Kuulustelupöytäkirjat ovat tärkeimpiä poliisin rikostutkinnan aikana syntyviä tekstejä. Pöytäkirjoja lukevat syyttäjät, puolustajat ja joskus myös tuomarit. Näiden ammattilaisten lisäksi pöytäkirjoja lukevat ne, joita asia henkilökohtaisesti koskee. Monilla pöytäkirjoilla on muitakin lukijoita. Niitä voivat lukea myös rikos- ja oikeustoimittajat sekä historiankirjoittajat - joskus vuosikymmenien päästä. Jotta kuulustelupöytäkirjoja voi lukea oikein, on tarpeellista tietää, millaiset säännökset kirjoittamista ohjaavat. Pelkät säännökset eivät kuitenkaan selitä kaikkea. On hyödyllistä tietää myös jotakin siitä, miten pöytäkirjat todellisuudessa syntyvät, millaisia haasteita kirjoittamiseen liittyy ja miten näitä haasteita on pyritty käytännössä ratkaisemaan. Kirjan kirjoittaja Marko Vesterbacka on kahdenkymmenen vuoden aikana opettanut suurinta osaa nykyään virassa olevista suomalaisista poliiseista. Vesterbackan vastuulla on ollut erityisesti esitutkintaan liittyvän kirjoittamisen ja vuorovaikutuksen opetus poliisin perusopinnoissa. Lisäksi Vesterbacka on opettanut kuulustelujen kirjaamista poliisin täydennyskoulutuksissa sekä Tullin ja Rajavartiolaitoksen rikostutkinnan kursseilla. Vesterbacka tuo tässä kirjassa esiin, millaisia virheitä ja epätarkkuuksia pöytäkirjoihin saattaa pujahtaa ja miten hän on itse neuvonut niitä välttämään. Kirja auttaa lukijaa tulkitsemaan pöytäkirjojen kirjauksia mielekkäästi ja tunnistamaan pöytäkirjoihin mahdollisesti jääneitä ongelmakohtia. Kirja avaa näkökulmia myös siihen, miten historiantutkimuksessa kannattaa suhtautua menneinä vuosikymmeninä kuulustelupöytäkirjoihin kirjattuihin lausumiin. Kirja osoittaa, että ilman asianmukaista lähdekriittisyyttä kokeneetkin historiantutkijat ovat Suomessa tehneet kuulustelupöytäkirjojen äärellä katteettomia päätelmiä.
