Marianna Kurtto

Röyhkeän hauska monologiromaani ihmisen lannistumattomasta tarpeesta toistaa itseään. Öykkäri on mies, jonka kaikki tuntevat. Mutta tunteeko öykkäri itsensä? Sen selvittääkseen hänen on kerrattava tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet häneen herkimpinä nuoruuden vuosina. Isän salamarakastumista seurannut muutto taiteilijataloon ja kahden erilaisen uusperheen muodostuminen toistuvat miehen kerronnassa. Mutta myös sisarrakkaus, läheisyys, pettymykset ja tarve tulla hyväksytyksi. Teos hurmaa lukijan runsaudellaan. Öykkäri on raivostuttava, viihdyttävä, hurmaava ja törkeä - ja silti empatia kertojaa kohtaan herää tuon tuosta, sillä onhan jokainen meistä pohjimmiltaan ymmärrystä etsivä öykkäri.

Häikäisevä runoteos kaipauksesta ja vapaudesta, kyvystä lentää halki ajan. Syväjäädytetty tikli herätetään lähitulevaisuudessa uudelleen eloon. Lintu on nimeltään Ellen, ja runoissa kuullaan hänen ääntään. Lisäksi toisessa ajassa tai paikassa puhuu linnun isäntä, kuten Ellen häntä itse kutsuu. Isännän ja Ellenin välillä on vahva side, mutta myös tulevaisuuden voimakas pauhu, menetyksen ja omistamisen hallitsematon liike. Runot tutkivat kirkkaasti ja upeasti, mitä on vapaus ja ajallisuus, mitä ikuisen elämän tavoittelu meistä kertoo. Ellenin puhe lävistää ajan, paikan ja surun voimalla, joka tuo tulevan tähän päivään, kaivatun vielä kerran käsin kosketeltavaksi.

Leppäkertun siivet lyövät kahdeksankymmentäviisi kertaa sekunnissa. Uskotko että sellaista konetta on helppo rakentaa? Leppäkerttujen pilvi täyttää taivaan verenpunaisella, ja pian hyönteisiä on kadut ja kodit täynnä. Yllättävä luonnonilmiö sekoittaa kokonaisen maan ja sysää sen tuhon partaalle. Seitsemännessä pisteessä seurataan perhettä, jonka erilleen ajautuneet jäsenet yrittävät selvitä leppäkerttusateen aiheuttamasta katastrofista kukin tavallaan. Samaan aikaan kaukaisella taigalla erakko maalaa pisteitä punaisten hyönteisten panssareihin. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja mikä on erakon osuus tapahtumiin? Kurtto käsittelee kielellisesti mestarillisessa romaanissaan perhe-elämän ristiriitoja, kasvukipuja ja sisarkateutta. Marianna Kurton edellinen romaani Tristania (WSOY, 2017) valittiin Suomen ehdokkaaksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Parusteluissaan raati totesi: "Koko ajan romaania kannattaa kekseliäisiin vertauksiin ja metaforiin taipuva kieli, mikä tuo teokseen lyyristä lisäarvoa."

Hykerryttävän viihdyttävä romaani ihmissuhteista, rakkauden etsimisestä ja kaupunkilaiselämästä. Näytelmäkirjailija Anniina istuu päivät kahvilassa tarkkaillen ihmisiä ja keräten materiaalia näytelmiinsä. Kun ristikkoa raapustava mies kutsuu Anniinan pöytäänsä, on alusta asti selvää, ettei kyseessä ole mikään luppakorvainen tyhjännauraja. Mahdoton mies vetää puoleensa mutta tekee katoamistemppuja, ja kaiken kukkuraksi Anniinan oven taakse ilmestyy entinen rakkaus anteeksipyyntöineen. Teatterin takahuoneesta, radanvarren lähiöstä ja Tallinnan-laivalta voi löytää romantiikkaa, mutta piileskeleekö rakkaus lopulta siellä, minne viimeiseksi katseensa tajuaa kääntää?

Romaani 264 asukkaan tulivuorisaaresta keskellä Atlantin valtamertaLarsilla on Englannissa uusi rakkaus, nuori ja huoleton kukkakaupan myyjä Yvonne. Lars kärsii kuitenkin syyllisyydestä ja kaipaa kotiaan, meren kohinaa ja Tristanin mustaa hiekkaa, jolla hänen pieni poikansa ehkä nytkin seisoo ja odottaa horisontista ilmestyvää pistettä. Vuonna 1961 Lars näkee uutisen sanomalehdessä: Tristanin tulivuori on purkautunut. Tristania on kertomus liian pienistä ja liian suurista välimatkoista ja siitä, miten jokin vetää ihmistä aina takaisin juurilleen. Romaanikääntäjänä ja runoilijana ansioitunut Marianna Kurtto (s. 1980) vakuuttaa ensimmäisellä romaanillaan.