Markku P Salo

Yläkerran jäbäKirja kuvaa koskettavasti yläkerran jäbää, iän mukana tulevia sairauksia , yksinäisyyttä. Pohjimmiltaan elämä on aina samaa. Tv-ohjelmatkin ovat tyhjänpäiväisiä, mitä ei viitsi edes katsoa. Yksin olemisessa on hyvätkin puolensa, olla sinut itsensä ja mielipiteittensä kanssa, kokea nautintoa kirjoittamisesta ja kertoa yksinkertaisesta elämästä kuten Jörn Donnerkin kertoi vanhoina päivinään. Hän sanoi tarvitsevansa vain saunan, parit kalsarit ja lisäksi vähän viiniä ja tupakkaa. Kerronta on tajunnanvirtaa menneestä, tästä päivästä ja tulevasta. Kirja kertoo myös kaveruudesta, kuvaa samanikäisten miesten elämäntarinoita, mitkä ovat keskenään samanlaisia, mutta kuitenkin aivan erilaisia. Kaveruudella on merkitystä jaksamiselle. Se antaa energiaa. Sitten alkaa koronakevät, mikä aiheuttaa eristäytymistä ja etääntymistä muista ihmisistä, jopa herraseuran kavereista. Lintujen ja muiden havaintojen tärkeys korostuvat." Naakkaparvi pyörähtelee vielä mustempana parvena kuin varikset. Yleensä silloin kuin taivas on epävakaa, on hämärää, käy tuuli tai ilma on muuttumassa sateiseksi. Pulut viihtyvät omassa seurassaan hiukan etäämpänä. Heillä on oma paikkansa. Nekin liikkuvat joukolla. Niillä ei ole vihollisia. Sitten on yksinäisiä päiviä, jolloin ei näy linnunlintua." Jäbän kirjoittaja on runoilija romantikko, jolla on sana hallussa ja oletan, että hän on kirjoittamalla saavuttanut kaikesta huolimatta vapauden tunteen ja lopputulos on hyvin koskettava. On heinäkuu. Istun tuolissani parvekkeella. Kuuntelen. Katselen. Ihmettelen. Luonto puhuu. Valkoiset,harmaat ja tummat pilvet keskustelevat keskenään. Sataa. Salamoi. Väliin pilkahtaa aurinko, se saa virtaavanveden välkkymään. Haluisin pilvien tuolle puolen. Mielenvapautta. Kirkkaita ajatuksia. Rauhaa. Sinne missä paistaa ainainenaurinko. Missä on kirkkaat kalavedet, hiekkaisetrannat ja syvän vihreät nurmet. Odota en elämältä enää mitään. En ikävöi. En kadu. Joskus muistelen. Tiedän, että syksy saapuu. Pimeys. Lumi ja jää. Toivon unen lämpöisen, johon uinahtaa. Rakastinko? Jos, niin en enää muista. Luonto on armelias. Maa jo routii, pian saa peitteen valkoisen. Kunnes tulee uusi kevät, uusi rakkaus, kalavedet ja heinäkuu. Ja jälleen kaikki viheröi..

Pienimuotoisen trilogian koskettava päätösosa. Niin kuin itse lupaa, ehdottomasti parasta Markku P. Saloa. Tämä kirja on avain aiempaan tuotantoon. Hän tekee mielenkiintoisia havaintoja omasta kirjailijatyöstään. Aiemmista avioliitoistaan. Ihmissuhteista. Elämästään uudessa maassa. Pärnun sydämestä. Alkavasta vanhuudesta. Ja tietysti kirjoittamisesta. Nautittavaa kerrontaa. Kuulasta ja kaunista. Suosittelen. Psykologi, kirjailija Steffan Holm. En pidä saunaa erikoisen kuumana,nautin hyväilevästä lämmön tunteesta. Istun ääneti, ehkä huokaan, ehkä en,asioiden ja ajatuksien hautomiseen on kiusallisen paljon aikaa. Äänettömyys huutaa, enteilee sanomisen pakkoa,on tarvetta puhua, päästän ajatukseni lentoon. Kiukaan kovat kivet luovat ymmärtävää lämpöä. Ikkunoista näkyy alati vaihtuva, mutta paikallaan pysyvä maisema - täydellisyys. Tunnen kiitollisuutta saunaa kohtaan. Kenen muun kanssa keskustelisin tunnetiloista? M. P. S.

Leskeksi jäätyään vanheneva mies, jättää taakseen kaiken, yrittää unohtaa ja jatkaa elämää Pärnussa. Muutto, sopeutuminen uuteen kulttuurin luo omat haasteensa. Hyvin mielenkiintoista luettavaa vaikka samaa harkitseville.

Se yrittää olla kertomus rakkaudesta, on upeaa luettavaa ja monelle syvältä koskettavan lohdullinen ja kuvaus siitä, miten kipeä, ahdistava, elämän suistava ja pohjaton kokemus rakkaan ihmisen menetys voi olla ja erityiseksi sen tekee se, että kirjoittaja on mies, joka syvällisesti pohtii tunteitaan ja elämää yleensäkin. Teksti voi olla myös kateutta herättävä, sillä niin selvästi kaikesta elämän raadollisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta tulee esiin se, miten rakastetuksi tulemisen ja rakastamisen kaipuu ja syvä yhteys voi kahden ihmisen välillä vallita. Sitä vailla moni elää parisuhteissaan ilman sairauden varjoakin. Kannattaa lukea, ajatuksia herättävää syvällistä proosaa...