Maria Forsman

Bibliometriikka ja julkaisujen mittaaminen ovat viime vuosina herättäneet keskustelua tiedetyhteisöissä ja kirjastoissa. Myös media on niistä kiinnostunut, onhan kyse myös kilpailusta ja paremmuudesta. Mutta mitä se bibliometriikka oikein on? Kuka keksi bibliometriikan? Tieteelliset julkaisut ovat tutkimustyön näkyvää tulosta. Kun arvioidaan tutkijan onnistumista ja tutkimuslaitoksen menestymistä, lasketaan tuotettujen julkaisujen määrää ja vertaillaan niiden saamien viittausten muutoksia. Bibliometrisiä analyysejä on käytetty tutkijanpaikkoja jaettaessa, tutkimusrahoitusta suunnattaessa ja yliopistojen keskinäistä paremmuutta tarkastelevia ranking-listoja laadittaessa. Mutta voidaanko tiedettä mitata? Mitä julkaisujen määrät ja niiden saamat viittaukset kertovat? Löytyvätkö kaikki viittaukset jostain? Onko tieteenalojen välillä jotain eroja julkaisemisessa? Bibkiometriikan juuret ulottuvat viime vuosisadan alkupuolelle, jolloin sen teoreettisia perusteita luotiin. Nyt tähyillään tulevaan ja etsitään altmetriikan avulla uusia vaihtoehtoja. Tieteelliset julkaisut edustavat usein jo taaksejäänyttä tutkimusta. Sen rinnalla ollaan kiinnostuneita siitä, mitä tieteessä tapahtuu juuri nyt. Mitä sosiaalinen media kertoo tieteen näkyvyydestä. kenen tutkimusta peukutetaan? Millainen tutkimus saa eniten huomiota tutkijoiden keskuudessa? Entä kansalaisten?" Julkaisutjatieteen mittaaminen” kertoo siitä, mitä onbibliometriikka, mitä ranking -listat kertovat, miten tutkimustaarvioidaanjamillaista on julkaiseminen eri tieteenaloilla. Teoksen oista painosta on päivitetty siten, että esitellään2010-luvun lopullaja2020-luvun alussa tapahtuneita muutoksia. Avointiedejatutkimus sekä datametriikka tuovat tutkimusmetriikkaan uusiaulottuvuuksia. VTTMariaForsmaninteostarjoaavankkaaasiantuntijatietoajamonipuolisianäkemyksiäniinbibliometriikanparissatyöskentelevillekuinaiheestakiinnostuneille.

Kirjastohistorian oppikirjoissa ja historiikeissa kuvataan tavallisesti organisaatioita ja teknisiä muutoksia. Harvemmin on avauduttu siitä, mitä muutokset ovat merkinneet työntekijöiden elämässä ja ammatillisessa roolissa. Tässä kirjassa 43 työvuoden jälkeen eläkkeelle jäänyt Helsingin yliopiston kirjaston johtava tietoasiantuntija kertoo tarinaansa tieteen ja kirjastojen maailmassa. Siinä on varmasti paljon sellaista, minkä muut suurten ikäluokkien kirjastonhoitajat ja yliopistoihmiset tunnistavat omien kokemustensa kautta, mutta myös ainutkertaisia henkilökohtaisia kokemuksia. VTT, johtava tietoasiantuntija Maria Forsman työskenteli kirjasto- ja tietopalvelualalla vuosina 1972-2015. Siitä ajasta suuri osa kului käytännön kirjastotyössä erilaisissa rooleissa. Tutkijana ja opettajana Forsman työskenteli mm. Tampereen yliopistossa ja Åbo Akademissa. Hänen informaatiotutkimuksen alaan kuuluva väitöskirjansa (2005) käsittelee tutkimusverkostoja ja bibliometriikkaa. Kirjastotyö oli 1970-luvulla aivan toisenlaista kuin 2010-luvulla. 50 vuotta sitten kirjastonhoitajat kirjoittivat koneella pahvisia luettelokortteja ja pujottivat niitä laatikoihin. Tiedonhakuja he tekivät pitkälti päättelemällä ja hoksaamalla. Kun järjestelmällistä käyttäjäkoulutusta ei ollut, opastettiin tarvittaessa yksittäisiä ihmisiä kirjaston käyttöön 2010-luvulle tultaessa kirjastonhoitajasta oli kehittynyt tietoasiantuntija, joka laatii tietokantoja ja hakee tietoa internetistä. Hän hämmästyttää tutkijoita tekemällä bibliometrisia analyysejä ja pitää luentoja pienille ryhmille ja suurille luentosaleille. Tietoasiantuntijat ovat tieteentekijöitä, jotka ovat tehneet arkista kirjastotyötä hohdokkaaksi ja näkyväksi. Tässä kirjassa on kaksi pääjaksoa. Ensimmäinen kertoo kirjoittajan työelämän kulusta. Miten järjestelyapulaisesta tuli informaatikko, joka kiinnostui tieteellisistä jatko-opinnoista? Mikä innosti perustamaan kirjastotieteen ja informatiikan alalle tieteellistä seuraa ja lehteä? Kuinka tutkimuksesta kiinnostunut nuori nainen lähti muutamaksi kuukaudeksi Tampereen yliopistoon hoitamaan assistentuurin sijaisuutta ja huomasi monien vaiheiden jälkeen viettäneensä siellä erilaisissa tehtävissä yli 20 vuotta? Millainen oli paluu tieteestä käytännön työhön? Entä miltä tuntui, kun sai monien käytännön työvuosien jälkeen yli 50-vuotiaana mahdollisuuden tehdä väitöskirjan? Ja millainen oli paluu juurille, Helsingin yliopistoon ja muutoksen tilassa elävään kirjastoon? Toiseen jaksoon on koottu työelämän varrelta joitakin punaisia lankoja ja langanpätkiä, jotka jälkeenpäin katsottuna näyttävät loogisilta ja harkituilta. Näitä lankoja ovat venäjän kielen taito ja mitä kaikkea se vuosien varrella on tarjonnut. Toinen vahva punainen lanka on bibliografioiden eli julkaisuluetteloiden merkityksen ymmärtäminen tutkimuskohteena ja bibliometriikkaan eli siihen liittyvään tutkimusmenetelminen kokonaisuuteen perehtyminen ja käyttäminen. Muut langat liittyvät opettamiseen ja tieteellisten kirjastojen visiointiin. Lopuksi kirjoittaja kuvaa sitä, millaista oli tulla valituksi Vuoden Tieteentekijäksi 2013. Kirja on kirjoitettu kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville ja erityisesti niille, joita kiinnostaa se, mitä tieteellisissä kirjastoissa ja kirjastotieteessä tapahtui 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Nuo muutokset ovat vahvasti kytköksissä suomalaisen yhteiskunnan muuttumiseen. Kirja on yhden alalla toimineen tarina, josta yliopistomaailmassa tuolloin työskennelleet saman sukupolven edustajat saattavat löytää jotain tuttua. Se avaa näkymiä kirjastojen ja yliopistojen arkipäivään myös niille, joille tuo maailma on vieraampi.