Marja Kerola

”Olin lapsuudenkodissani ja siellä oli ruumis. En tiennyt kuka hän oli, mutta minun piti olla hänen vieressään, eli pitää ruumiinvalvojaisia. Ruumis alkoi liikkua ja otti suustaan tosi likaiset tekohampaat ja ojensi ne minulle.” Marja Kerolan neljäs kirja sisältää vauhdikkaita nostoja, lentoja, hajuja ja tuoksuja, jotka tapahtuvat unessa. Niillä on yhteys tähän maailmaan uskomattomalla tavalla. Hän tajuaa, ettei öisiä seikkailuja tarvitse pelätä, vaan ottaa niiden viestit opiksi ja ymmärrykseksi. Aikaisempia julkaisuja:Runo päivässä Ihminen maailman laidalla 2011Oulun kunnallisvirkailijoista JYTY Oulu ry:ksi 1921-2011 2011 toimittajaKäsi kädessä kuvateos Oulun sosiaali- ja terveystoimen kehityksestämm. historiikki 2006Hyvän hääpäivän muistan Elämänmittainen oppisopimus 2012Erään arkistonhoitajan testamentti eli arkipäivän tiedonsiirtoa 2014Elämänsota eli karjalaispojan matka elämän voimakentässä 2016 toimittanut Marja KerolaKiitos kun tulitte käymään 2019

Mederitillä on ollut kaksi vahvaa miestä. Hän menetti murrosiässä oman isänsä, jonka vahvuutta hän haki Olevista ja Jacobista. Hän ei silloin tiennyt, ettei se voi onnistua. Olev sortui viinaan ja Jacob sairastui muistisairauteen. Mederit etsi turvaa ja löysi sen henkisyydestä, unista ja meditoinnista. Äidiltään hän sai perinnöksi rukoilemisen taidon. Vaikeita asioita kohdatessaan hän hiljentyi ja lähetti toiveensa ylös. Hoivakodissa olevan Jacobin hyvinvointi oli Mederitille tärkeä. Etsiessään turvaa puolisoistaan hän huomasi, että vahvuus on löydettävä itsestä. Jacobin siirtyminen oli kaunis. Mederitin mieli heräsi kiitokseen.

Kaukon elämä on täyttä sotaa, vaikka vihollinen on mitä erilaisimmissa muodoissa. Hän on selviytynyt ampumayrityksistä, tappouhkauksista, onnettomuuksista ja vaikeista sairauksista mm. ruumiistairtautumisen avulla. Perheen lähdettyä Karjalasta sotaa pakoon Kauko on kokenut vaikean evakkomatkan. Elämisenpaikkaa etsien paljastui monia kummallisia asioita ja siinä vierähti kolmekymmentä vuotta.

Asiakirjojen arkistoinnin luulisi olevan helposti ymmärrettävä asia. Virkamiehet kunnissa hoitavat lakisääteisiä tehtäviä. Niistä tulee jäädä laillinen asiakirja, josta voidaan tarkistaa asian oikeellisuus niin asiakkaan, virkamiehen kuin viranomaisen osalta. Näin ei kuitenkaan ole Mirjan hoitamassa yksikössä. Mirja joutuu ottamaan suuremman vastuun, kuin hänelle annettu virka vaatii. Yritys oman äänen saamisesta kuuluville ja vastuun siirtämisestä esimiehille on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. ”Kuntatyönantaja on kasvoton”, toteaa Mirja yrittäessään saada arkistotyölleen ymmärrystä. Jos viraston johto olisi tehtäviensä tasalla, se tukisi paremmin yksin kamppailevaa, ammattinsa osaavaa vastuuhenkilöä. Mirja ei kuitenkaan ole luovuttaja, kun asiat vaativat tekoja. Tämä kirja kertoo todellisesta elämästä ja pienestä ihmisestä lakisääteisen tehtävän edessä. Mirjan kaltaisia arkipäivän sankareita löytyy lähes jokaisesta työpaikasta. He tekevät työtä voimiaan säästämättä ja näkevät oman roolinsa yhtenä lenkkinä suuressa ketjussa, jolla on merkitystä laajemmassakin yhteisössä.

Maisa saa hääpäivänään Jussilta sähkeen, jossa lukee: Hyvän hääpäivän muistan. Se on viimeinen viesti häneltä. Jussi on alkoholisti ja hänen rinnallaan Maisa kokee suurta turvattomuutta ja epätoivoa tulevasta. Hän lähtee opiskelemaan keski-iässä. Se antaa uutta uskoa maahan painetulle itsetunnolle. Hän joutuu käymään läpi elämän suuria kysymyksiä unien peilatessa todellisuutta. Anopin ja miniän suhde luo lisäjännitettä sukupolvien väliseen kanssakäymiseen. Tarina ajoittuu muutamille vuosille 1990-luvulla ja on koottu päiväkirjamerkinnöistä. Yksin jäätyään Maisa joutuu taistelemaan pieniä ja suuria vastoinkäymisiä vastaan vain todetakseen, että voittamalla ne elämän ja kuoleman pelko väistyy. Kirja on hieno, vaikuttava kokonaisuus. Se on kehityskertomus luopumisesta ja itsensä löytämisestä. Kieli on eloisaa ja koskettavaa, kerronta silti tiivistä. Ensimmäiseltä sivulta alkaen tarina ottaa lukijan valtaansa.