo miehen elämästä: kohdusta hautaan tuhannen kapakan kautta. Riemastuttavan raadolliset tarinat iskevät niin mies- kuin naislukijankin hermoon niin, että nauru ja kyyneleet tyrskivät yhtä aikaa. Kielen ja mielen iloittelua, ja mustaa huumoria - valopilkahduksina miesten naiset, etenkin silloin kun heitä ei ole!

Liisa Keitaanpään (s. 1938) esikoisnovellit ovat vereslihaan asti naisen tuntoja riisuvia tarinoita. Hilpeästi häijy, railakkaasti raadollinen kokoelma novelleja naisista ja heidän miehistään: rakkaudesta, riidasta, rikoksistakin. Siis suloisesti satuttavaa ihonkuorintaa, kuolleiden solujen poistamista tuntevan ja käden lämpöä kaipaavan orvaskeden päältä. Novellien tiheä tunnelma syntyy kielen ja mielen sulautumisesta ihon tuntemuksiin, jännite sukupuolten maailmojen kohtaamisista tässä ja nyt. Modernia lyhytproosaa, hienoa novellitaidetta myös mieslukijoille - opiksi ja ojennukseksi.