Marjaliisa Hentilä

Kaarlo Juho ja Ester Ståhlberg olivat Suomen tasavallan ensimmäinen presidenttipari vuosina 1919-1925. Ståhlbergit olivat uranuurtajia, sillä tasavalta oli valtiomuotona uusi. Euroopassa eikä juuri muuallakaan ollut montaa sellaista maata, jonka valtionpäämies olisi ollut vaaleilla valittu presidentti. Presidenttien puolisoita ei ole tavallisesti käsitelty presidentti-instituutioon kuuluvina vaikuttajina. Tasavallan ensimmäiset on kaksoiselämäkerta, joka kertoo millä tavalla Ståhlbergit rakensivat Suomeen presidentti-instituutiota ja miten he tekivät sitä yhdessä ja suunnitelmallisesti.

Oikeusvaltion puolustaminen oli Ståhlbergien elämäntehtäväK. J. Ståhlbergin presidenttikaudella vahvistunut parlamentaarinen demokratia joutui 1930-luvun alun lapua-laiskriisissä vakavaan vaaraan. Suomea uhkasi pahimmassa tapauksessa itäeurooppalaistyyppinen diktatuuri. Ståhlberg katsoi, että hänen oli ryhdyttävä puolustamaan oikeusvaltiota. Hän piti asiaa niin tärkeänä, että luopui aiemmin antamastaan lupauksesta ja palasi eduskuntaan vuonna 1930 ja asettui ehdokkaaksi seuraavan vuoden presidentinvaaleihin. Lapualaiset vastasivat Ståhlbergin paluuseen syytämällä hänelle tappouhkauksia. He kannustivat lehdissään uskollisimpia kannattajiaan jopa murhaamaan hänet. Kaikesta huolimatta Ståhlbergit luottivat siihen, että Suomen kansan suuri enemmistö oli kiinnittynyt eduskuntauudistukseen ja tasavaltaiseen hallitusmuotoon niin lujasti, että diktatuurin reaaliset toteuttamismahdollisuudet olivat rajalliset. Oikeusvaltioperiaatetta on viime aikoina kyseenalaistettu jopa -monissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin lapualaiskriisistä tuttuja teemoja on noussut Suomessakin julkiseen keskusteluun. Ståhlbergit opettivat meille, että oikeusvaltion puolustaminen on demokratiassa alituisesti ajankohtainen tehtävä.

Saksalaisen Itämeren divisioonan maihinnousu huhtikuussa 1918 punaisten selustaan auttoi valkoisia voittoon sisällissodassa. Taisteluiden tauottua toukokuun alussa saksalaiset, yli 10 000 miestä, jäivät Suomeen yli puoleksi vuodeksi. Sotilaallisen avun myötä ja sen hintana Suomen valkoinen hallitus luovutti kohtalonsa ehdoitta Saksan keisarikunnan käsiin. Kesällä 1918 käytiin neuvotteluja Suomen ja Saksan sotilasliitosta, joka toteutuessaan olisi merkinnyt Suomen armeijan joutumista Saksan yleisesikunnan täydelliseen käskyvaltaan. Saksan kanssa solmitut kauppasopimukset takasivat rajoittamattoman nautintaoikeuden Suomen luonnonvaroihin ja ulkomaankauppaan. Suomesta oli tulossa Saksan siirtomaa. Lokakuussa suomalaiset valitsivat kuninkaakseen saksalaisen prinssin, jonka tarkoitus oli lujittaa aseveljeys verisitein. Suomeen muodostui intomielinen saksalaisuussuuntaus, jota kulttuurieliitti edusti vahvimmin. Mutta aseveljen läsnäolo näkyi myös kansan parissa, sen arjessa ja juhlassa. Marjaliisa ja Seppo Hentilän historiateos keskittyy vähän tutkittuun saksalaiseen Suomeen. Saksan ”avulta” Suomi pelastui keisarikunnan romahtaessa, mutta kiitollisuus ensimmäisiä aseveljiä kohtaan kantoi jatkumona vuoteen 1941, kun aseveljet saapuivat uudelleen Suomeen.

Matti Paasivuori oli ensimmäinen työläistaustainen ammattipoliitikko. Hän tuli köyhistä oloista Ilmajoelta ja nousi ilman minkäänlaista koulutusta Suomen työväenliikkeen johtoon ja poliittiseen eliittiin, kansanedustajaksi ja ministeriksi. Hän oli tunnettu agitaattori ja puhuja mutta myös työelämän ja poliittisten ristiriitojen sovittelija. Paasivuori jäi vuonna 1918 vallankumouksen ja sisällissodan ulkopuolelle, ja vain hänet hyväksyttiin työväestön edustajaksi, kun eduskunta toukokuussa 1918 kokoontui. Hän puhui voimakkaasti ihmis- ja kansalaisoikeuksien rikkomista vastaan - ja vastusti jyrkästi Suomen muuttamista kuningaskunnaksi. Matti Paasivuori vaikutti maatalousvaltaisen ja vanhoillisen Suomen yhteiskuntarakenteiden muutokseen. Hän oli kahdeksan tunnin työpäivän, sosiaaliturvan ja työsuojelun esitaistelija, joka edisti toiminnallaan työväenliikkeen kehittymistä yhteistyökykyiseksi ja varteenotettavaksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi.