Martti M. Niemi

Teos on urheiluromaani pitämättä jääneistä vuoden 1940 Helsingin olympiakisoista. Todella eläneet urheilijat - mukana vain muutama fiktiivinen hahmo - kilpailevat stadionilla todellisten tilastojen mukaisten kykyjensä tavalla kuvitelluissa kisoissa. Teos on siis historian jossittelua, vaihtoehtoista historian maalailua, kun vielä sotiakaan ei syty teoksen maailmassa siinä kerrotuista syistä. Teosta värittää pakostakin ironinen huumori, mutta myös urheilun ilo ja into. Se tekee myös kunniaa sota-ajasta monella tapaa kärsineille urheilijoille.

Miten pääsisi kokemaan kirjojen kuvaamaa maailmaa mahdollisimman aitona, kuin todellisuutta? Tässä teoksessa niin tehdään. Päähenkilöpari kulkee Infernon kauhujen läpi Danten mukana, vaeltaa Don Quijoten kinterillä, elää Robinson Crusoen kanssa autiolla saarella, ajelehtii Huckleberry Finnin lautalla Mississipillä ja näkee läheltä Oidipuksen ja Oresteen kohtalot antiikin tragediain näyttämöillä. Koko ajan he selostavat ja kommentoivat, erittelevät ja tulkitsevat näitä maailmankirjallisuuden mestariteoksia. Ne avautuvat näin uudella tavalla – tarkasti, perusteellisesti ja syvällisesti.

Paavo Nurmi pääsee sittenkin juoksemaan olympiamaratonia Los Angelesissa 1932. Mutta vastus on kova, ja kipeä jalka on estänyt harjoittelua ja vaivaa edelleen. Odotukset ovat silti suuret. Kestääkö hän armottoman kilpailun tuskan ja paineen? Voittaako hän vai pitääkö hänen voittaa itsensä, kunnianhimonsa ja luja tahtonsa? - Nurmen silmin tarkastellaan tässä romaanissa koko hänen juoksu-uraansa nuoruuden harjoittelusta huippu-urheilijaksi, valmentajaksi ja olympiatulen sytyttäjäksi. Samalla lukija voi nauttia täysin siemauksin koko suomalaisen yleisurheilun kultakaudesta Nurmen aikaan. Kokonaiskuvaa täydentävät esi- ja -jälkinäytös: Kolehmaisen ja Virenin kuuluisimmat juoksut.

Teos hakee voimansa aina alkuräjähdyksestä asti, joka heijastuu luonnossa. Sitä luonnonvoimaa käyttää ken taitaa. Väinö sen hallitsee. Oppinsa hän on saanut vanhalta tietäjältä ja kartuttaa sitä niin maailmalta kuin manalastakin. Soitto on olennainen osa hengenvoimaa. Kanteleen kielet punotaan yhä uudelleen naisten hiuksista: Manalan immen, Pohjolan tyttären, Lemmityn äidin, Marjatan ja Ainon hiuksista. Teos on siis myös intohimoinen rakkausromaani - rakkautta ei voi estää edes kuolema. Kanteleensoitossa on taikaa. Se avulla päästään uusiin ulottuvuuksiin ja ylitetään luonnolait - teos on siis myös fantasiaromaani. Alun retki pohjanmiesten mukana Euroopan sydämeen luo pohjan minivaiheiselle seikkailulle, jota värittää herkullinen huumori. Jännittävä toiminta huipentuu raivoisaan taisteluun sammosta. Kaiken takana henkii kuitenkin suomalaismetsien ikuinen viisaus: turvaa luonnon omiin voimiin ja sen hengen mahtiin, ole osa sitä kuin harmaa kivi tai värisevä haapa erämaajärven rannalla. Teos on siis myös pohdiskeleva ja kantaa ottava syvämietteinen aateromaani.

Romaanissa Jeeus etsii itseään ja merkitystä elämälleen. Autiomaan vuorella Kiusaaja lupaa hänelle vallan yli koko maanpiirin. Kristikunta sai tuon vallan. Mutta miten Jeesuksen seuraajat sitä valtaa käyttivät? Jeesuksen kertomuksen lomassa puheenvuoron saavat vuorollaan paavi, kerettiläinen, ristiretkeläinen, suomalaisnoita, körttityttö, tavallinen suomalanen ja pedofiilipapin uhri. Teos on hienovireinen fiktio Jeesuksen sisimmistä ajatuksista, mutta samalla kritiikki kristikunnan vallankäytöstä. Lopussa Jeesus näkee ristillä tulevaisuuteen.

Valkoiset miehet ilmaantuvat ensi kertaa Amerikan mantereen rannikolle. he haluavat vallata maan ja levittää kristinuskoa. Mutta ennen kaikkea he himoitsevat kultaa. Sitä on Mexicossa, asteekkien valtapiirin sydämessä. Kulttuurien törmäys on väistämätön. Kaikkea seurataan asteekkinuorukaisen silmin. Hänet temmataan mukaan hurjaan tapahtumien vyöryyn, joka hohtaa menneen maailman kultaa, vuotaa verta ja hehkuu vihaa ja rakkautta. Kirjailija on täysin intiaanien puolella. Eurooppalaisten ahneus, uskonkiihko, vallanhimo ja raakuus kuvataan räikein värein. Kuvaus on historiallisesti todenmukainen ja tarkka, mutta teoksen lopussa esitetään vaihtoehto todellisuudelle. Viihdyttävää historiallista romaania syventää siis kannanotto alkuperäiskansojen puolesta, joita kohtaan huokuu läpi teoksen myötätunto, jopa ihailu. Kirjaa voi tulkita myös nykyajan teollisuus- ja kehitysmaiden suhteiden valossa. Teoksella on siis tärkeää sanottavaa meidänkin ajallemme.