Ljudmila Ulitskaja

Biolog po obrazovaniju i pisatel po prizvaniju, v novoj knige "O tele dushi" Ljudmila Ulitskaja issleduet telo i dushu, ne razdeljaja ikh, a geroev rasskazov opisyvaet v tom predelnom sostojanii, kogda razmyvaetsja granitsa mezhdu realnostju i nebytiem. "Pro telo my znaem gorazdo bolshe, chem pro dushu. Nikto ne mozhet narisovat atlas dushi. Tolko pogranichnoe prostranstvo inogda udaetsja ulovit. Tam, vblizi etoj granitsy, po mere priblizhenija k nej, nachinajutsja takie vibratsii, raskryvajutsja takie tonkie detali, o kotorykh pochti nevozmozhno i govorit na nashem prekrasnom, no ogranichennom jazyke. Riskovannoe, ochen opasnoe priblizhenie. No pritjagivaet k sebe eto prostranstvo chem dalshe zhivesh, tem silnee". Ljudmila Ulitskaja Prozhivaja zhizn, my postojanno vstrechaemsja s granitsami - vnutrennimi, vneshnimi, uslovnymi, realnymi. Granitsy "rasshirjajutsja", "stirajutsja", "preodolevajutsja", "trebujut k sebe uvazhenija", kakie-to ustanavlivaem my sami, inye - oboznachajut gosudarstva, obschestvo ili traditsii. Imenno filosofskoe i gumanisticheskoe osmyslenie etogo ponjatija zanimaet Ulitskuju. Sbornik vkljuchaet v sebja dva tsikla rasskazov. V rasskazakh tsikla "Podruzhki" kljuchevym motivom, motorom povestvovanija javljaetsja ljubov, vozmozhno, glavnoe oruzhie, smetajuschee granitsy mezhdu ljudmi. Cherez ljubov fizicheskuju i krovnuju, pozdnjuju, neozhidannuju, postepennuju, sochuvstvujuschuju geroi obretajut nedostajuschuju chast dushi, silu, neobkhodimuju dlja zhizni. U mnogikh rasskazov sbornika est personalnye posvjaschenija. Vo vtorom tsikle "O tele dushi" Ljudmila Ulitskaja priblizhaetsja k samoj sokrovennoj granitse - granitse zhizni, tochnee fizicheskogo suschestvovanija. Est li granitsa mezhdu zhiznju i smertju? Ili smert - eto granitsa zhizni? I chto tam, za granitsej fizicheskogo suschestvovanija? Ljudmila Ulitskaja zastaet svoikh geroev v te perelomnye momenty ikh zhizni, kogda telesnoe i dushevnoe prakticheski neotdelimy.

Medea Sinopli Mendez er en ikonisk skikkelse i landsbyen sin, den siste fullblods grekeren i en familie som har levd på Krim-kysten i århundrer. Medea har ingen egne barn, men slektninger i hopetall som tilbringer sommeren hos henne hvert eneste år. Denne sommeren på syttitallet kommer heftige kjærlighetshistorier og intriger til overflaten, samtidig som Medea nøster opp hendelser i sitt eget liv. Gjennom Medea og de andre familiemedlemmene får vi innblikk i politiske omveltninger, krig og vanlige folks liv i hele Sovjet-området - fra forrige århundreskifte og fram til i dag. Familiens dramatiske historie reiser tidløse spørsmål om kjærlighet, død, tillit og svik. Ljudmila Ulitskaja (f. 1943) har siden debuten i 1992 vært regnet som en av Russlands viktigste forfattere, og skriver i den realistiske tradisjonen etter 1800-tallets store romanforfattere. Medea og hennes barn kom opprinnelig ut i 1996, og er et av hennes hovedverker.

V etoj knige sobrany vospominanija i razmyshlenija vzroslykh ljudej, pomnjaschikh o svoej detskoj travme - vremennom otluchenii ot semi po ochen uvazhitelnym prichinam: detskij sad, bolnitsa (sanatorij) v ljuboe vremja goda ili pionerlager (chuzhaja dacha) letom. Ljuboj ne roditelskij dom dlja rebenka - eto i est dom kazennyj, opyt prebyvanija v kotorom zapadaet v dushu na vsju zhizn. Avtory sbornika sygrali v uvlekatelnuju igru - popytalis preobrazovat bol, strakh, styd v tekst. Poluchilas edinaja istorija o nasilii i raznykh sposobakh preodolenija ego posledstvij, ob osmyslenii prozhitogo, o stanovlenii lichnosti, ob obretenii svobody. Glavnaja prichina kupit knigu, pomimo ochevidnoj terapevticheskoj, - eto potrjasajuschie vospominanija samykh talantlivykh avtorov: Nikita Alekseev, Marija Alterman, Andrej Bilzho, Grisha Bruskin, Olga Velchinskaja, Masha Viljams, Elena Vrono, Marija Galina, Leonid Girshovich, Irina Golovinskaja, Linor Goralik, Ljuba Gurova, Marija Ignateva, Natalija Kim, Tatjana Malkina, Boris Minaev, Aleksej Motorov, Irina Nakhova, Gelija Pevzner, Lev Rubinshtejn, Zhenja Snezhkina, Alena Solntseva, Marija Stepanova, Masha Sumnina, Ljudmila Ulitskaja, Aleksej Tsvetkov Sostavitel: Irina Golovinskaja.

Köyhiä sukulaisia on Ljudmila Ulitskajan ensimmäinen julkaistu teos. Se ilmestyi ensin Ranskassa vuonna 1993, ja Venäjällä vasta sen jälkeen. Kertomussyklissä ilmeni ensimmäistä kertaa Ulitskajan myöhemmillekin teoksille tunnusomainen piirre: arkielämän ja metafyysisten syvyyksien välinen kuilu ei ole niin syvä kuin voisi luulla. Kertomusten päähenkilöt - pääosin naisia - elävät kuin olisivat tunteneet ”elämän salaisuuden” intuitiivisesti syntymästään saakka, eivätkä läheiset useinkaan ymmärrä heidän jokapäiväisten toimiensa outoa logiikkaa. Nyt ilmestyvään suomenkieliseen laitokseen on liitetty itsenäisenä pienoisromaanina alun perin ilmestynyt Sonetska-teos (1995). Sonetska-pienoisromaanin päähenkilö elää koko ikänsä kirjallisuudesta siinä missä muut jokapäiväisestä leivästä. Jopa onnellinen avioliitto ja perhe-elämä vaikuttavat tilapäisiltä poikkeamilta tältä elämän valtatieltä. Yksin jäätyään Sonetska palaa hyväntuoksuiseen kirjamaailmaansa ikiajoiksi.

»En klok och underfundig bok som för tankarna till Isaak Babel och Isaac Bashevis Singer.« New York Times Augusti 1991. I en olidligt varm vindsvåning i New York samlas en grupp ryska emigranter kring konstnären Aliks dödsbädd. Vännernas tankar om den döende och minnena av livet i Ryssland avbryts av ständiga diskussioner och gräl: Vem älskade Alik mest? Ska han få ett kristet dop innan han dör, som hans alkoholiserade katolska fru Nina så innerligt önskar, eller ska han, ateisten, försonas med sin judiska barnatro? Och vad innebär de stora omvälvningarna i Moskva som utspelar sig på tv-nyheterna? Ljudmila Ulitskajas hyllade roman är både rolig och vemodig, och träffsäker i sina observationer. En munter begravning speglar komplexa tankar och känslor om liv och död, kärlek och saknad, hemland och exil. Ljudmila Ulitskaja, född 1943 i Moskva, är en av Rysslands största författare. Hon är också kontroversiell på grund av sitt öppna motstånd mot Putins regim. I Sverige har hennes senaste romaner, Det gröna tälten (2016) och Jakobs stege (2017), rosats av såväl kritiker som läsare.

Under sovjettidens statliga antisemitism var det i stort sett omöjligt att skriva om specifikt judiska erfarenheter. När perestrojkan avskaffade censuren dök memoarer och manuskript upp ur skrivbordslådorna och texter som cirkulerat i hemlighet kunde äntligen tryckas. Här presenterar Kristina Rotkirch ett urval texter, främst noveller, med tragik och humor, ilska och insikt, fördomar och förlåtelse. Några noveller är skrivna av rysk-judiska immi­granter i Israel och USA och alla är nya för svenskspråkiga läsare.

Jakobs stege är en rysk familjekrönika som spänner över hundra år. I centrum står Jakov Osetskij, en intellektuell konstälskare född i en judisk Kievfamilj i slutet av 1800-talet, och hans barnbarn Nora, en egensinnig scenograf som tidigt väljer att gå sin egen väg genom livet. De möts bara en gång, på 1950-talet, när Jakov besöker sonen efter en lägervistelse. Det sanna mötet sker först när Nora ärver en korg med hans brev och får läsa KGBs hemliga akter. Samtidigt är det en filosofisk bok om de stora frågorna. Till grund för romanen ligger författarens eget familjearkiv. KRITIKERRÖSTER: »Ulitskaja skriver lika tjocka romaner som de klassiska ryska författarna men där slutar likheterna. Hon är inte intresserad av introspektion eller långa samtal, hon driver flera parallella händelseförlopp framför sig, vill veta och visa hur det går för gestalterna, vilka krokiga vägar ödet tar efterhand kan jag inte stå emot, utan absorberas fullständigt och vill veta hur det går fast jag inte vill att det ska ta slut. Kommer Noras son att klara sig? Kommer farfadern att få kontakt med farmodern innan han dör? Det är så barn läser, som om gestalterna vore levande, verkliga varelser som man kan leka och gräla med.« Ingrid Elam, Dagens Nyheter »En berättelse full av underbara detaljer: om den sovjetiska kollektivlägenhetens pittoreska helvete, om knep och regler för att hantera besvärliga grannar och ett förtryckande samhällssystem.« Kajsa Öberg Lindsten, GöteborgsPosten »Jakobs stege är ett 700 sidors litterärt äventyr. Författarens ambitioner är höga. Hon vill inte bara skriva denna komplexa ryskjudiska familjesaga om hundra år av rysk historia, utan vaska fram det mänskligas väsen, av högt och lågt, djärvt och fegt, grymt och ömt - och kunskapslidelse. Hon lyckas. Jakobs stege är ett mästerverk, på samma gång opretentiöst och djuplodande, med en vördnad för livet och en glimt i ögonvrån.« Ulrika Knutson, Expressen »Även om Ulitskaja är en relativt ny bekantskap hoppas jag att detta blir ett genombrott för en författare som är en värdig arvtagare till de stora ryska berättarna Denna nästan 700-sidiga roman, med personer som under läsningen upphör att vara romanfigurer och blir omhuldade vänner, är med ett ord storartad.« Kaj Schueler, Svenska Dagbladet

Ljudmila Ulitskajan hieno kertomuskokoelma Meidän tsaarimme väkeä jatkaa saumattomasti venäläisen kirjallisuuden pitkän tradition juhlaa. Tarkkanäköinen kirjailija kuvaa elämää kommunalkan keittiössä, kolmannen luokan vaunussa, virastossa ja datsalla. Kirjavat ihmiskohtalot, niin traagiset kuin koomiset, vuorottelevat, ja kertojanäänen lämmin huumori ja älykäs ironia tekevät kirjasta lukuelämyksen.

"Medeja i ee deti" Ljudmily Ulitskoj - odin iz samykh interesnykh opytov postroenija novogo "semejnogo romana". Zdes soshlos vsjo: i neprevzojdennoe umenie avtora rasskazyvat istorii chastnogo cheloveka, i svobodnoe vladenie mifologicheskimi plastami, i aktualnost, i dazhe idejnost. Glavnaja geroinja - bezdetnaja Medeja Sinopli, tezka antichnoj Medei, - tozhe svoego roda bozhestvo dlja vsej bolshoj razvetvlennoj semi. Tolko ona ne ubivaet, a sobiraet, soedinjaet, skleivaet svoej krovju khrupkie vnutrisemejnye svjazi.

Geroj romana "Iskrenne Vash Shurik" - jarkij personazh v galeree portretov Ljudmily Ulitskoj. Zdes, po slovam avtora, "lokalnaja problema vzaimootnoshenij syna i materi, podchinenie cheloveka chuvstvu dolga i svjazannye s etim poteri. Ottenki ljubvi - egoisticheskoj materinskoj, beskorystnoj synovnej, svoego roda intsest na dukhovnom urovne, a takzhe tselaja galereja chuvstv raznoobraznykh zhenschin - odinokikh, neschastnykh, legkomyslennykh, chasto agressivnykh k geroju, kotoryj polon dobrozhelatelnosti i samykh luchshikh namerenij, no nikogo ne mozhet sdelat schastlivym. I dazhe naprotiv".

Jakobs stege är en rysk familjekrönika som spänner över hundra år. I centrum står Jakov Osetskij, en intellektuell konstälskare född i en judisk Kievfamilj i slutet av 1800-talet, och hans barnbarn Nora, en egensinnig scenograf som tidigt väljer att gå sin egen väg genom livet. De möts bara en gång, på 1950-talet, när Jakov besöker sonen efter en lägervistelse. Det sanna mötet sker först när Nora ärver en korg med hans brev och får läsa KGBs hemliga akter. Samtidigt är det en filosofisk bok om de stora frågorna. Till grund för romanen ligger författarens eget familjearkiv. KRITIKERRÖSTER OM »DET GRÖNA TÄLTET« (2015): »En riktig roman, en rysk roman, en riktigt tjock rysk roman! Att öppna Ljudmila Ulitskayas Det gröna tältet känns som julafton.« Björn Gunnarsson, GP »Årets stora läsupplevelse.« Gabi Gleichmann, Expressen

Tre pojkar på en skola i Moskva blir oskiljaktiga vänner. Genom en lärare upptäcker de litteraturen och musiken, men också sanningen om Stalintiden. De växer upp och blir dissidenter. Snart hamnar de i säkerhetspolisens våld och ställs inför ett val. »Det gröna tältet« är historien om den sovjetiska dissidentrörelsen och en klassisk rysk roman om kärlek, svek och stulna liv. »Ljudmila Ulitskaja, den ryska litteraturens grande dame, har med romanen Det gröna tältet framlagt sitt mästerverk.« Frankfurter Allgemeine Zeitung

Puolanjuutalainen Daniel Stein pelastuu täpärästi natsien tuhoamisleiriltä työskentelemällä Gestapon tulkkina. Sodan jälkeen hän kääntyy katolilaiseksi ja hänestä tulee pappi. Hän liittyy karmeliittaveljeskuntaan ja lopulta päätyy emigroitumaan Israeliin. Tämä mahdottomalta tuntuva kuvio, Daniel Steinin elämä ja kohtalo eivät ole mielikuvitusta: Ljudmila Ulitskajan romaani perustuu todelliseen henkilön, Oswald Rufeisen –nimisen munkkiveljen elämään. Innovatiivinen, kiihkeä ja elävä Daniel Stein koostuu sarjasta fiktiivisiä ja todellisia dokumentteja: kirjeitä, päiväkirjaotteita, postikortteja, asiakirjoja. Se liikkuu 30-luvulta nykyaikaan, Itä-Euroopasta Israeliin ja Yhdysvaltoihin. Steinin uskomaton tarina kasvaa kestäväksi rakkauden, humaanisuuden ja suvaitsevaisuuden symboliksi.

Diagnoz "rak" zvuchit kak prigovor. Snachala chelovek ispytyvaet shok: "Ne mozhet byt, chtoby eto sluchilos so inoj, eto nevozmozhno". Potom negodovanie: "Za chto?!" Zatem obidu: "Pochemu ja?1" Vynesennyj doktorom verdikt kazhetsja nespravedlivym. Eto vse ravno chto poluchit nezasluzhennoe nakazanie za nesovershennoe prestuplenie. Po dannym Vsemirnoj organizatsii zdravookhranenija, kazhdyj god ot onkologicheskikh zabolevanij v iire umirajut bolee 7.5 mln. chelovek, chto ravnosilno 20 tysjacham smertej ezhednevno. Eto inogo. No rastet i tsifra pobedivshikh nedug! Vyzhivshikh posle skhvatki s besposchadnyj vragon stanovitsja vse bolshe! Segodnja, po statistike, pochti 20% zabolevshikh izlechivaetsja! I eta tsifra rastet. Ved neditsina stanovitsja vse sovershennej. Sredi schastlivchikov - rossijskie i inostrannye znaienitosti. Mnogie iz nikh ne skryvajut, chto kogda-to im byl postavlen strashnyj diagnoz, potomu chto vyshli iz borby nastojaschimi pobediteljami. Eto takie ljudi, kak Darja Dontsova. Alisa Klejbanova. Aleksandr Bujnov. Emmanuil Vitorgan. Ljudmila Ulitskaja. Robert de Niro, Majkl Duglas. Lora Bush. Kajli Minoug, Bill Klinton i inogie drugie. Ikh primer daet nadezhdu tem. kto staraetsja spravitsja s nedugom sejchas. Schastlivye sluchai izlechenija, privedennye v etoj knige, pokazyvajut: chelovek iozhet byt silnee raka. I tot. kto sejchas nakhoditsja na bolnichnoj kojke, ili tot, kto polozhil v bolnitsu svoego blizkogo, mozhet uverenno skazat sebe: "Eto ne konets sveta! Rak pobedim!"

Tre pojkar på en skola i Moskva blir oskiljaktiga vänner. Genom en lärare upptäcker de litteraturen och musiken, men också sanningen om Stalintiden. De växer upp och blir dissidenter. Snart hamnar de i säkerhetspolisens våld och ställs inför ett val. »Det gröna tältet« är historien om den sovjetiska dissidentrörelsen och en klassisk rysk roman om kärlek, svek och stulna liv. »Ljudmila Ulitskaja, den ryska litteraturens grande dame, har med romanen Detgrönatältet framlagt sitt mästerverk.« Frankfurter Allgemeine Zeitung

Pasternakin kirjeen sanat Salamoville ovat Ljudmila Ulitskajan romaanin motto. Vihreän teltan alla on dissidenttieepos tai muistokirjoitus ajanjaksolle Stalinin kuolemasta Neuvostoliiton viime vaiheisiin, ajalle jolloin osa neuvostokansalaisista hengitti "varastettua ilmaa", haki elämän sisällön klassisesta musiikista ja kielletyistä kirjoista, kulttuuriperinnöstä josta tuli miltei elämän korvike. Tohtori Zivagon tai Anatoli Rybakovin Arbatin lapset -romaanin tapaan kaikkitietävä, 2000-luvulta käsin menneistä ajoista tilittävä kertoja tarjoilee lukijalle tarinoita, joissa romaanin henkilöt esiintyvät eri elämänvaiheissaan. Kerronta siirtyilee ajassa ja seuraa kolmen isättömän moskovalaisen luokkatoveruksen Iljan, Mihan ja Sanjan, sekä poikia joitain vuosia nuorempien tyttöjen Oljan, Tamaran ja Galjan taivalta 1950-luvun kouluvuosista pysähtyneisyyden ajan keski-ikään. Romaanissa eletään arkista, lihallista ja raadollista elämää, jossa ihminen on monella laudalla yhtaikaa seisova hauras pelinappula. Ulitskajalle tyypillinen ihmisen fyysisen tai moraalisen vajavuuden kuvaus läpäisee kerronnan; samizdatin levittäjien ja toisinajattelijoiden heikkoudet limittyvät järjestelmän tukipylväiden heikkouksiin. Kymmenistä traagisista, surkuhupaisista ja absurdeista tarinoista syntyy romaanikudos tarinoiden ja tarinanvälittäjien pelastumisesta, kiinnijäämisestä, väsymättömyydestä, väsymisestä, peräänantamattomuudesta ja luopumisesta.

Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia-kokoelma sisältää alun perin erillisinä ilmestyneet kertomussikermät Tyttöjä ja Lapsuus -49. Laajemman Tyttöjä-sikermän kertomuksissa seurataan episodeja Moskovan keskustan luoteiskulmilla asuvien ja samaa koulua käyvien tyttöjen elämästä 1950-luvun alussa. Taitavan psykologisen kerronnan teemoja ovat muun muassa tyttöyhteisön hierarkia, sisarkateus ja perhesuhteet, heräävä seksuaalisuus ja suhde omaan ruumiiseen, koulukiusaaminen, pioneerijärjestön jäsenten asema, kansallisuuskysymys ja sosiaalinen eriarvoisuus Neuvostoliitossa sekä kaiken taustalla leijuva Stalin-kultti. Lapsuus -49-sikermän suppeammissa kertomuksissa eletään vielä sodan köyhissä ja epävarmoissa jälkitunnelmissa, vaatimattomien pikku ihmeiden maailmassa. Kaikissa sikermän tarinoissa lukijalle näytetään lapsen mielen lisäksi välähdyksiä aikuisten ja lasten suhteista. Teoksen motoksi on valittu Ljudmila Ulitskajan eräässä haastattelussa lausuma ajatus: "Ihmiselämässä on erityisiä herkkyysjaksoja. Ennen kaikkea sellainen on lapsuusaika, jolloin kaikki on suurennettua, voimistunutta ja lisävärien sävyttämää, aivan kuin olisi olemassa jokin toinen väri- ja äänispektri... Lapsen stereoskooppinen näkö toimii yhä: lapsuusmuistoni eivät jätä minua rauhaan."

”Älkää lohdutelko itseänne ajan väärämielisyydellä. Sen moraalinen vääryys ei vielä tee meistä oikeassa olijoita eikä sen epäinhimillisyys riitä tekemään sen kanssa eri mieltä olevista jo sillään ihmisiä.” Boris Pasternak Varlam Šalamoville 9. heinäkuuta 1952. Pasternakin kirjeen sanat Šalamoville ovat Ljudmila Ulitskajan romaanin motto. ”Vihreän teltan alla” on dissidenttieepos tai muistokirjoitus ajanjaksolle Stalinin kuolemasta Neuvostoliiton viime vaiheisiin, ajalle jolloin osa neuvostokansalaisista hengitti ”varastettua ilmaa”, haki elämän sisällön klassisesta musiikista ja kielletyistä kirjoista, kulttuuriperinnöstä josta tuli miltei elämän korvike.

Alik on New Yorkissa asuva venäläinen taiteilija. Hän on ihminen jota rakastavat kaikki, erityisesti naiset - kaikki ovat valmiita menemään vaikka tuleen hänen puolestaan. Mutta nyt Alik on sairas, miltei liikuntakyvytön, ja loppu on väistämättä edessä. Hänen ateljeeasuntoonsa tungeksii ystäviä, jotka haluavat auttaa, helpottaa hänen oloaan, jättää hänelle jäähyväiset. Tässä joukossa tiivistyy venäläisyys käsinkosketeltavaksi, ei vähiten silloin kun televisiosta seurataan elokuun 1991 tapahtumia Moskovassa. Alikin vaimo Nina, hauras kaunotar, ei suostu uskomaan, että kaikki on menetetty. Hän vaatii että Alik ottaa kasteen - silloin rohdotkin tepsivät paremmin. Alik suostuu sillä ehdolla että papin lisäksi myös rabbi tulee keskustelemaan hänen kanssaan. Ninan ja muiden ponnisteluista huolimatta loppu koittaa. Mutta vielä hautajaisissaan Alik yllättää kaikki, ojentaa heille kätensä rajan tuolta puolen... Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset on lämmin ja sydämeenkäyvä romaani siirtolaisista, joita yhdistävät lähdön kokemus ja sadat poikki pannut suhteet. Teos ilmestyi venäjäksi 1999 ja suomeksi ensimmäisen kerran 2002 (Tammi).

Medeia Mendez on kuin Goyan maalauksen henkilö lesken mustissaan. Hän on Krimille asettuneen kreikkalaissukunsa keskushenkilö, suvun, joka on hajaantunut vähitellen ympäri Neuvostoliittoa, mutta kokoontuu uskollisesti kesäisin Medeian talolle Mustanmeren rannalle. Elämää nähnyt ja sitä ymmärtävä lapsettomaksi jäänyt Medeia seuraa sisarustensa lasten, heidän vaihtuvien puolisoidensa, rakastajiensa ja lastensa elämää vuosikymmenestä toiseen, läpi sotien, poliittisten mullistusten, yksityisten kriisien ja yhteiskunnallisten murrosten. Järkkymättömänä ja iättömänä hän vastaanottaa keväisin ja kesäisin jatkuvan vieraiden virran ja tarkkailee sukulaistensa rakkauksia ja romanttisia kiemuroita, pettymyksiä, intohimoja ja riitoja. Viisaan Medeian muistot, perheen kohtalot ja 1900-luvun Venäjän historia peilautuvat komeasti Ulitskajan nyansoidussa, psykologisesti tarkkanäköisessä proosassa.