Marko Tiainen

Sarjakuva kertoo Sammatuksen kylässä 1944 käydystä taistelusta, jossa suomalaiset tuhosivat 26 panssarivaunua, joista tuleva Mannarheim-ristin ritari Toivo Ilomäki 16,

”Duoda duoda, vai daposda duomiddu. Sehän on erinomainen ansiolueddelo, juuri ammaddimiehiä sodassa darvidaankin.” Jääkärieverstiluutnantti ja suojeluskuntaupseeri Nikke Pärmi (1887–1957) oli yksi legendaarisimpia ja värikkäimpiä rintakomentajia jatkosodan aikana. Pärmi, joka oli itsekin istunut nuorena miehenä vankilassa taposta tuomittuna, sai jatkosodan alussa komentoonsa vankipataljoonan, Erillinen pataljoona 21:n. Pataljoonan miehistö koottiin sotilasrikoksista tuomituista sotilaista, kriminaalivangeista ja turvasäilöön otetuista äärivasemmistolaisista ns. ”ryömäläisistä”. Aliupseerit ja upseerit koottiin kahdesta sotapoliisikomppaniasta. Lyhyen koulutuksen jälkeen pataljoona lähetettiin rintamalle ja etulinjaan. Alkuvaikeuksien jälkeen ja kun epäluettavista ryömäläisistä oli päästy eroon, pataljoona osoittautui iskukykyiseksi joukko-osastoksi, jota heitettiin paikkoihin mistä muut eivät päässeet läpi. Erillinen pataljoona 21 osallistui syksyn 1941 rajuihin ja verisiin taisteluihin Itä-Karjalassa Karhumäen suunnassa, täydennystä miehistötappioihin saatiin vankiloista. Erillinen pataljoona 21 tunnettiin nimellä Musta nuoli ja vihollinen kutsui miehiä Pärmin piruiksi. Sarjakuvassa seurataan Pärmin komentaman pataljoonan vaiheita.

Mannerheim-linjan murruttua helmikuun puolivälissä suomalaisjoukot vetäytyivät väliasemaan Länsi-Kannaksella. Puna-armeijan joukot etenivät voitonhuumassa kohti Viipuria rautatien ja maantien suunnassa. Viipurin edustalla väliasema kulki Näykkijärven kautta, jonka vieressä kulkivat myös rautatie ja maantie kaupunkiin. Helmikuun 18. päivä neuvostojoukot saapuivat Näykkijärven asemien edustalle ja seuraavana aamuna ne aloittivat moukaroimaan tykeillä suomaisten asemia. Kiivaasta vastarinnasta huolimatta neuvostojoukkojen etenemisestä ei saatu pysäytettyä. 23. divisioonan komentaja eversti Woldemar Oinonen sai tehtäväkseen lyödä Näykkijärven pohjoispuolelle ja Honkaniemen seisakkeelle edennyt vihollinen. Hyökkäyksen toteutus annettiin kapteeni Ilmari Kunnaksen Jääkäripataljoona 3:lle ja luutnantti Oiva Heinosen 4. panssarikomppanialle. Vastahyökkäys käynnistyi varhain aamulla 26. helmikuuta ja se oli talvisodan ensimmäinen ja ainoa panssaritaistelu.

Kannas 1939 Talvisodan toinen taistelupäivä, Karjalan kannaksella Uudenkirkon alueella, oli kohtalokas päivä luutnantti Jorma Gallen-Kallelalle. Suomen kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallelan poika oli ensimmäisiä upseereita, joka kaatui talvisodassa. Hän pelasti tulevan kenraali Adolf Ehrnroothin hengen, mutta sai itse surmansa. Syväri 1941 Mikä johti kahden suomalaisen sotilaan teloitukseen Syvärillä joulukuussa 1941? Väinö Linnan romaanin ”Tuntematon sotilas” teloituskohtaus pohjautui todelliseen tapahtumaan. Kaksi kirjailijan naapurirykmentin miestä kieltäytyi jatkamasta taistelua, ja pikaoikeudenkäynnin langettama tuomio oli armoton. Taiteilija ja sotahistorian harrastaja Marko Tiainen on käsikirjoittanut ja kuvittanut kaksi traagista, tositapahtumiin perustuvaa sotatarinaa yhteen sarjakuva-albumiin. Häneltä on aikaisemmin julkaistu 11 sota-aiheista sarjakuva-albumia

30.11.1939 Laatokan Karjala. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta. Laatokan Karjalassa hyökkäävien neuvostojoukkojen tehtävä oli tuhota siellä taistelevat suomalaisjoukot ja hyökätä Kannaksella taistelevien suomalaisjoukkojen selustaan. Neuvostojoukot saivat jo sodan ensi päivästä lähtien huomata, että Suomeen ei ole ilomarssilla tulemista. Tämä tarina kertoo suomalaisen kiväärijoukkueen taisteluista Laatokan Karjalan jylhissä maisemissa, taisteluissa ei armoa pyydetty eikä annettu. Taiteilija ja sotahistorian harrastaja Marko Tiainen kuvaa elävästi sarjakuvassaan talvisodan taisteluita.

Maaliskuu 1940. Laatokan pohjoispuolella oli taisteltu pari kuukautta, suomalaisjoukot olivat pysäyttäneet Puna-armeijan etenemisen alueella ja saartaneet sen eri yksiköitä motteihin. Motteja syntyi yli kymmenen ja suomalaiset alkoivat tuhota niitä. Suurinta, Kitilän suurmottia, jossa oli 15 000 neuvostosotilasta, ei saatu nujerrettua. Neuvostojoukot huolsivat mottia Laatokan jäätien kautta. Suomalaisjoukot miehittivät motin edustan pikkusaaret ja alkoivat iskut huoltokuljetuksia vastaan. Saarista käytiin kiivaita taisteluita helmikuussa, mutta ne pysyivät suomalaisten hallussa. Puna-armeija suunnitteli suurhyökkäystä saaria vastaan ja se päätettiin toteuttaa 6.3.1940. Raatteentie, Kollaa, Taipale ja Summa ovat tunnettuja talvisodan taistelupaikkoja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Laatokan pikkusaarten veriset taistelut. Kokenut sarjakuvan tekijä Marko Tiainen on tehnyt sotahistoriaan pohjautuvan sarjakuva-albumin Petäjäsaaren taistelusta 6.3.1940.

Neuvostoliitto hyökkäsi suurella ylivoimalla Kollaalla, Laatokan Karjalassa. "Kestääkö Kollaa? Kenraalimajuri Hägglund kysyi. -Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan lupasi komppanianpäällikkö, Aarne "Marokon Kauhu" Juutilainen." Legenda oli syntynyt! Jalkaväkirykmentti 69 otti vastuun Kollaasta helmikuussa 1940. Se koostui vapaaehtoisista täydennysmiehistä, joille isänmaalla ei ollut tarjota kuin vyö, kokardi ja ase. Maaliskuussa venäläiset päättivät murtautua asemista läpi ja JR 69 joutui pahimpaan tulihelvettiin mitä Kollaalla oli nähty. Reservin yliluutnantti ja toimittaja Jone Nikula ja kokenut sarjakuvantekijä Marko Tiainen ovat tehneet yhteistyönä sotahistoriaan pohjautuvan sarjakuva-albumin, jossa on Jalkaväkirykmentti 69:n vaiheet talvisodassa. Rykmentti oli talvisodan verisin, joukot menettivät lähes sata miestä päivässä.

Syksylla 1942 alkanut Saksan hyökkäys, Eteläisellä rintamalla, ei edennyt vuoristoisella Kaukasuksella. Saksalaiset olivat jakaneet voimansa väärin ja Puna-armeija teki raivoisaa vastarintaa. Taisteluita käytiin Malgobekin alueella, Itä-Kaukasuksella. SS-Wiking ja sen osana suomalaispataljoona komennettiin avuksi lähes 500 km päästä. SS-Wiking joutui saavuttuaan heti taisteluihin ja näin alkoi viikkokausia kestävä verinen kukkuloiden valtaus. Kukkula 701 ja sen ympärillä olevat asemat muodostivat venäläisten viimeisimmän puolustuslinjan Grosnyn öljykentille. 15.10.1942 saksalaiset aloittivat jälleen hyökkäyksen. Miehiä oli enää jäljellä kourallinen ja yksi suomalainen upseeri, joukkueenjohtaja SS-Obersturmfuhrer Tauno "Poku" Pohjanlehto. Heidän tehtäväkseen tuli vallata kukkula 701. Malgobekin taistelut olivat suomalaisen SS-pataljoonan verisimmät, Marko Tiainen piirtää elävästi tien, jonka suomalaiset SS-vapaaehtoiset kulkivat.

Taipaleenjoki helmikuu 1940, Karjalan kannas, kuukausia kestäneissä rajuissa taisteluissa venäläiset eivät olleet onnistuneet murtamaan suomalaisten asemia. Venäläiset toivat uusia joukkoja paikalle ja pahoja miestappioita kärsineitä divisioonia oli täydennetty, venäläiset aikoivat lopullisesti murskata suomalaisten "valkobandiittien" asemat. Suomalaisilla ei ollut asettaa uusia divisioonia vanhojen tilalle, väsyneet ja harvenneet joukot jatkoivat puolustamista rikkiammutuissa ampumahaudoissa. Vähäiset miehistötäydennykset olivat vanhoja miehiä tai vapaaehtoisia koululaisia. Tämä tarina kertoo erään nuoren vapaaehtoisen täydennysmiehen taistelun Taipaleenjoen tulihelvetissä. Taiteilija ja sotahistorian harrastaja Marko Tiainen kuvaa elävästi sarjakuvassaan miehiä, jotka poistuivat voittajina talvisodasta. Taipaleenjoen linjat pitivät sodan loppuun asti.

30.11 1939, Helsinki. Poliisin etsimä oikeistolaisten murhamies ja muiluttaja Lauri Repo kavalletaan, kun sattuma puuttuu peliin. Venäläiset pommittavat kaupunkia ja hän pääsee pakenemaan poliisien käsistä. Väärän henkilöllisyyden turvin Repo päätyy Karjalan kannakselle, samalle rintamalle kulkeutuu myös hänet pidättänyt komisario Takala. Revolla on tukala tilanne - takana komisario Takala ja edessä vihollinen. Sarjakuvapiirtäjä Marko Tiainen on ansioitunut sotasarjakuvien tekijä, hän on myös perehtynyt sotahistoriallisiin tapahtumiin ja käsikirjoittaa sarjakuva-albuminsa itse.

Keväällä 1941 Suomessa oli meneillään salainen värväysoperaatio. Saksalainen Waffen-SS-joukkoihin haettiin vapaaehtoisia. Noin 1200 suomalaista miestä valittiin, heidät sijoitettiin vastaperustettuun monikansalliseen SS Wiking -divisioonaan. Vapaaehtoisista erotettiin sotakokemusta omaavat miehet, näitä talvisodassa taistelleita kutsuttiin "divisioonan miehiksi". He saavuttivat legendaarisen maineen, mutta hinta oli kova. Kesäkuun 22. päivänä 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja divisioonan miehet lähetettiin rintamalle yhdessä SS Wikingin kanssa. Kiila työntyi hyökkäyksen kärjessä aina Ukrainan aroille asti. Saksan sotaonni kuitenkin kääntyi ja 6. armeija joutui mottiin Stalingradissa. Suomalaispataljoona sai marssikäskyn avuksi, mutta kaupungin kohtalo oli jo sinetöity. Kokenut sotasarjakuvien tekijä Marko Tiainen piirtää elävästi sen tien, jonka suomalaiset vapaaehtoiset kulkivat. Suomalaisessa sotahistorian kirjoituksessa usein väärinymmärretyt miehet lähtivät matkaan vakuutena Saksasta Suomeen saadulle aseavulle. Kaiken kaikkiaan 1409 suomalaisesta SS-vapaaehtoisesta jäi palaamatta 256 miestä ja 686 haavottui.