Markku Kokkola

Runotrilogian itsenäinen kolmas osa Ja linnaksi lumi murtaa jään, jatkaa Kemin tarinaa vuosina 1970-1989. Kemi täyttää 120 vuotta.Taaksepäin tarkasteltuna aika ei ole paljon muuttunut, vaikka kaikki on muuttunut. Suomalaisia houkutellaan vierastyöläisiksi muualle rakentamaan hyvinvointia. Yleisradiossa puhaltaa ristiveto ja maailmassa käydään sotia, kapinoidaan ja kahakoidaan, maanjäristykset tuhoavat maita ja ihmisiä.Suomen tavoitteena on rauhan rakentaminen ja selkkauksista pidättäytyminen. Kansainvälistymiselle avataan ovia, jotkut vapaus ja halpa viina villitsevät niin, että naapurimaan putkat tulevat tutuiksi ja kotiin palataan päät ajeltuina.Kemiin saadaan liikennevalot, kulttuurikeskus rakennetaan, kilpailuja järjestetään ja lohisoppaa syödään. Kemiläiset ovat yksilöitä ja toimijoita. Jokainen päivä, jokainen askare, ilo ja suru on liitettävissä yhteiseen kokonaisuuteen. Jossakin kaupunginosassa vesi haetaan vesipostista, mutta kehitys kehittyy.Kirjailijan tehtävänä on historian sanoittaminen, yksilön kiinnittäminen paikkaan ja aikaan. Kemi elää ihmisissään ja ihmisistään silloinkin, kun aika on heidät jättänyt. Menneet eletyt hetket tulevat tutuiksi ja muuttuvat todeksi.

Runotrilogian itsenäinen toinen osa Ja katolla paistaa meri jatkaa Kemin ja kemiläisyyden historiaa vuodesta 1931, johon ensimmäinen osa päättyi.Maailmalla myrskyää ja kuohut yltävät myös Kemiin. Runojen kemiläiset eivät ole nimeämätöntä massaa. Joskus he tarvitsevat laamapaitoja ja vahvoja housuja ja jonakin päivänä he protestoivat ja perustavat suojeluskuntia, työväenyhdistyksiä, teatterin ja ammattikoulun. Kemissä rakennetaan ja Kemiä rakennetaan.Maailman muutosten virrassa Kemissä tapahtuu koko ajan sekä samaa että omaa. Kun ihminen elää, hän elää juuri nyt. Kun hän lakkaa olemasta, hän on historiaa, joka on aina tulevan perusta. Runous tuo historian lukijan viereen ja mieleen. On vain tartuttava kirjaan ja antaa ihmisten viedä.Ja katolla paistaa meri on Markku Kokkolan kahdeksas runokokoelma.Kaupungin ja kaupunkilaisten tarina jatkuu trilogian kolmannessa kokoelmassa Ja linnaksi lumi murtaa jään, joka ilmestyy tuonnempana

Runokokoelma Ja karttaa vaikka etsisin kertoo kaupungin historiasta, synnystä, maisemasta, elosta ja ihmisistä. Tämä kaikki alkaa 1800 vuotta ennen Kemin perustamista eli vuonna 69 jaa. Kokoelma päättyy suureen alueliitokseen ja kaupungin ensimmäisen kaupunginjohtajan valintaan.Voisi kuvitella, että tehtävä on mahdoton! Kirjailija yhdistää tavat, tapahtumat, asukkaat ja luonnon kiinteäksi sommitelmaksi. Ajankulku ja historia lähestyvät lukijaa elettyinä hetkinä siten, että niitä ei pääse tarkastelemaan etäältä, vaan ne kokee tuttuina ja totena. Näistä aineksista on jokaisen ajan ihminen koottu. Runot sanoittavat perimäämme, joka pysyy sukupolvelta toiselle: tästä lähdimme ja täältä olemme. Historia on tässä, koko ajan.Ja karttaa vaikka etsisin on Markku Kokkolan seitsemäs runokokoelma.

Kiitetyn runoilijan kolmas kokoelma.

Musta tuntuu - ja valkea on Markku Kokkolan kuudes runokokoelma. Kirjailija on paneutunut eri uskontojen käsityksiin kuolemasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Hän on asettunut kunkin runon minän asemaan.Uskontonsa opetusten mukaan kuoleva on varma, mitä viimeisen hengenvedon jälkeen tapahtuu. Kaikissa tapauksissa kuolema on sama, mutta sen herättämät ajatukset, odotukset, pelot ja toiveet riippuvat opitusta ja omaksutusta. Myös uskonnoton ihminen tietää olevansa rajalla, jonka toisella puolella on...Kokoelman merkitys on siinä, että se ei osoita yhtä uskontoa toista paremmaksi tai oikeammaksi, vaan korostaa kunkin ihmisen varmuutta omasta kuoleman jälkeisestä tulevaisuudestaan. Uskonnot pyrkivät määrittämään hyvän elämän säännöt. Kun ihminen on elänyt elämänsä määräysten mukaan, häntä odottaa luvattu uusi elämä.Kokkolan runojen taika on siinä, että aiheestaan huolimatta ne saavat lukijan ajattelemaan elämää enemmän kuin kuolemaa.

Markku Kokkolan runot kokoelmassa Marina Takalon katu 3 alkavat paikasta, talosta, huoneista. Runoja ja ajatuksia innoittavat maalaukset, kirjat, tunnelma, henki ja henkilöt. Sanat syntyvät ja viipyvät paikassa ja jatkuvat rakennuksen ulkopuolelle. Ihmiset ja tapahtumat, aiemmin luettu ja kirjoitettu nivoutuvat yhteen. Lopulta lukija yhdistää runot kokemaansa ja saa näin runon valmiiksi.