Marko Tikka

Toimittajia Toijalan takaa kertoo Suomen ja Pohjoismaiden vanhimman journalistikoulutuksen tarinan. Koulutus alkoi vuonna 1925 Helsingissä Kansalaiskorkeakoulussa, sittemmin Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, ja sen siirryttyä Tampereelle 1960-luvulla toimittajien merkittävimmäksi kouluttajaksi nousi Tampereen yliopisto. Yhteiskunnallisen Korkeakoulun ja Tampereen yliopiston toimittajakoulutusta on kritisoitu koko olemassaolonsa ajan. Teos kertoo paitsi tutkimuksen ja opetuksen vaiheista, myös journalistien koulutuksesta käydyn poliittisen kamppailun historiasta. Samalla avautuu näkökulmia siihen, miten toimittajakoulutus on vastannut mediaympäristön, journalistisen työn ja koulutuspolitiikan muutoksiin sadan vuoden aikana.

Painavaa asiaa kevyen musiikin historian vähemmän tunnetuista vaiheista. Kultainen nuoruus, Meksikon pikajuna, Vesivehmaan jenkka... Suomen iskelmähistorian klassikot tunnetaan. Mutta minkälainen oli suomalaisen kevyen musiikin alkutaival? Iskusäveliä luotaa tanssimusiikin kehitystä 1920-luvun rahisevista gramofonikiekoista 1950-luvun iskelmäkuninkaallisiin ja kartoittaa myös iskelmän tutkimattomia polkuja. Miten eurooppalaiset ja amerikkalaiset virtaukset vaikuttivat kotimaiseen musiikkiin? Miten tanssimusiikista tuli ammatti soittajille, sanoittajille ja säveltäjille? Miksi Yle asetti osan iskelmistä soittokieltoon? Marko Tikka voitti Finlandia-palkinnon edellisellä teoksellaan Kielletyt leikit.

Sisällissodan terrori Suomessa ei ollut sattumanvaraista väkivaltaa, vaan harkittu tapa käydä sotaa. Tappajat eivät tulleet kaukaa - kuolemantuomioita jakaneet pikatuomioistuimet koostuivat hämmästyttävän usein paikallisista ihmisistä. Historiantutkija FT Marko Tikan tutkimus murskaa monta sisällissodan terroriin liitettyä uskomusta. Terroria ei harjoitettu vihan vallassa, vaan valta annettiin kylmälle järjelle. Ehkä juuri siksi punainen ja valkoinen väkivalta saavutti omassa sisällissodassamme niin järkyttävät mittasuhteet. Alun perin vuonna 2004 ilmestynyt Kenttäoikeudet julkaistaan uudelleen sisällissodan muistovuoden alussa.

Sisällissodan jälkeisissä poliittisissa väkivaltaisuuksissa vuosina 1918-1921 kuoli Suomessa yli 200 henkeä. Keitä kuolleet olivat ja miksi he saivat surmansa? Valkoisen hämärän maa selvittää suojeluskuntien roolia sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Teos kytkee Suomen tapahtumat laajempaan eurooppalaiseen yhteyteen - poliittiset väkivaltaisuudet ja puolisotilaallisten joukkojen liikehdintä eivät olleet maailmansodan jälkeisessä Euroopassa yksin suomalainen ilmiö. Vuonna 2006 ilmestynyt teos julkaistaan uudelleen sisällissodan muistovuoden alussa.

Sota-ajan kirjeisiin liittyy poikkeuksellisen paljon tunteita. Sota-aikana kirje oli elonmerkki, jota odotettiin malttamattomana kotona ja Karjalan metsissä. Kun kirje saatiin, sitä ei heitetty lukemisen jälkeen pois. Taisteluiden erottamille läheisille kirjeistä tuli aarteita, jotka säästettiin ja luettiin uudestaan ja uudestaan, jopa vuosikymmenestä toiseen. Vaikka sota-ajan kirjeet ovat olleet yksilöille arvokkaita, niin ne eivät ole kiinnostaneet tieteellistä tutkimusta laajasti kuin vasta viime vuosina. Uudessa kirjassa ovat historian, folkloristiikan, kirjallisuustieteen ja kielentutkimuksen tutkijoiden lähtökohtana olleet sodan poikkeusoloissa syntyneet kirjeet. Pääosa artikkeleista käsittelee toisen maailman sodanaikaista suomalaista kirjoittamiskulttuuria. Yksittäiset artikkelit vievät myös Suomen kaartin sotaretkelle 1830-luvun alun Puolaan, Ranskaan ensimmäisen maailmansodan sotarintamalle ja Suomen sisällissotaan. Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistossa on noin 40 000 sotavuosien kirjettä, jotka ovat olleet tärkeä lähtökohta kirjan artikkeleille. Tampereelle vuonna 2014 muuttanut valtakunnallinen Postimuseo, Tampereen yliopiston tutkijat ja Tampereen historiallinen seura ovat liittäneet voimansa yhteen toteuttaessaan kirjaa. Kirjalle on antanut tukea myös Jalmari Finnen säätiö.

Dallapé-orkesteri on suomalaisen populaarimusiikin historian kaikkein aikojen merkittävin kokoonpano. Dallapé on tehnyt kahdeksankymmenen vuoden aikana noin tuhat levytystä. Sen riveissä ovat esiintyneet käytännöllisesti katsoen kaikki kevyen musiikin historiaan merkittävästi vaikuttaneet laulajat ja muusikot Georg Malmsténista Topi Sorsakoskeen ja Viljo Vesterisestä Timo Lassyyn. Dallapé-orkesterin levyttämien kotimaisten menestyslevyjen ja ikivihreiden määrä on ylittämätön. Martti Jäppilän 1925 perustama Dallapé on ollut monella tapaa kevyen musiikin edelläkävijä. Se teki orkesterina ensimmäisen levytyssopimuksen Suomessa, aloitti ensimmäisenä koko maan kattavat kiertueet ja ryhtyi ensimmäisenä kustantamaan kevyen musiikin nuottivihkoja. Marko Tikka ja Toivo Tamminen rakentavat Dallapén vaiheiden kautta kuvan suomalaisen populaarimusiikin kehityksestä 1920-luvulta alkaen. Tarkastelun pääpaino on vuosissa 1925-1955, joita voidaan pitää orkesterin kansallisen merkittävyyden kannalta sen ansiokkaimpana ajanjaksona. Kirjassa kootaan yhteen tiedot Dallapén keskeisistä muusikoista ja solisteista sekä kartoitetaan orkesterin levytystuotanto ja esiintymiset. Orkesteria tarkastellaan osana angloamerikkalaisen ja eurooppalaisen tanssimusiikin kehitystä sotienvälisessä Euroopassa. Dallapé oli ilmiö, jolle löytyy vertailukohtia 1930-luvun ruotsalaisesta, saksalaisesta ja brittiläisestä musiikkimaailmasta. Vertailu asettaa orkesterin kokonaan uudella tavalla osaksi oman aikansa viihdekulttuuria ja populaarimusiikin kansainvälisiä virtauksia. Historiantutkija Marko Tikka on dosentti Tampereen yliopistossa. Toivo Tamminen on suomalaisen populaarimusiikin historian asiantuntija, joka on toimittanut Dallapéorkesterin historiallisten äänitteiden levysarjan.

Nuijamaan historia Kanavan kansaa, rajan väkeä kuvaa elämää Etelä-Karjalassa Nuijamaan pitäjän seudulla viidellä vuosisadalla. Se keskittyy vuosiin 1860-1989, Nuijamaan seurakunnan ja pitäjän kehitykseen. Poliittisten, kulttuuristen ja taloudellisten vaiheiden kuvaamisen lisäksi Kanavan kansaa, rajan väkeä tuo esiin myös tavallisten nuijamaalaisten elämän historian myrskyissä ja tyvenessä.

Vuoden 1905 suurlakko alkoi Suomessa Venäjän sortotoimia vastustaneena kansanliikkeenä. Lakkoliike laajeni meillä nopeasti vapaushuumaksi, jossa vaadittiin sananvapautta, kokoontumisvapautta, työntekijöiden oikeuksia ja lopulta lähes kaikkea mahdollista hyvää kaikille. Käsitykset lakon yleisestä merkityksestä ja saavutuksista ovat olleet alusta alkaen toisistaan poikkeavia poliittisilla ryhmillä. Mistä taisteltiin, mitä haluttiin saavuttaa ja mitä saavutettiin? Ketkä olivat näytelmän konnia, ketkä sankareita, ketkä taistelivat ihanteidensa mukaan, ketkä olivat pahaisia huligaaneja? Lakosta muodostettiin aikalaisille kolme hyvin erilaista kokonaiskuvaa; perustuslaillinen, suomettarelainen ja työväen lakkokuva, jotka noudattivat sitä tulkintaa, joka poliittisille liikkeille lakosta muodostui sen jälkimainingeissa. Marko Tikka on koonnut suurlakosta tiiviin yleisesityksen, jossa lakkoa ja sen toimeenpanoa tarkastellaan eri näkökulmista keskittyen erityisesti Helsingin, Tampereenja Viipurin tapahtumiin.