Marjo Katriina Saarinen

Matka toiseen maahan on varovaisen toiveikas. Romaanin kertoja lähtee Latviaan kirjoittaakseen ja etsiäkseen isomummunsa historiaa, omia juuriaan. Kumpikaan ei tunnu sujuvan. Sanat ovat kadoksissa kaikilla kielillä, isoäidistä ei löydy jälkiä. On kuin oma sukuhistoria olisi musta aukko; puhelimen päässä muistisairas isä unohtaa vauhdilla oman ja yhteisen menneisyyden. Jotain tehdäkseen kertoja luo suhteen jo menomatkalla tapaamiinsa Magdaan ja Andreen, joiden työ, puhe ja vartalot sekoittuvat kertojan mielessä niin Suomen, Latvian kuin koko Euroopan historiaan. Onko heistä yhdenkään taide muuta kuin lohtua turtumusta vastaan, onko rakastuminen pelkkä pakopaikka historiattomuuden edessä?

Anna, Benjamin, Cecilia, Daniel, ABCD, heräävät melko tavalliseen päivään. Yhdellä on aamurituaalinsa, toisen lähiomainen on kissa, jokaisen sisuskaluja kalvaa menetys tai odotus. Toisistaan tietämättä heillä on hyvin tärkeää asiaa toiseen kaupunkiin. Synkät pilvet kerääntyvät taivaanrantaan, tietenkin.Miten niin tietenkin? Hahmojen liikkeitä tarkkailee ja ehkä ohjaileekin kertoja, josta on vaikea sanoa, mikä hän on, mitä tietää, onko hän kenttätyömatkalla vai taivaasta laskeutunut. Varmaa on, että hänellä on ristiriitainen suhde kieleen: hän ei ole äidinkieleltään suomenkielinen, vaikka käyttää välinettään taidokkaasti. Hän tarkistaa jatkuvasti monien tuttuja ja tuntemattomia termejä eri lähteistä, ja kommentoipa niitäkin, paljastaen itsestään ehkä enemmän kuin haluaisikaan.Kaikki päivän tunnit on briljantti yhdenpäivänromaani, jossa kysymykset elämänvalinnoista, niihin tarkertumisesta, identiteetistä ja kasvoista muuttuvat täysin konkreettisiksi. Hulvaton kertoja yrittää saada henkilöitään mahtumaan yhtälöihinsä, mutta kun katseen kääntää hetkeksi, yksi hetki ja salamanisku, ja kuviot ovat taas vinossa.