Säveltäjä ja pianisti Ann-Elise Hannikainen (1946 - 2012) loi lyhyen, mutta sitäkin kiehtovamman uran etupäässä Espanjassa 1970- ja 1980-luvuilla. Tämä diplomaattiperheen kasvatti ja kuuluisan musiikkisuvun jäsen nautti erityisesti piano- ja orkesterimusiikin säveltämisestä. Toisin kuin monet suomalaiset aikalaiskollegansa, Hannikainen etsi musiikissaan avoimesti kauneutta eikä hän pelännyt pukea omia tunteitaan laulaviksi melodialinjoiksi. Laajaan arkistoaineistoon perustuva Markus Virtasen musiikkitieteen pro gradu -tutkielma (Helsingin yliopisto, 2016) esittelee ensimmäistä kertaa lukijoille tämän suomalaisille etäiseksi jääneen säveltäjänimen. Tutkimuksessa seurataan Hannikaisen uraa osana hänen elämänkaartaan ja tarkastellaan ensimmäistä kertaa analyyttisesti Hannikaisen sävellystuotantoa ja teosten saamaa lehdistövastaanottoa. Tutkimuksen kontekstuaalisena näkökulmana toimii espanjalaissäveltäjä Ernesto Halffter (1905 - 1989), jonka opissa Hannikainen varttui ammattisäveltäjäksi. Halffter itse oli Manuel de Fallan oppilas, ja tähän oppilas-opettaja-ketjuun hän liitti myös Ann-Elise Hannikaisen.