Muistojen Kyyneleitä on 42 sotaorvon muistelmat - 240 sivua ja runsaasti valokuvia. Muistelmista 12 on asianomaisten itse kirjoittamia. Loput perustuvat kirjan toimittajan Matti Höökin haastatteluihin. Matti on itsekin sotaorpo ja sotalapsi. Hänen kotinsa tuhoutui Helsingin suurpommituksessa helmikuussa 1944. Kirjan nimi kertoo, että kaatunutta isää muistellaan edelleen kaipauksella. Sotaorvot ovat jääneet paljosta paitsi. Sotaorpous merkitsi asianomaisille psyykkistä ja taloudellista iskua. Isättömien lasten kokemukset ovat usein olleet huonoja. On koettu syrjintää ja jopa halveksuntaa. Valtiovalta kokee, että sotaorpoja on aikanaan jo autettu, mutta käytännössä valtaosa sotaorvoista on jäänyt vaille yhteiskunnan tukea. Periaatteessa apua oli tarjolla, mutta johtuen huonosta tiedottamisesta sanoma ei aina mennyt perille. Kaikesta huolimatta monet sotaorvot ovat menestyneet elämässään, jos kohta asiaa ei ole koskaan tieteellisesti tutkittu. Itse asiassa kukaan ei tiedä paljonko sotaorpoja on elossa. Sodan jälkeen heitä oli runsaat 50 000, mutta tällä hetkellä jossakin 30 - 40 000 välimaastossa. Monet sotaorvoista ovat kokeneet isän mallin puuttumisen ongelmana. Siitä on voinut kärsiä jopa seuraavakin sukupolvi. Monet sotaorvot kokevat edelleen ns. ryssävihaa, mutta tämä on niitä asioita, joista ei ole uskallettu puhua. Itse asiassa sotaorpojen olemassaolo on ollut tabu, josta ei ole paljon puhuttu julkisuudessa - ennen kuin vasta tällä vuosituhannella, jolloin sotaorvot alkoivat perustaa omia yhdistyksiään.
