Maija Hakanen

Työväenliike nousi Pakinkylässä vuoden 1918 tappiosta nopeasti ja edelleen vahvasti punaisena. Monien arjen ongelmien ohella haasteena olivat valkoisen Suomen asettamat rajat, mitä sai sanoa ja tehdä. FT Maija Hakanen tutkii Pakinkylän, nykyisen Pakilan työväenliikkeen julkista ja maanalaista toimintaa vuosina 1919-1944. Miten pyrittiin parantamaan elinoloja, vietettiin arkea ja juhlaa, järjestettiin julkista ja maanalaista toimintaa, selvittiin laman, lapuanliikkeen ja sodan vuosista. Tässä kirjassa kuuluvat vuoden 1918 punikkien ja punaorpojen, työväen yhteisrintaman ja kansanrintaman rakentajien äänet. Helsingin seudun punaisimpiin kuuluneen alueen elämään kuuluivat myös Etsivä keskuspoliisi ja ilmiantajat, vainot ja vankilat.

Paikallishistoria tuo uutta tietoa 1918 tapahtumistaFT Maija Hakanen on koonnut monista eri arkistoista kertomuksen siitä, miten Pakinkylä - nykyinen Helsingin Pakila - oli mukana vuoden 1918 dramaattisissa tapahtumissa. Lokakuun alussa ilmestyvä kirja Pakinkylän Punainen Kaarti tuo paikallishistorian näkökulmasta uutta tietoa työväen vallankumouksesta, sisällissodasta ja sen julmista jälkiselvittelyistä. Pakinkylän työväenyhdistys Salamalla oli keskeinen rooli työväen asian ajamisessa silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Kun taistelu vallasta kärjistyi, työväenyhdistys perusti punakaartin. Sen piiristä muodostettu komppania kuului punaisten parhaisiin ja lähetettiin rintamille eri puolilla maata. Kirjaan sisältyy matrikkeli 284 taisteluissa kaatuneesta tai teloitetusta, vankileireille tai maanpakon joutuneesta ja eräistä muista pakinkyläläisistä punakaartilaisista. Uutta tietoa on löytynyt muun muassa Huopalahden nimismiehen arkistoista, Suomen kommunistisen puolueen Moskovan arkistosta sekä tutkimalla paikallisesta näkökulmasta Kansallisarkiston, Kansan Arkiston, Työväen Arkiston ja Helsingin kaupunginarkiston aineistoja. Kiinnostavaa aineistoa on löytynyt myös kirjeistä.