Markus Niemi

Laula herrasi doxaa on ummetusta, maailmanloppu, katkeamaton sarja epäsointuisia kuvia. Se on leikkisä ja vastenmielinen muttei vähääkään toiveikas, tolkullinen tai realistinen. Se toivottaa tervetulleeksi orgioiden jatkoille.”halkaisee tajunnan paremmin kuinmeemi”Markus Niemi elää ja kirjoittaa Joensuussa. Kirjallisuuden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluu musiikki ja säveltäminen. "Jos ulkona on hyvä sää, kannattaa mennä kävelylle, niin näkee kaikkea outoa."

Halun ahjoissa hehkuu petosja petoksen murroksessakukkii elämä kuin jääkuin ruumisKainin laulut on joensuulaisen kirjailijan Markus Niemen kahdeksas teos.

”Me oltiin pyhä vitun kolminaisuus. Meillä oli balanssi ja elämä ja viisastenkivi. Tajuttiinko me sitä? Totta helvetissä tajuttiin. Se tässä on pahinta. Mä tajusin mutta se ei estäny mua vähääkään. Mä oon miettiny sellasta kauheutta että loppujen lopuks tää homma meni just niinku me hullut haluttiin. Koska ihminen ei tiedä mitä se haluaa. Se haluaa semmosta mitä ei tahdo. Siks kaikki on lopulta aina liian myöhästä.” Sano kuolemalle käsipäivää kasvaa lapsuuden ja nuoruuden tuokiokuvista ironiaa ja pilkkaa kaihtamattomaksi, tragikoomiseksi odysseiaksi - kuvaksi vallasta ja totuudesta, tasapainosta, jota ei koskaan saavuteta toista uhraamatta. Markus Niemi takoo konstailematonta, villiä proosaa. Se jää vaivaamaan kuin liian selvästi tajuttu uni. Sen maailma on ivallinen, julma ja huumaava.

"Tämä maailma tarvitsee byrokraattinsa ja kuluttajansa. Heidän tehtävänsä on olla hyödyllisiä. Heidän syntinsä on hyödyllisyys." Esseitä epäonnistuneesta todellisuudesta on laajalle haarova esseekokoelma. Niemen teksti on poleemista ja tunnustuksellista, mutta ennen muuta ajateltua ja harkittua. Se ei kaihda ristiriitaa, vaan nappaa sen avulla kiinni maailmasta. Esseitä epäonnistuneesta todellisuudesta on Markus Niemen kuudes julkaistu teos. KIRJAILIJASTAMarkus Niemi on joensuulainen kirjailija. "Normaalius on oire, joka syntyy ajattelun puutteen korottamisesta eräänlaiseksi hyveeksi", hän toteaa, eikä kysyttäessä suostu tarkentamaan. Niemen kirjoittamista määrittelee kauttaaltaan sopimaton hämmennys. Hän välttää kirjailijaesittelyjen turhaa inhimillistämistä. "Miksen välttäisi, olenhan enemmän kone kuin ihminen", hän sanoo. Niemeltä on aiemmin julkaistu mm. itsenäisistä teoksista koostuva Joensuu-trilogia (2017) ja romaani Parallaksi (2019).

En kyennyt juoksemaan. Halusin kiihkeästi Labyrintille. En kyennyt juoksemaan. Horjuin eteenpäin. Hiljaisuus tajusi minut. Johannes Laakso, nuori ja lahjakas, mutta neuroottinen kirjailija, päättää paeta kotikaupunkinsa painostavaa ilmapiiriä ja pitkälle kehkeytynyttä aviokriisiään salaperäiselle Tapulikoskelle - paikkaan, jossa myytit ja todellisuus yhtyvät hämäräksi painajaiseksi. Elämä uudella paikkakunnalla kadottaa kuitenkin tyystin rajat järjen ja hulluuden väliltä. Johannes purkaa vihaansa ja haluaan kaikkeen mikä liikkuu. Epätoivoisesti hän myös koettaa valmistella nuoruuskautensa suurteokseksi kaavailemaansa romaania, mutta kaoottisessa elämäntilanteessa projekti tuntuu jatkuvasti kaatuvan omaan mahdottomuuteensa, selittämättömiin harhoihin ja vihamiesten raastavaan kaunaisuuteen... Parallaksi on lukijan sietokykyä koetteleva hurjistunut ja moniaineksinen romaani hulluudesta, kutsumuksen, houreen ja pyhän todellisuudesta - ja ennen muuta modernin ihmisen sairaasta elämästä maailmassa, joka on kadottamassa kokemuksen Ihmisestä. Markus Niemi (s. 1982) on joensuulainen kirjailija ja filosofian maisteri. Paitsi uskonto, mytologia ja halu, häntä kiinnostavat ideologiakritiikin ja filosofian alaan kuuluvat kysymykset. Häneltä on aiemmin julkaistu novellikokoelma Labyrintin profeetta ja muita kertomuksia (Kirjokansi, 2016) sekä romaanitrilogia Keskipäivän demonit, Lautta ja Mestari (Kirjokansi 2017).

”Meillä kiitellään sitä Jumalaa joka järjestää hyvinvoinnin suureksi pyramidiksi ja meille siihen omat hissit, kullekin sen mukaan kuin on talentteja ja leivisköjä annettu. Sille paljon, jolla paljon, jolla vähän, sille vähemmän.” Aleksi Ylitalo on tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä vieraantumassa oleva perheenisä, joka tulee tarjonneeksi majapaikan pahamaineiselle kulkurijuopolle. Tämän jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Aleksin helluntailaisyhteisö on mikrokosmos, eräänlainen oman yhteiskuntamme kupera peili. Risu jää viime kädessä arvoitukseksi, mutta arvoitukseksi vailla mysteeriä. Messiaaksi hän ei suostu. MESTARI on suppea ja tiivis romaani vallasta ja valtaa käyttävistä ihmisistä, odottavan vallankumouksen aavistelusta. Romaani on itsenäisistä teoksista koostuvan Joensuu-trilogian päätösosa.

"Jostain, helvetistä ehkä, huokuu murhaavaa himoa joka valuu meihin kaikkiin aivan normaalina tajuttavana asiana; me kääntelemme sitä edestakaisin dialogeissa jotka ovat vähitellen kadonneet muististani. Viha tuo täyteyden ja rauhan ja hiljaisuuden. Mikä syksy se taas olikaan, loputon ja mädänhajuinen vetäytyminen, Jumalan tuomio oksennuksillemme - ja kaikki kelluu yhdessä jotakin kohti, en tiedä mitä." Intensiivinen, neuroottinen, epäkorrekti. Purkauksenomainen pienoisromaani ihmisen halusta paljastaa ja tulla paljastetuksi. Kertomus yhteisöistä ja yhteiskunnasta, rakkauden pakahduttavasta väkivallasta, politiikasta, kapitalismista. LAUTTA on ruumiillistunutta hurjuutta, täydellistä puolueettomuuden ja viileän objektiivisuuden puutetta. Se on todellisuutta, jota riivaa kaiken liiallinen läsnäolo, puute, jota kutsumme minäksi. LAUTTA on itsenäisistä teoksista koostuvan Joensuu-trilogian toinen osa.

Ketä vastaan me kapinoisimme, porvareita, Jumalaa, itseämme? Tavallaan tämä saari, kiinteä näppylä kaiken lilluvan visvan keskellä, on hermopiste jonka koskettaminen synnyttää & emanoi Ihmeellisen ja Kauhean, pikkuruinen aukko ylösalaisessa kaikkeudessa, aukko josta rivonpiinallinen kuolettava maailma tihkuu sisään. Susanna nyökkäilee, hän laittaa pullon kiertämään, kukaan ei skippaa, en minä ei Mobergkaan, tänä yönä juodaan vittu mökki ja koko saari nurin. Ja me sepitämme oodeja sonetteja lurituksia Saarelle joka kuluttaa sielumme himoissaan, näyttämölle joka on meitä varten rakennettu, meidän rakentamammeTriptyykkiromaani vapauden traumaattisuudesta. Totuudesta joka ylittää ihmisyksilön ja saapuu ilmestyksenä, vain osittain tajuttavana. Sekavasta kesäisestä vuorokaudesta nimettömäksi jäävällä saarella. Ikääntyneen professorin ja nuoren opiskelijan pakkomielteisestä suhteesta. Pitkästä ihmeellisestä baarikierroksesta. Joensuusta. Keskipäivän demonit on itsenäisistä teoksista koostuvan Joensuu-trilogian ensimmäinen osa.

Mieleeni tulee äkillinen ja kiihkeän kostonhimoinen ajatus. Se on niin sokaiseva etten heti tunnista ajattelevani sitä itse vaan minusta tuntuu siltä kuin joku toinen olisi saanut sen päähänsä." Jos on totta, että romaani sairastaa - ja tässä en väitä sitä tai tätä -, suomalaisen kirjailijan (ja lukijan) kulttuurinen velvollisuus on paitsi luoda hedelmällisiä vastakkainasetteluja, myös huolehtia siitä, etteivät omat provokaatiot muutu suoraksi todellisuudentulkinnaksi. Ajattelu, niin puhuttu kuin kirjoitettu, on niin haastava laji, ettei siitä kaiketi koskaan ole ylitarjontaa. Kirjallinen kulttuurimme voi sekin olla peräruiskeen tarpeessa, ja jos näin on, vihaisten nuorten älyköiden kannattaa kirjoittaa yhä uusia sianhoito-oppaita. Toisaalta, jos mitään peräruisketta ei tarvita, vaan kirjallisuutemme on tervettä ja elinvoimaista, rikasta suurista ideoista ja todellisesta ajattelusta, monenlaiset sianhoito-oppaat ovat silloinkin paikallaan. Miksi? Senkin pitäisi kyllä olla kaikille ihan helvetin selvää. Joensuulainen kirjailija Markus Niemi toteaa: "Ajattelu ei ole ongelman ratkaisemista vaan sen nimeämistä. Kaikki todellinen ajattelu perustuu pakkomielteeseen. Eheä, tasapainoinen elämä: mikä kirjallinen painajainen."